tämä hevonen on kuollut 15.08.2018.


© Zuzana Buranova

A.D. Ocean Eliot

Virallinen nimi A.D. Ocean Eliot
Sukupuoli ori
Rotu welsh C
Säkäkorkeus, väri 129cm, tprt
Syntymäpäivä 7.1.2013, 9v
Koulutus ko. heB re. 60cm vaativa valjakko

Kasvattaja Jannica, Adina
Omistaja miivi VRL-13320
Rekisterinumero VH13-025-0033

Luonnekuvaus

Eliot on hyvätapainen poniori. Todiste sen hyvistä tavoista on ehdottomasti se, että ennen muuttoaan viisivuotiaana meille ehti ori toimia synnyinkodissaan alkeistuntien suosikkiratsuna iästään ja sukupuolestaan huolimatta.

Hoitaessa ei pure, ei potki ja on muutenkin nätisti. Sopii niin aikuisten kuin pikkulastenkin käsiteltäväksi, eikä välttämättä tarvitse edes olla sidottuna hoitotilanteessa. Mieluiten ori hoidetaankin karsinassa, siellä se on vielä nätimmin kuin karsinassa, vaikka muutakin voisi luulla. Ori nauttii eniten kovalla harjalla rapsuttelusta, etenkin laitumella olon jälkeen, sillä varsinkin keäsisin laidun on yhtä kuramössöä, joka tarttuu hevosiin kuin kärpäset kesäisin.

Kouluratsastuksessa ori ei ole kovin eteenpäinpyrkivä, mutta saattaa protestoida raipankäyttäjää vastaan, ja joskus jos Eliot oikein suivaantuu, saattaa se lähteä kuin kanuuna ja heittää siinä vaiheessa ratsastajan pois selästään. Samoin Eliot toimii myös kannusten osalta, tosin niiden vähäistä käyttöä sietää joten kuten. Jos osaa käyttää kannuksia oikein, voi saada orin oikein mukavaksi, myötäämään ja kulkemaan joustavasti eteenpäin.

Esteet, hyi! Esteillä Eliot saattaa temppuilla rajustikin, ja ei ole ikinä toivottu ratsu varsinkaan estevalmennuksiin. Ori kuitenkin aistii, jos selässä olevan ratsastajan tasapaino ei ole kovin hyvä, ja silloin hyppääkin nätisti, mutta ei Eliotia silti juuri estetunneilla käytetä, ei edes pienten kavallettitunneilla. Maastoesteitä orilla ei ole edes kokeiltu, ne eivät oikein tunnu houkuttelevilta kun on lentänyt kymmenisen kertaa maneesin hiekalle estetunnilla. Ei ole kovin mukavaa lentää maastossa pusikkoon, joten ehkä maastoesteet eivät etusijalla orin kanssa ratsastaessa.

Ajaessa ravaa rennosti ja iloisesti. Silmälaput ovat kilpailutilanteessa välttämättömät, mutta eivät normaaleilla lenkeillä, jos pysytään maaseudun rauhassa. Muut apuvälineet ovat aika turhia, joskus siitä obsernikistakin on vain haittaa. Suojien käyttö on kuitenkin aika tärkeää, ikinä ei tiedä mitä tapahtuu.

Suku

i. Paris Baby Boy AD
wc, 127cm, prn
ii. A.D. Hot Spot
wc, 124cm, trn
iii. Mixed Max
wa, 117cm, rtkm, Ch KTK-II KRJ-II YLA3 VPA2 VWY-III
iie. A.D. Hot Holiday
wc, 131cm, trt
ie. A.D. Honey B
wc, 130cm, rn
iei. Rocky
wa, 114cm, km, Vir MVA Ch
iee. Dobbelhoney
wd, 146cm, tprt
e. A.D. Ocean Eleven
wc, 130cm, mrn
ei. A.D. Ocean Diamond
wa, 121cm, prn, KRJ-II YLA2 VWY-II KERJ-III VPA1
eii. NN' Lil Sugar
wa, 122cm, km, KTK-III KRJ-III YLA3 Vir MVA Ch VPA2 VWY-III
eie. Kristall
wa, 121cm, rtkm
ee. A.D. Baltic Royal
wc, 130cm, trn, KTK-II Vir MVA Ch
eei. Mixed Max
wa, 117cm, rtkm, Ch KTK-II KRJ-II YLA3 VPA2 VWY-III
eee. Amy Royal
wd, 143cm, tprn

