Tämä hevonen on kuollut.

Tämä hevonen on kuollut.

Kissland

VH15-043-0023
ruunikko ruotsinpuoliveritamma 169cm
om. VRL-13320
30.03.2013 (8v)
estepainotus, 160cm heB

Kisland, "Kissi" on tallin energiapilkku. Tammalla riittää aina virtaa mihin tahansa, oli se sitten pelleilemistä, esteiden hypäämistä tai laitumella kirmaamista. Energisestä luonteestaan huolimatta Kissi ei tekisi pahaa kärpäsellekään, ja se onkin yksi tallin sosiaalisimmista hevosista.

i. Erland
ii. Engelbrekt
ie. Felicia
e. DEA Kissing
ei. Isaiah
ee. Forever Love

Isä Erland tuli tunnetuksi erityisesti toisella puolella Juutinrauman siltaa, Tanskassa. Vahvoja tanskanpuoliveriperiyttäjiä suvussaan kantanut ori rekisteröitiin jo nuorena ruotsinpuoliveriseksi, mutta se hyväksyttii myös useiden muiden rotujen kantakirjoihin. Ori oli miellyttäväliikkeinen ruunikonkimo, joka hyppäsi 160cm kuin ilmaa. Luonteeltaan se oli huhujen mukaan hankala, mutta ainakaan kisoissa se ei koskaan aiheuttanut häslinkiä ympärillään.

Isänisä Engelbrekt oli upea ilmestys, vitivalkoinen tanskalaisori. Haastavana ja kovapäisenä tunnettu ori oli parhaimmillaan suurilla esteradoilla - ne olivat ainoita paikkoja, jolloin ori jaksoi keskittyä ratsastajansa antamiin apuihin eikä säätää omiaan. Oria käytettiin jalostukseen useissa maissa, ja se jätti runsaasti jälkeläisiä.

Isänemä Felicia ei säväyttänyt koskaan kilpakentillä, vaan siro tamma toimi lähinnä harrasteratsuna ja sai muutaman varsankin. Se ei hätkähdyttänyt liikkeillään tai hyppykapasiteetillaan. Sen ystävällinen luonne kuitenkin kompensoi näitä kilpasuorituksia heikentäviä piirteitä, eikä sen sukukaan hullumpi ollut. Tamma vietti koko elämänsä aina neljävuotiaasta kuolemaansa saakka samalla omistajalla, pitkän tauon jälkeen hevosteluun palanneella tanskalaisnaisella.

Emä DEA Kissing on ehdottomasti kuuluisin ruotsinpuoliveritamma kautta aikojen. Huippusukuinen tamma voitti ratsastajansa kanssa kaiken mahdollisen. Monistamuista kilparatsuista poiketen se oli myös vilpittömästi ihmisystävällinen hevonen, ei mikään kaikesta hermostuva kuumakalle. Uransa jälkeen se ehti jättää vain kaksi jälkeläistä, joista Kissi on ensimmäinen. Tamma kuoli synnytyksen jälkeisiin komplikaatioihin vain tunteja sen toisen varsan synnyttyä jättäen orin orvoksi.

Emänisä Isaiah ei ollut kaikista paras tarjolla oleva jalostusori, mutta ei se kaikista huonoinkaan. Ruunikolta orilta löytyi sijoituksia 140cm luokista, ja muutama vähemmän hyvin mennyt startti isommistakin luokista. Se ei ollut helpoin käsiteltävä, mutta ei niin vaikeakaan, että normaalit hevosmiestaidot hallitseva ei olisi sen kanssa pärjännyt.

Emänemä Forever Love oli todellinen siitostamma. Ratsuksi sitä ei oltu edes koulutettu sen kummemmin - jarru ja kaasu toimivat eikä se selästään heittänyt, mutta esimerkiksi satulaa tamma ei koskaan omistanut. Sen kaikki ominaisuudet, niin rakenne, luonne kuin sukukin tekivät siitä hyvän siitostamman, ja se jättikin laadukkaita varsoja.

28.03.2015 swb-o Tigerland ABG KTK-II ERJ-I
04.04.2015 swb-o Rayland ABG

Ominaisuuspisteet
ERJ p (vt ) KRJ p (vt )
KERJ p (vt ) VVJ p (vt )

15.06.2015 (kirjoittanut omistaja)
Kissi oli saanut tänään hienon tehtävän. Tammaa jo pidemmän aikaa hoitanut Stina oli päässyt muutama viikko sitten ylioppilaaksi, ja me tallilla olimme sopineet lainaavamme Kissiä tytölle hevoseksi, hän halusi ottaa ylioppilaskuvansa ratsailta. Stinan kallista mekkoa säästääksemme olimme myös varustaneet hänelle tamman valmiiksi. Hieman jännitti, kuinka reaktiivisena tunnettu puoliveritamma tulisi suhtautumaan mekko päällä ratsastavaan tyttöön.

Kaikki sujui kuitenkin suunnitelmien mukaan. Valokuvaajalla oli aiempaa kokemusta hevosten kanssa ja ratsain otettavista ylioppilaskuvista, joten hän osasi toimia hevosten läheisyydessä säikyttämättä niitä. Kissikin esiintyi edukseen, eikä lähtenyt pelleilemään. Kissi näytti hyvältä kuvissa - tamma seisoi korvat hörössä ja tumma karva kiilsi auringossa. Päädyinkin neuvottelemaan kuvaajan ja Stinan kanssa siitä, milla ehdoilla saisimme käyttää kuvia omassa mainonnassamme ja paljon maksaisimme tästä asianosaisille.

Kuvauksen jälkeen vein Mausteen pikaisesti talliin, Stina sanoi käyvänsä nopeasti pukuhuoneilla vaihtamassa vaatteet ja sen jälkeen tulevansa huolehtimaan tamman viemisestä takaisin laitumelle.

09.07.2016 estevalmennus (kirjoittanut Veera)
Tummanruunikko puoliverinen pärskähteli kovaäänisesti, kun sen ratsastajan kanssa estevalmennuksen ensimmäistä estettä. Miivi piti kumminkin hyvin hallinnassa tammansa ylienergisyyttä ja lähestyminen tapahtui ihan hyvin. ”Tasaisempi tuntuma Miivi ja älä jää kyttäilemään esteitä”, neuvoin parin ensimmäisen hypyn aikana.

Sain vielä muutamaan kertaan muistuttaa tasaisesta tuntumasta ja tulosta alkoi syntymään. Kissi rauhoittui ja sen ylienergisyys siirtyi hyviin ponnistuksiin 130cm esteillä. Muutama kielto tuli, kun lähestymiset edelliselle esteelle olivat tulleet pohjiin, joten treenasimme tätä tänään paljon. Suurilaukkaisena hevosen Miivin tulee huolehtia, että Kissi lähestyy hyvässä rytmissä esteitä ja että tiet on suunniteltu tarkasti. Hiomme estevalmennuksen aikana lähestymisiä, tasaista tuntumaa ja esteiden välissä olevien laukkojen täsmällisyyttä. Päästin ratsukon lopulta hikitreenistä loppuverryttelyihin ja kävin antamassa loppukommentit valmennuksesta.

webdesign © Cery 2016
kuvat © You Know
kaikki muu materiaali © Abgelegenheit

 

virtuaalitalli /
virtuaalihevonen
sim-game stable / -horse

 

ylläpitäjä miivi VRL-13320
tallitunnus ABGE2535
viimeksi päivitetty 18.02.2017