Dashner Overtime

© tallin omaisuutta

Timppa oli ensimmäinen kasvattimme. Ori vaikutti varsana ihan järkevältä tapaukselta, mutta sitten joku meni vikaan. Nuoren varsan innostus ja energia, joita oli ilo seurata, vaihtuivat päättömään viipeltämiseen, eikä varsalla tuntunut olevan enää järjen ääntä päässä, kun se painoi menemään katsomatta ympärilleen ja työnsi turpansa paikkoihin, jonne sen ei olisi sitä pitänyt tunkea. Näin päädyimme hoitamaan alle vuosikkaalta varsalta niin käärmeenpureman, lukuisia pään alueelle tulleita ampiaisen pistoksia kuin lukemattomia haavoja eläinlääkärin avustuksella. Ylipäätään ihme, että Timppa selvisi hengissä ratsutusikään saakka. Ei se ratsutuskaan mikään nautinnollinen kokemus ollut. Kiltti ori ei kummastellut ratsastajaa selässään, mutta hidasälyisenä tapauksena sillä kesti kaksi kertaa kauemmin oppia asiat, jotka sen ikätoverit omaksuivat helposti. Ei siis ihme, että kimoa ei ikäluokkakilpailuissa nähty.

Dashner Overtime, Timppa, ei ole koskaan ollut penaalin terävin kynä. Siltä puuttuu tilannetaju, ja kimoa ratsastaessa sen ei voi olettaa tekevän mitään ratsastajan puolesta, mutta ei siinä onneksi sen suurempaa vikaa ole. Vähän höntti se on, mutta tämä höntteys on aiheuttanut monet naurut talliväen katsellessa pikkulapsen tavoin tietämättömän ja vilpittömän orin käytöstä.

Timppaa tarhasta hakiessa orin joutuu hakemaan tarhan perältä, se ei ymmärrä tulla tarhan portille vastaan. Vaikka kuinka viheltelisi tai rapistelisi taskuun jääneitä herkkuja, jököttää kimo tarhan perällä ilman aiettakaan astella ihmistä vastaan. Päänsä se saattaa kääntää kohti ihmistä ja korviaan höristellä, mutta siihen se jää. Syksyisin ja talvisin mudassa tarpoessa Timpan paikallaan jäkittäminen lähinnä ärsyttää, mutta aina ärsyyntyessään voi muistaa naapuritarhassa asustavan Danin, joka meinaa tulla porttia avatessa hoitajan päälle kiirehtiessään ulos tarhasta. Mieluummin hitaalla käyvä, laiskahko Timppa kuin hätäinen rynnijä. Taluttaessa ori saattaa pysähdellä ilman mitään syytä, ja sitä saa suunnilleen riimusta kiskoen olla vetämässä eteenpäin, kun ei maiskuttelu auta, eikä edes se, että itse yrittää vain jatkaa kävelemistä orin ohitse. Tallissa se saattaa yrittää kääntyä väärään karsinaan tai ovea sulkiessa jättää turpansa väliin. Traileriinkin sitä on joskus hankala lastata, kun sen mielestä ainoa tapa päästä sinne on kävellä ihmisen perässä, eikä kukaan ihminen nyt halua litistyä orin ja etupuomin väliin. Kimo on kiltti ja vilpitön tapaus, mutta usein käy niin hitaalla, että se alkaa jo rasittamaan.

Hoitaessa ei ole mitenkään liioiteltua pistää Timppaa molemmilta puolin käytävälle kiinni, vaikka sen voisi hoitaa ihan yhtä hyvin karsinassakin. Se on kuitenkin mestari saamaan itsensä solmuun riimunnaruihin, joten käytävä on turvallinen paikka. Siitä lähtien kun ori kerran jouduttiin leikkaamaan irti riimustaan, jotta se ei olisi tukehtunut, kun se oli saanut itsensä solmuun hoitajan piipahtaessa vain nopeasti satulahuoneen puolella, on se pääsääntöisesti laitettu käytävällä kuntoon tai vaihtoehtoisesti karsinassa niin, että valvova silmä ei ole lähtenyt hetkeksikään pois orin viereltä. Näiden kauhutarinoiden jälkeen hyvä uutinen on se, että mitkään hoitotoimenpiteet eivät haittaa Timppaa. Kavioita se ei aina meinaa ymmärtää nostaa tai suuta avata, mutta kun orin tasapainoa tarpeeksi reippaasti horjuttaa, tai tunkee sormensa tarpeeksi syvälle sen suuhun, nämäkin onnistuvat ongelmitta. Pesemisestä Timppa tuntuu sen sijaan nauttivan, vedellä pelleily on sen mielestä ihan kamalan hauskaa. Pelleily sisältää virkkeet “oi, kuinka mukavaa on kastella tuo, joka sitä vettä suihkuttaa” sekä “hui, vettä, sitä pitää väistää”, joista molemmat aiheuttavat pesijälle kastumisen lisäksi harmaita hapsia sekä ennenaikaista ikääntymistä.