Jälkeläiset

00.00.0000 rotu-skp nimi
00.00.0000 rotu-skp nimi

Kilpailut

Kilpailukalenteri

KRJ
01.04.2014 Kirbera Helppo B 2/30
07.04.2014 Kirbera Helppo B 5/30
08.04.2014 Kirbera Helppo B 5/30
01.04.2014 Figure Helppo B 3/30
05.04.2014 Figure Helppo B 3/30
05.04.2014 Figure Helppo B 1/30
07.04.2014 Figure Helppo B 3/30
30.04.2014 Duren KRJ-cup Helppo C 25/225
26.05.2014 Virtuaalitalli Vaapukka Helppo C 5/40
28.05.2014 Virtuaalitalli Vaapukka Helppo C 4/40
30.05.2015 Virtuaalitalli Vaapukka Helppo C 1/40
04.06.2014 Virtuaalitalli Vaapukka Helppo C 2/40
19.04.2014 Mewian Welsh Helppo B 4/50
23.04.2014 Mewian Welsh Helppo B 5/50
22.07.2014 Fiktio Helppo C 6/40
18.07.2014 Fiktio Helppo C 2/40
18.07.2014 Fiktio Helppo C 2/40
05.12.2014 Virtuaalitalli Vaapukka Helppo C 4/40
07.12.2014 Virtuaalitalli Vaapukka Helppo C 2/40
09.12.2014 Virtuaalitalli Vaapukka Helppo C 3/40
14.08.2014 Kilpailukeskus Stewart Helppo B 4/30
14.08.2014 Kilpailukeskus Stewart Helppo B 3/30
15.08.2014 Kilpailukeskus Stewart Helppo B 3/30
15.08.2014 Kilpailukeskus Stewart Helppo B 1/30
17.08.2014 Kilpailukeskus Stewart Helppo B 2/30
18.08.2014 Kilpailukeskus Stewart Helppo B 5/30
22.08.2014 Kilpailukeskus Stewart Helppo B 2/30
04.08.2014 Malibu Helppo C 1/30
06.08.2014 Arcadia Morgans Helppo C 2/30
07.08.2014 Arcadia Morgans Helppo C 2/30
09.08.2014 Ponipallero Helppo C 3/30
20.05.2015 Fiktio Helppo B 2/40
21.05.2015 Fiktio Helppo B 2/40
23.05.2015 Fiktio Helppo B 3/40
JAOS
00.00.0000 paikka luokka 0/0
00.00.0000 paikka luokka 0/0
00.00.0000 paikka luokka 0/0
00.00.0000 paikka luokka 0/0
JAOS
00.00.0000 paikka luokka 0/0
00.00.0000 paikka luokka 0/0
00.00.0000 paikka luokka 0/0
00.00.0000 paikka luokka 0/0

Ominaisuuspisteet

ERJ p (vt )
KRJ p (vt )
KERJ p (vt )
VVJ p (vt )

Päiväkirja ja valmennukset

28.2.2014 uusi poni, taas kerran (kirjoittanut omistaja)
Eliot saapui Kuiskeeseen! Vihdoin ja viimein saatiin näinkin hyväsukuinen orii, vaikka ei suokki olekaan. Suvusta myös löytyy hieman sukusiitosta, mutta orin jälkeläisten sukutauluissa se ei onneksi enää näy. Trailerista kuului kamala meteli, ja ihan kauhistutti avata takaportti, ties mitä Eliot olisi voinut saada aikaan niin pienessä tilassa sellaisella ryminällä. Avatessani luukun pidin silmiäni kiinni. Hämmästyin kovasti, kun traileri ja Eliot olivat molemmat eehjiä sellaisen ryminän jälkeen. Olihan se hyvä asia. Vein Eliotin talliin, jossa se ihastui heti karsinanaapuriinsa Amyyn. Amylla on kuitenkin evm-suku, joten yhteisistä varsoista on turha unelmoida. Tai ainahan voi unelmoida...

26.09.2015 muutto ponitallin puolelle (kirjoittanut omistaja)
Elokuussa olimme aloittaneet massiivisen talliremontin, jonka tavoitteena oli saada pihapiirissä oleva, tyhjillään ollut täysin tämänhetkistä tallirakennusta vastaava rakennus myös tallikäyttöön. Rakennuksen alakerta oli pistetty pyörremyrskyn valtaan, ja sinne oli nopeasti muodostunut ponitalli. Hevostallissamme oli runsaat 250 paikkaa, mutta ponitalliin saisimme paikkoja päälle 335, ponikarsinat olivat hevoskarsinoista poiketen kooltaan 3x4m. Rahaa remonttiin oli palanut tuhottoman paljon, mutta yrityksellä meni hyvin, se tuotti järkyttävät määrät rahaa, ja liikevaihto oli monta kertaa suurempi kuin yhdelläkään muulla saman alan yrityksellä, jopa yhdysvaltalaiset laukkatallit mukaanlukien. Vanhana suurtilana toiminut tallialue oli myös ideaali paikka hevosille, paikalla oli ennen sijainnut vanha, perinteikäs navetta, joka oli yksi maan suurimmista.

