- Sukuselvitys

- Jälkeläiset

- Kilpailukalenteri

- Päiväkirja

1. huhtikuuta 2017: Hevoskatraan kartutusta
Aprillipäivänä, lauantaina 1.4. vahvistui tallimme hevoskanta kokonaisella hevosautollisella suomenhevosia. Talliimme muutti kaiken kaikkiaan kuusi uutta ja ihanaa suomalaista, joiden kanssa tulee ilo työskennellä tulevaisuudessa. Viisi suomenhevosista olivat nuoria, 2-3 vuotta vanhoja varsoja, vain yksi hevosista oli jo ratsunhommat rutiininomaisesti taitava aikuinen. Kaikki hevoset vaikuttivat oikein mukavilta tapauksilta, jotka sopisivat varmasti hevoslaumaamme.

Kaksi Turmeltajan tammakasvattia, Suvensointi ja Verenvirna pääsisivät jakamaan tarhan, ja niiden seuraksi liittyisi kaksi muuta, samalla kyydillä saapunutta nuorta tammaa, Kuuralehdon Melodi sekä Pirunkorven Ilomieli. Tammat olivat jo hevosautossa haistelleet kipakasti toisiaan, eivätköhän nuoret ja sporttiset tammat hitautuisi ajan kanssa yhteen. Juuri saapuneet orit, nuori Kuukarin Toukotaru ja Muhveli saisivat omat tarhansa ainakin näin alkuun, mutta riippuen nuoren Touko-orin suhtautumisesta naapuritarhaa majoittaviin, niin ikään nuoriin oreihin, saattaisivat ne päätyä jakamaan tarhan.

3. kesäkuuta 2018: Toukon selässä meea
Missäpä muussakaan kun hevosasioissa liikuin Syrjän Ratsutallin suunnilla, ja samalla ajattelinkin tehdä ensi vierailun kyseiselle tallille. Lähinnä tarkoituksena oli juoda Elinan kanssa kahvit ja käydä rapsuttelemassa meidän kasvattia Helmiahon Lelusotilasta. Kahvit kyllä juotiin ja Solttu sai rapsutukset, mutta kyllähän se myös ratsastushommiksi meni peräti kahden hevosen voimin. Kun enhän minä voinut kieltäytyä, kun Elina niin kauniisti liikutusapua pyysi ja aikaakin kuitenkin oli.

Ilma oli mitä mainion ja yhdet koulutreenit jo vedetty kentällä, joten seuraavaksi suuntasimme maastoon. Ratsunani oli ruunikko sh ori Touko, joka kuulemma on melkoinen laiskiainen, mutta maastossa kuitenkin hieman normaalia reippaampi. Onneksi näin, sillä eihän mukavaan ja rentoon maastoiluun kuulu se, että kokoajan pitäisi ratsuaan patistella eteenpäin. Ennen ratsastusta piti toki hevonen laittaa kuntoon. Elina kertoi, että Touko kannattaa hoitaa käytävällä, jossa se käyttäytyy paremmin kuin karsinassaan. Mitäpä sitä vastaankaan väittämään, joten hoitelin ja varustin orin siinä. Elina otti ratsukseen ruunikon suokki tamman, jonka nimeä en nyt millään saa mieleeni. Mutta sen muistan, että tamma oli kaunis kuin karamelli ja vallan mainio maastoilukaveri Toukolle. Maastoilu matkamme oli muutaman kilometrin mittainen, ja siellä oli mukavasti vaihtelevaa maastoa. Pääasiassa menimme käyntiä ja ravia, ja tie oli suurimmalta osin niin leveä, että pystyimme menemään vierekkäin. Toki matkaan sopi myös muutamat laukkapätkät, joista suurin osa mentiin suhteellisen rauhallisesti. Reitillemme sattui myös laukkasuoraksi kutsuttu pätkä, jossa molemmat hevoset saivat päästellä niin kovaa kuin halusivat. Toukon kanssa mentiin edellä korvat tötteröllä ja letti heiluen, ja Elina tuli pienoisesti pukittelevan tamman kanssa perässä. Kääntöpaikallamme oli järvi, jossa molemmat hevoset kävivät hieman kahlailemassa. Tallia kohti tulimme rauhallisempaan tahtiin, jotta hevoset saivat hieman palautua samalla. Touko käyttäytyi koko matkan ajan todella hienosti, vaikka sillä olikin hieman vikuroiva tamma seuranaan. Tallilla hoitelin Toukon rauhassa pesupaikalla, ja samalla suihkuttelin sen kauttaaltaan vedellä. Lopuksi vielä annoin sille parit herkut ja vein sen omaan tarhaansa.

19. syyskuuta 2018: Satunen Toukoa ratsastamassa
Jäätävä kaatosade hakkasi tallin peltikattoon, ilma oli kuitenkin täysin paikoillaan. Ripeästi hyppäsin avonaisesta tallinovesta sisään ja suljin sen perässäni. Täytyi olla ensimmäinen kerta kun meikäläinen astuu jalallaan Syrjän Ratsutallille, tai edes varsinaisesti maaseudulle viimeisen vuoden ulkomaanreissun jälkeen. Tuore heinä tuoksui ihanalta ja aamutuimaan hevosten onnellista rouskutusta olisi voinut jäädä kuuntelemaan koko päiväksi. Oli minulla kuitenkin jotain tekemistäkin. Pääsin tekemään tuttavuutta komean ruunikon kanssa, joka ripeästi saavuttuani sen karsinalle nosti päänsä maantasosta mulkaisten minuun kummastunein katsein.

Touko toi minulle mieleen omat orini jotka eivät niinkään välitä ylimääräisestä touhuilusta. Olisin mielelläni selvittänyt orin paksun hännän ja kokeillut letittää sen silkkistä otsaharjaa, mutta tämän hermostuneesta olemuksesta johtuen ymmärsin jättää ne seuraavalle kerralle. Saatuani suitset orille päähän suuntasimme maneesiin sateelta suojaan.

Orin laukka pyöri aluksi hieman kömpelösti, aamukankeutta kenties, mutta siirtymiset toivat liikkeeseen kaipaamaani letkeyttä. Muutamat pidemmät raviaskeleet heti laukan jälkeen olivat uskomattoman koreita ja naureskelin itsekseni tyhjässä maneesissa, kuinka uudet yksilöt joka kerta muistuttavat minua tämän rodun hienoudesta. Oli uskomattoman hauskaa päästä pitkästä aikaa työskentelemään tuntemattoman hevosen kanssa. Se on todella opettavaista sekä itselle että varmasti myös hevoselle. Touko hölkkäili juoksutusnarun toisessa päässä kuuliaisena, korvat päässä pyörien ja kuunnellen pyyntöjäni. Aloimme löytää yhteistä säveltä yllättävän nopeasti. Halusin löytää ravista pitkän, rennon vaihteen eteen-alas ja saada koko hevosen kropan käyttöön. En voinut kuin ihailla tämän herran yhteistyöhalukkuutta, jota en ehkä olisi uskonut ensiminuuttien perusteella. Löytyihän sieltä se pehmis-Touko!