Jopelo

© rakennekuva scirlin, muut tallin omaisuutta

Jopelon kaltainen leikkisä, eloisa, kiltti hevonen on hurjan sympaattinen ja valloittava tuttavuus – kunhan se leikkisä eloisuus vain pysyy kurissa. Etenkin nuorempana herralla oli vähän keskittymisongelmia sekä hankaluuksia hillitä itseään, mikä aiheutti varsamaisia kevätjuhlaliikkeitä talutettaessa, turhan vauhdikkaita ratsastushetkiä sekä yleistä levotonta tanssijalkaisuutta vähän joka tilanteessa. Ikä teki onneksi tehtävänsä, ja nykyään Jopelo malttaa seistä paikoillaan, kävellä taluttajansa vierellä sekä liikkua treeneissä toivotussa tempossa. Eloisuus tai leikkisyys ei silti ole kadonnut mihinkään, Jopelo on varmasti sellainen ikinuori kaveri, joka vielä eläkeiässäkin telmii tarhassaan kuin varsa ensimmäisenä laidunkesänään!

Onneksi tämä on kiltti ja fiksu, ollut aina. Jopelon uhmaiätkin olivat aika surkeita esityksiä, jos ihan totta puhutaan. Luontaisesti uteliaana kaverina ruunikko on ennemmin ollut haistelemassa ja maistelemassa kaikkea uutta kuin ottamassa askelta taemmas. Kaiken uuden opettaminen onkin ollut hyvin helppoa, ainoastaan se paikoillaan pysyminen oli pieni työmaa. Jopelon raspaus ja kengitys vie vielä nykyäänkin vähän enemmän aikaa kuin muiden hevosten kanssa, kun ori tarvitsee vähän hengähdystaukoja jalkojensa ojenteluun sekä päänsä heilutteluun vähän joka äänen ja tallikissan viiksikarvan perään. Muutoin tämä on hurjan ongelmaton hevonen, ’kaikki käy’ -kaveri, joka ei inhoa matolääkkeen makua, ahdistu kaivonkansista, uhittele muille hevosille tai mitään sellaista. Täysin ongelmaton matkustaja, lastatessa melko reipasaskelinen ja pahimmillaan se rampin ohi kävelijä, kun on niin kiire kyytiin. Näistä ohikävelyistä Jopelo itse hämmentyy kaikkein eniten, tahallaan se ei pyyhällä rampin ohitse.

Myös ratsun hommat hyvin nopeasti oppinut Jopelo oli nuorempana melkoinen oman elämänsä formula, turhankin vauhdikas menijä. Esteiden kanssa jouduttiin etenemään tavallistakin hitaammin, jotta homma pysyi varmasti turvallisena. Siitä kaahaavasta rämäpäästä kuitenkin kuoriutui todella fiksu, varmajalkainen ja turvallinen ratsu joka lajiin ja menoon. Jopelo on rohkea, edelleen erittäin menevä ja eteenpäinpyrkivä, mutta aina lapasessa pysyvä hevonen, joka ei kaahaile vauhtisokeana ja kuurona ratsastajansa avuille. Melkoinen muutos siihen nuoreen, joka muuttui kuuroksi pikakiitäjäksi silkkaa innokkuuttaan!

Kunhan Jopeloa kehuu, se kiipeää vaikka puuhun. Apujen kanssa ei ole niin justiinsa, kunhan ori ymmärtää, mitä siltä haetaan. Hyppääminen on edelleen ruunikon mielipuuhaa, sileätreenikin on ihan kivaa, vaikkei herra koulukiemuroille samalla tavalla sytykään. Helppo A -tasolla perushyvin peruskivoilla liikkeillä suorittava Jopelo onkin ehdottomasti enemmän hyppypuolen hevosia, mitä ihan jokainen orin nuoresta asti tuntenut ei meinaa uskoa.

Jopelo hyppää rohkeasti, hyppytekniikka on perushyvä, mutta se tasapaino ja tarkkuus! Tämä hevonen ei varmasti ota puomeja huolimattomuuttaan tai rysäytä esteen sekaan arvioituaan ponnistuspaikan väärin. Nuorena ori kyllä teki sitäkin.. Nykyään Jopelo sen sijaan kieltää tai juoksee ohi, mikäli lähestymisessä on jokin niin hassusti, ettei ori luota kykyynsä turvalliseen ylitykseen. Ikä on tuonut järkeä! Yleensä Jopelo kyllä onnistuu pelastamaan heikonkin lähestymisen, ja se on hurjan ketterä ja nopea hevonen. Täydellinen luottoratsu rata- ja maastoesteille, mistä olen äärettömän ylpeä.

Kilpailut ovat Jopelolle treeni siinä missä kotikentällä pyöriminenkin. Ori ei jännitä, muttei myöskään innostu sen enempää. Se on kyllä kamalan utelias vieraissa paikoissa, moikkaisi mielellään uudet hevoset ja ihmiset ja vähän maistelisi radan koristekukkasia sekä koivujen lehtiä. Vähemmän yllättäen Jopelo oli nuorena se käsihevosalueen levoton kiljukaula, jota sai vähän hävetä. Nykyään ori on, kaikesta innokkuudestaan ja eloisuudestaan huolimatta, hyväkäytöksinen hevoskansalainen, jonka olemus lähinnä hymyilyttää eikä käytöstäkään tarvitse hävetä.

© Lissu T.

• Suku
• Kilpailut
• Päiväkirja