Uusi talli oli siis poneja varten, sinne muuttaisivat kaikki ponitorujen edustajat säkäkorkeudesta huolimatta. Näin alkuun tallityttömme olivat kuivittaneet sinne 85 karsinaa. Hevosten siirtäminen uuteen talliin olisi suurempi homma, ja sen seurauksena tarhajärjestelyt olisi pistettävä täysin uusiksi. Ponit pääsisivät tutustumaan uuteen kotiinsa kun ne haettaisiin illalla sisään, mutta sitä ennen oli vielä paljon tehtävää, kuten varusteiden lastaaminen mönkijän peräkärryyn ja niiden roudaaminen uuteen satulahuoneeseen. Tallissa kävi kamala vilske, kun sitä yritettiin saada illaksi kuntoon.

Vihdoin ja viimein, kahdeksan maissa illalla saatoimme todeta tallin olevan lähes valmis. Karsinoissa oli kuivikkeet, heinät odottivat syöjiään, suolakivet olivat paikoillaan ja juoma-automaattien toimivuus oli varmistettu. Vain iltasoossit puuttuivat, ja niitäkin jaettiin parasta aikaa. Hevosten alkaessa tulla sisään työntekijöiden ja innokkaiden tallityttöjen ohjaamana saatoin vain ohjailla heitä oikeisiin karsinoihin, toistaiseksi karsinoiden ovissa ei ollut nimiä. Yllätyin kaikkien hevosten ollessa paikoillaan ja rouskuttaessa tyytyväisesti heiniään, kuinka helposti tämä olikaan sujunut. Yksikään hevonen ei ollut päättänyt järjestää kohtausta naapurinsa kanssa, ja jopa Eliot oli rauhoittunut runsaalla kuvikekerroksella varustettuun karsinaansa.

21.03.2016 estevalmnnus (kirjoittanut omistaja)
Tämä päivä ei todellakaan lukeutunut suosikkeihini. Miten se olisi voinut kuulua niihin, kun olin pitänyt estevalmennuksen erittäin estevastaiselle orilleni A.D. Ocean Eliotille? Selässä orilla oli Rebecca, kokenut esteratsastaja. Siitä huolimatta touhu ei oikein ottanut luonnistuakseen. Ohjelmassa oli jumppasarja, joka kuului aivan jokaisen pienen poninkin peruskoulutukseen, sen kokoisista esteistä pääsivät helposti yli myös pienenpienet shetlanninponit. Samankaltaisilla esteillä aloitettiin myös aloittelijoiden estetreenaus.

”Nyt hemmetti suutut sille!” olin kuitenkin joutunut karjumaan. Paksupäinen ori oli päättänyt esteiden olevan turhan haastavia sen makuun, vaikka kaikki paikallaolijat tiesivät orin vain pelleilevän. Rebecca ajoi oria päättäväisesti kohti estettä, ja ori rysäytti itsensä keskelle kavallettia. ”Kukaan ei ole ikinä ennen saanut kavalletin puomeja pitkin maneesia näin pahasti. Nyt käytä sitä helvetin raippaa ja näytä sille paskapäälle, kuka määrää”, oin tuohtunut. Ei valmennuksesta tulisi mitään, jos ori toimisi noin. Rebeccakin oli hyvä ratsastaja, jolle yhden pienen poniorin ei pitäisi pystyä tuottamaan ongelmia.

Vasta ikuisuuden jälkeen Eliot kulki esteen yli edes jotenkuten. En ollut vieläkään tyytyväinen orin suoritukseen, ei sitä voisi jättää tuohon tilaan. ”Jos tulet huomenna tolla kaakilla estevalmennukseen, sä saat kenellä tahalla muulla hevosella ilmaisen valmennuksen kaupan päälle”, lupasin epätoivoisena. Kyllä, ori oli päättänyt kilpauransa. Siitä huolimatta sen ei ollut lupa heittäytyä huonokäytöksiseksi. Sen vrsoista ei kyllä tulisi ikinä estehevosia, jos se olisi perintötekijöistä kiinni, puistelin päätäni.

webdesign © Cery 2016
kuvat © You Know
kaikki muu materiaali © Abgelegenheit

 

virtuaalitalli /
virtuaalihevonen
sim-game stable / -horse

 

yllpitj miivi VRL-13320
tallitunnus ABGE2535
viimeksi pivitetty 28.02.2017