- Sukuselvitys

- Jälkeläiset

- Kilpailukalenteri

- Päiväkirja

20. elokuuta 2022: Päiväni alkeisratsuna
Hymyillen olin aamulla siskoani vastassa tallinpihassa, toisella kädellä valmiina halaamaan Nooraa ja toisessa kädessä Myrskyn riimunnaru. Olin saanut houkuteltua siskoni, Helsinkiläisen isolla H:lla käymään meillä maalla. Suunnilleen kuusi vuotta me oltiin Tuukan kanssa tallia Skognäsissä pidetty, ja varmaan samat kuusi kertaa Noora oli vaivautunut käymään luonamme. Ajoihan meille jopa yli puoli tuntia Helsingin keskustasta.

Kun Nooran Mersu vihdoin kaartoi pihaan, asetin leveimmän virnistykseni naamalleni ja kärsin Myrskyä pistämään korvat tötterölle.
"Terve sisko! Ennen kuin sanot yhtään mitään, niin meillä täällä maalla on tapana halata ensin ihmisiä ja sitten vielä hevostakin", ilmoitin siskolleni. Tunsin Nooran skannaavan vaatetustani ja miettivän, kuinka paljon hänen merkkivaatteensa siitä sotkeutuisivat. Skannauksen tehtyään hänen kasvoillaan ollut maski kuitenkin näytti murenevan. Sain lämpimän karhunhalauksen ja Myrsky varovaisen taputuksen kaulalle.
"Ajattelit sitten, että istutat mun hevosen selkään. Sä tiedät, mitä mä ajattelen siitä touhusta", Noora päästi suustaan.
"No siks mulla on tässä sulle maailman paras hevonen valmiina! Äitikin on ratsastanut Myrskyllä, niin säkin siitä selviät", selvensin. Äitini oli suunnilleen yhtä hevosihminen kuin Noorakin, eli ei lainkaan. Selitys kelpasi Nooralle ja alistuneena hän huokasi puistellen päätään.
"Jos haluat käydä vaihtamassa vaatteet, niin käy tuol meidän talolla, jätin eteisen lipaston päälle sua varten tallivaatteita. Mä vien Myrskyn tohon tallinkäytävälle, tuu sinne kuhan oot valmis", hymyilin siskolleni.

Noora lähti kohti taloa vaihtamaan vaatteita. Minä syöttelin Myrskyä muutaman suullisen verran ruohotupsulla, jonka jälkeen pyysin tamman liikkeelle. Myrsky, meidän unelmaponi, lähti liikkeelle ensimmäisellä maiskautuksella, eikä riimunnarun edes tarvinnut kiristyä. Mikä suomenhevonen, hymyilin. Ei vaan yksikään muu meidän suomenhevosista suostunut lähtemään vihreältä liikkeelle näin helpolla.
"Sovitaanko, että kuhan päästään siihen pisteeseen asti, että teet varsoja, niin periytät kaikki sun hienot omaisuudet niille", ehdotin tammalle kävellessämme kohti tallia.

Ulkona oli kuin sademetsässä, vaikka vuosi kävi jo elokuun loppua, mutta tallissa oli ihanan viileää. Sain juuri haettua kaikki tarpeelliset varusteet valmiiksi käytävänreunalle, kun Noora saapui talliin.
"Mä en usko, että nää housut ovat sulle mitenkään sopivat! Näähän ovat mulle oikean pituiset, ja mä oon viistoista senttiä sua pidempi", siskoni ihmetteli minun hänelle tekemiään vaatevalintoja.
"Älä nyt sitten murhaa mua, mut ne on Tuukan housut", myönsin nauraen. Tuukka, puolisoni, oli tämän viikkoa kilpailemassa neljän hevosemme kanssa Pohjanmaalla, ja olin käynyt vähin äänin ratsaamassa hänen vaatekaappinsa. Sain Nooralta vastaukseksi paljastukseeni päänpyörittelyä.
"Mut hei, alotetaan. Sä voit napata tuolta harjakorista ton sinisen harjan…" aloitin ohjeistamaan siskoani.