Kun Timpan selkään pääsee, täytyy ratsastajan olla varustautunut rautaisilla hermoilla. Orille täytyy näyttää kaikki kädestä pitäen, tai mistään ei tule mitään. Ilman yksityiskohtaista, millintarkkaa ja täsmällistä ohjeistusta ori on kohta solmussa itsensä kanssa tai kentän viereisessä pusikossa tuijottamassa matkan varrelle jäänyttä ratsastajaa. Nämä absurdeilta kuulostavat, mutta täysin todelliset tapahtumat ovat mahdollisia jo sileällä, ratsastajan tulee olla alusta asti hereillä Timpan selässä keikkuessaan. Kimo kuuntelee pieniäkin apuja, mutta niiden ajoitus on tärkeä, samoin se, että ratsastaja antaa tarpeeksi selkeät avut, ristiriitaiset avut saavat orin vain pyörälle päästään, eikä se ymmärrä lainkaan, mitä siltä odotetaan. Jo viiden minuutin ratsastamisen jälkeen voikin todeta, että Timppa on juuri niin hidasälyinen, kuin sen sanotaan olevan. Sen lisäksi, että Timpalle tulee näyttää kaikki kädestä pitäen, ei se sileällä oikein osaa tehdä mitään. Nämä asiat ovat vahvasti sidottuja toisiinsa, yhtään minkään uuden opettaminen orille olisi aivan liian työlästä. Pohkeenväistöt ovat juuri ja juuri sen aivokapasiteetin rajoilla haastavuudessaan, ja niissäkin se saa itsensä helposti solmuun, ainakin jos ne tehdään siksak-tyyppisesti tai siirtymiä sisältäen.

Esteitä ori osaa sentään hypätä. Se vaatii paljon ratsastajaltaan, mutta hyppää esteen kuin esteen yli mistä paikasta tahansa. Se, että Timppa hyppää mistä tahansa, on yksi syistä, miksi ratsastaja on niin tärkeässä roolissa: kukaan meistä ei halua orin rojahtavan esteen sekaan, mikä olisi hyvin mahdollinen skenaario, jos ori joutuisi hyppäämään ilman ratsastajan ohjeistusta ponnistuspaikan löytämisessä. Kilpailuissa perusradalla orin kanssa kannattaakin ottaa hyvin rauhallisesti, aikaa vastaan kilpailemisen järkevyyttä kannattaa uusinnassakin harkita hyvin tarkkaan. Se menee hyvin niin kauan, kuin ratsastaja tietää mitä tekee, ja osaa välittää selkeät ja oikein ajoitetut ohjeet toiminnasta Timpalle.

01.05.2018 fwb-o. Dashner Overkill (e. Dashner Rattlesnake)
06.06.2018 Z-o. Dashner Overwatch Z (e. Dashner Murdered)
09.07.2018 fwb-t. Harlequin Over-Clover (e. Foxtrail Aloe)

13.09.2017 (kirjoittanut omistaja)
Taas kerran nuori vuosikkaamme oli onnistunut telomaan itsensä; tällä kertaa se oli kompastunut kesken kaiken laitumella ja saanut turpansa ruvelle. Oli suorastaan ihme, että sen vakavampaa orin kanssa ei ollut vielä sattunut, vaan kaikesta oltiin selvitty lähestulkoon säikähdyksellä; eläinlääkäristä oli tullut kuluneen vuoden aikana Timpalle yhtä tuttu ihminen kuin tallityöntekijöistä. Tällä kertaa eläinlääkäriä ei kuitenkaan tarvittu, vaan pienten turvan rupien puhdistaminen ja rasvaaminen onnistuivat kotikonstein. Ei tosin olisi mitenkään ihme, jos eläinlääkäri jouduttaisiin muutaman päivän päästä kutsumaan paikalle, jotta saataisiin Timpalle antibioottikuuri kirjoitettuna, varsa tuntui kuin vetävän puoleensa bakteereja.

Timppa seisoi yllättävän nätisti käytävällä sillä välin, kun sen hoitaja haki tykötarpeita tallin toimistosta. Ensiaputarvikkeita säilytettiin optimistisesti sivurakennuksessa sijaitsevassa toimistossa, vaikka viimeistään Timpan syntymän jälkeen ne olisi kannattanut siirtää varsinaisen tallirakennuksen puolelle. Vuotias varsa oli tottunut olemaan hoidettavana milloin minkäkin syyn takia tallissa, siitä huolimatta, että kimo oli asunut vieroituksesta lähtien pihatossa. Vaikka se olikin tottunut seisomaan käytävällä, ei sitä olisi kyllä arvannut nuoren orin käytöstä katsellessa, heti hoitajan palatessa paikalle kimo alkoi esittelemään sirkustemppuja. Seinäkiinnitykset vain natisivat liitoksistaan Timpan hyöriessä paikoillaan, vuosikas yritti niin pyöriä ympyrää parhaansa mukaan kuin syödä metallisia kiinnityksiä poikki. Oria hoitamassa olleelle Jackille se aiheutti niin harmaita hiuksia kuin naurunaiheita, Timpan kanssa oli oppinut sen, että hevonen saattoi olla samaan aikaan tolkuttoman koominen, mutta myös äärimmäisen rasittava, kun toilailu meni liiallisuuksiin.

