Avskild

Stuteri

Ponikasvatus

Rhisgl on vanhin tunnettu hevoskasvattaja koko Brittein saarten alueella. Kyse ei ole muutaman sukupolven perheyrityksestä, vaan elämäntavasta, joka on kantanut elannon vanhan suvun pöytään jo kymmenten sukupolvien ajan. Niin kauan, kun Castell Rhisgl on seissyt, nähnyt loistonsa päivät ja rapistunut, on linnan alkuperäisen krevin suku poneja kasvattanut. Ammoisina aikoina poneista huolehtivat rengit, aatelisarvojen ja varakkuuden haihtuessa ilmaan muuttui poninhoito linnaa asuttaneen suvun tehtäväksi. Niin kauan, kun welsh-poneja ja niiden esi-isiä on ollut olemassa, on Rhisgl niitä kasvattanut. Työhön, sotaan ja huviin. Talli on ollut mukana muovaamassa nykyaikaista ponirotua, ja sen kasvatustyö tunnustetaan ja tunnetaan kaikkialla.

Rhisglin maat tunnistaa silmänkantamattomiin ulottuvista vehreistä laitumista, joita rajaavat vuosisatoja paikallaan seisseet kivimuurit. Ponikasvatuksessa luotetaan luontoon ja laumaan, varsat ja nuoret saavat kasvaa suurilla laitumilla kaikessa rauhassa. Kasvatustoiminta oli vielä vuosikymmen sitten painottunut welsh cobeihin, mutta nykyisin tallin mailla asuu kaikkien eri sektioiden, myös part bredin, edustajia. Andras Rhisglin siirryttyä hiljalleen tallin vetovastuuseen, ollaan tallin siitostoiminnassa siirrytty hiljalleen kohti modernia urheiluponia perinteisten, vankkojen vaunuponien sijaan. Jalostuksessa suositaan hyvin käyttöön soveltuvia poneja, joiden näytöt ja luonne puhuvat puolestaan. Tavoitteena on kasvattaa nykyaikaisiin käyttövaatimuksiin soveltuvia koko perheen poneja, joiden kanssa on mahdollista tehdä mitä tahansa ja pärjätä missä tahansa.