Puolen tunnin kuluttua meillä oli Myrsky satuloituna ja minulla mieleeni tallennettuna Nooran tunnustus:
"On tää Myrsky kyllä ihan hauska tyyppi."

Marssitin Nooran ja Myrskyn perässäni ratsastuskentälle.
"Nouset vaan selkään ja lähet kiertämään uraa, kyllä sä osaat. Ja vaikka et osaiskaan, niin Myrsky kyllä osaa. Jalustimet taitaa olla Tuukan jäljiltä, eli ne on varmaan sulle hyvät, mut säädetään myöhemmin jos tarttee", ohjeistin. Pitkänä naisena Noora nousi isokokoisen Myrskyn selkään helposti jakkaralta, ja jotain näytti olevan muistissa niiltä muutamalta kerralta, jolloin siskoni oli hevosen selässä istunut, sillä hänen istuntansa näytti melkein kadehdittavan hyvältä.

Myrsky toimi aloittelijan alla ihan valtavan hienosti. Tammaa eivät haitanneet epäselvät avut, välillä suusta vähän turhaa ottava ja välillä taas ohjan täysin pois heittävä käsi eikä jännittynyt ratsastaja. Jos ei tietäisi tammaa paremmin, olisi sen voinut olla rutinoitunut alkeishevonen. Kaikista parasta Myrskyssä alkeisratsastajan alla olikin se, että tamma vaikutti liikkuvan ihan yhtä innoissaan, kuin osaavammankin ratsastajan kanssa. Kultainen tamma, ajattelin. Jos siitä joskus joutuisimme luopumaan, se varmasti viihtyisi myös ratsastuskouluhevosena.
"Kokeillaan vielä vähän ravia ja lähetään sit lyhyelle maastokäppäilylle loppuun. Haluutko sä, että mä tuun sun viereen juoksemaan, vai pärjäätkö ite", kysyin siskoltani.
"Ehkä me Myrskyn kanssa selvitään. Vaikka mä en osais, niin se hoitaa kyllä homman kotiin", sain vastaukseksi. Hymyilin, Myrsky oli kyllä aivan mahtava hevonen tälläiseen ja moneen muuhun käyttöön.

Ravit menivät hienosti, samoin lopun lyhyt kävely pihaa kiertävällä metsäpolulla. Jotakin Noora selkeästi muisti edellisistä ratsastuskerroistaankin, sillä taas kerran Myrsky sai kehuja.
"Mä muistan, että se jolla mä viimeksi ratsastin, oliko se nyt Summa tai joku sellainen, oli ihan hirveä syömään! Se oli ihan hurjaa tappelemista sen kanssa metsässä, eikä se ollut ollenkaan kivaa. Tää Myrskyhän on oikeestaan sellanen, että ratsastaminen oli aika hauskaakin. Ehkä mä voisin tulla taas joku viikko uuestaan, jos se sulle käy?" siskoni kommenttei sai sydämeni sulamaan. Maaseudun tie naisen sydämeen vie hevosen kautta, joskus vain oikean hevosen löytämisessä kestää pitempään.

00. kuuta 2019: Merkinnän otsikko
Morbi mi. Quisque nisl felis, venenatis tristique, dignissim in, ultrices sit amet, augue. Proin sodales libero eget ante. Nulla quam. Aenean laoreet. Vestibulum nisi lectus, commodo ac, facilisis ac, ultricies eu, pede. Ut orci risus, accumsan porttitor, cursus quis, aliquet eget, justo. Sed pretium blandit orci. Integer id quam. Ut eu diam at pede suscipit sodales. Aenean lectus elit, fermentum non, convallis id, sagittis at, neque. Nullam mauris orci, aliquet et, iaculis et, viverra vitae, ligula. Morbi mi. Nulla ut felis in purus aliquam imperdiet. Maecenas aliquet mollis lectus. Vivamus consectetuer risus et tortor.