Ori nyrpisti nenäänsä voiteen muodossa olevalle puhdistusaineelle ja heitteli hyvin vakuuttavan näköisesti (ei nyt sentään, koomiselta se näytti) päätään. Jack sai huokailla ja yrittää pitää kimon päätä edes jotenkuten paikoillaan, aikaisemmin turpaa vedellä huuhdellessaan hän oli saanut jo osansa jääkylmästä, suoraan kallioon poratusta kaivosta peräisin olevasta vedestä vaatteileen. Ei siis mikään ihme, että mies jätti turpa rasvassa olevan varsan tyhjään karsinaan odottamaan sitä, että joku muu veisi vuosikkaan ulos. Jackin työvuoro loppuisi pian, eikä hän koskisi Timppaan pitkällä tikullakaan enää ikinä. Tai ei ainakaan ennen seuraavaa työpäivää. Ja kerrottakoon, että myös seuraavana työpäivänä Jackin tie vei Timpan ja turparasvailujen puoleen.

01.05.2018 (kirjoittanut omistaja)
Tänään koittivat Timpan onnenpäivät - orin ensimmäinen jälkeläinen putkahti maailmaan. Ei Timppa siitä toki hölkäsen pöläystä ymmärtänyt, mutta kaikki me olimma kamalan ylpeitä siitä, että vuosi sitten olimme saaneet hömpänpömppä-orimme ymmärtämään, että kuinka niitä varsoja pistetään alulle ihan luomuna. Oli nimittäin aika ihme, että siitä oli tullut yhtään mitään, kaiken kokenut, entinen siittolatyöntekijä-tallimestarimmekin puisteli päätään, kun eläinlääkärin ultra todellakin näytti Dashner Rattlesnaken kantavan pientä varsanpoikasta sisällään. Lähes vuoden vaiherikas odotus oli nyt palkittu, ja Dashner Overkilliksi heti syntymänsä jälkeen ristitty varsa oli saapunut maailmaan. Kovasti varsa näytti isänsä tapaan ruunivoikolta, jonka kimoutumisesta saatamme haaveilla - vaaleat karvat turvalla viittasivat siihen, että pontevasta oripojasta saattaisi tulla isänsä kopio.

09.07.2018 (kirjoittanut omistaja)
Elämä Timpan kanssa ei ollut koskaan liian helppoa. Tänään ori tuli tänään vahingossa aidoista läpi ja pelmahti keskelle tallin pihaa. Ei sitä olisi uskonut kukaan, jollei tilanteella olisi ollut silminnäkijää. Edes tilanteen nähnyt henkilö ei ollut uskoa silmiään, kun rauhallisen näköisesti laitumella syömässä ollut ori syödessään liikkui pikkuhiljaa lähemmäs kohti aitaa, ja jossakin kohtaa täysin tyynen rauhallisesti, nostamatta turpaa lainkaan maasta, käveli lankojen läpi. Ylälanka jäi ehjäksi, alempi lanka katkesi. Eikä Timppa huomannut mitään, tyynen rauhallisesti vain jatkoi syömistä aidan toisella puolella.

"Hei hevonen, mitä sä täällä teet?" yritti tapauksen ainoaksi silminnäkijäksi päätynyt hevosenhoitaja, Rebecca, Timpalta kysellä, kun sai oman hoidokkinsa pois käsistään. Timppa näytti laiduntavan hyvin rauhallisesti, eikä hitaalla käyvä ori saisi kovin suurta vahinkoa aikaiseksi niin kauan, kuin olisi kiinnostunut ruuasta, joten Becca ehti hyvin käydä palauttamassa oman hoidokkinsa takaisin aivan tallin pihassa kiinni olevalle, Timpan wait-a-minute-he-was-just-there -olinpaikan viereiselle, laidunlohkolle, jonne hän oli ollut viemässä omaa hoidokkiaan jo ennen kimon orin yllätysvetoa. Timppa ei enää päässyt takaisin laitumelle - jos se kävelisi huomaamattaan lankojen läpi, ei sitä voisi sinne enää palauttaa, ennen kuin lankoja olisi muutama kerros lisää ja paimenessa niin kova tälli, että ori ei voisi olla huomaamatta sitä. Ori päätyi talvitarhoihin, joiden lauta-aidat toivottavasti pitäisivät sen paremmin paikoillaan, niistä se ei pääsisi kävelemään huomaamattaan läpi. Vaikka, kun kyseessä on Timppa, mikä tahansa on mahdollista - tästä syystä Rebecca ihan vain varmuuden vuoksi lahjoikin oria hyvällä keolla heinää. Kun näin tarhassa heinät olivat keskellä länttiä, ei kimo voisi millään kävellä niitä syödessään vahingossa aidan läpi, tai näin kunnon lankuista rakennetun tarhan tapauksessa aitaa päin. Ehkä.