Lupsakan Vadelmaviini

KTK-II SV-I


© VRL-04373

"Viini"
VH19-018-0598

suomenhevostamma
syntynyt 29.05.2019 (8v)
146cm hprn

ko. heA re. 100cm helppo

kasvattaja Lupsakan Suomenhevoset
omistaja VRL-13320

KTK-II SV-I

Lupsakan Vadelmaviinin nimestä on tehty väännöksiä aina Vattuviinasta Odelmaan, mutta tammaa kutsutaan tavallisessa arjessa tylsästi Viiniksi. Viiniä voisi kuvailla adjektiivein vadelmainen, tasapainoinen ja tyylikäs, aivan kuten Dom Pérignon Rosé Champagne Brut 2005 -viiniä. Tähän voisi lisätä myös sanan kallis, tallinpitäjän lompakolla ei koskaan tulla ostamaan Dom Pérignonia, eikä olisi pitänyt Viiniäkään ostaa, hintalappua oli pienhevostammalla ihan roimasti. Laatua pienhevoskoossa ja siihen vielä värilisä päälle, ei puhuttu mistään kahden tonnin kehärääkistä, vaikka kyse olikin vasta nuoresta hevosesta.

Jo Viinin nimi selitää siitä löytyvän vadelmaisuuden, mutta pienhevosesta on hankala löytää adjektiivin tyylikäs määritelmää. Onhan Viini kieltämättä melko ponimainen, mutta kun osaa etsiä, löytää tammasta myös tyylikkyyden. Se liikkuu määrätietoisesti kuin bisnesnainen, eikä alennu laahustamaan päämäärättömästä tai kompuroimaan omiin jalkoihinsa puolinukuksissa. Viiniä ei myöskään koskaan löydä tarhasta hakiessa mutakuorrutuksen peitosta, vaan ennemminkin tamma seisoo märillä keleillä olkikuivitetussa katoksessa ja välttelee kavioidensa kastelemista. Karsinassakaan tamma ei koskaan piehtaroi omissa jätöksissään.

Tyylikkyys näkyy myös hoitaessa. Viini seisoo kylmänviileästi paikoillaan, ympäristöään analysoivan näköisesti tutkiskellen hoitotoimenpiteiden ajan. Sillä ei ole kiire mihinkään; ollakseen tyylikäs tulee ulkonäköön panostaa. Suurimman henkisen haasteen Viinille tuovatkin tilanteet, joissa sen ulkonäkö on uhattuna. Maastoilu on kamalaa jos siihen sisältyy metsässä rämpimistä tai lätäköitä, ja kenttäratsastuksen saralla Viini starttasi ensimmäisen kerran vasta kahdeksanvuotiaana, sillä se ei ollut aiemmin suostunut ylittämään vesiestettä kärsivällisestä ja ammattitaitoisesta koulutuksesta huolimatta.

Tasapainoisuus on ehdottomasti Viinin vahvin puoli. Tamma käyttäytyy mallikelpoisesti niin kotona kuin kylässä. Se on luonteeltaan hyvin tasainen, sillä ei ole erikseen hyviä ja huonoja päiviä, vaan se on aina samanlainen. Tasapainoisuus välittyy myös tamman ratsastettavuuteen: se kuuntelee ratsastajansa avut hätiköimättä, ja tekee näiden perusteella stantardeilleen tarpeeksi tyylikkään tulkinnan siitä, mitä siltä odotetaan. Tästä syystä tamma on omiaan kouluradoilla; se liikkuu luonnostaan hyvin korrektisti ja tekniikka on hyvin hallussa. Tasapainoisuus tarkoittaa myös kirjaimellista tasapainoa. Pieni ja kompakti hevonen ei ole esteratojen kuningatar hyvän hyppytekniikkansa ansiosta, ehei, se pärjää esteillä siksi, että se kykenee hyvin tiukkoihin teihin ja hyppäämään puhtaasti hankalastakin paikasta.

- Sukuselvitys

i. Kärmeniemen Pikkulauantai
KTK-III SV-I
ii. Joogin Elämännälkä
KTK-II ERJ-I KERJ-I KRJ-III SLA-I YLA1 SV-I
iii. VIR MVA Ch Koijjari
KTK-II ERJ-I KERJ-I SLA-I YLA2
iie. Hepulin Amalia
ERJ-II ERL-III SLA-II YLA3
ie. Kärmeniemen Sunnuntailapsi
KTK-III KERJ-I SV-II
iei. VIR MVA Ch Ikuisuuskehrääjä
KTK-II
iee. Jätetään Kitumahan
KERJ-I
e. Lupsakan Vadelmaviineri
KTK-II ERJ-I KERJ-I SV-I
ei. Hurja Hillomunkki
KTK-III ERJ-II KERJ-I SV-II
eii. Hurmusti
KERJ-I SLA-II
eie. Aamukakkukahvi
ERJ-I KERJ-II KRJ-II SLA-I YLA1
ee. Peikkolan Venla
KTK-II ERJ-I KERJ-I SV-II
eei. Pätkäjätkä
ERJ-I KERJ-II KRJ-II SLA-II
eee. Vanttuusta
ERJ-II KERJ-II KRJ-II SLA-I

- Jälkeläiset

Varsa Syntynyt Isä/Emä Omistaja
o/t. 00.00.0000 i/e. VRL-
o/t. 00.00.0000 i/e. VRL-

- Kilpailukalenteri

ERJ: 34 sijaa
03.03.2021 Liljegård 100cm 1/40
04.03.2021 Liljegård 100cm 2/40
06.03.2021 Liljegård 100cm 5/40
07.03.2021 Liljegård 100cm 4/40
09.03.2021 Liljegård 100cm 3/40
15.03.2021 Liljegård 100cm 6/40
20.03.2021 Liljegård 100cm 3/40
07.12.2021 Kaihovaara 100cm 6/40
09.12.2021 Kaihovaara 100cm 3/40
10.12.2021 Kaihovaara 100cm 4/40
10.12.2021 Kaihovaara 100cm 2/40
11.12.2021 Kaihovaara 100cm 5/40
11.12.2021 Kaihovaara 100cm 5/40
18.12.2021 Kaihovaara 100cm 1/40
01.12.2021 Syrjän Ratsutalli 100cm 1/30
08.12.2021 Syrjän Ratsutalli 100cm 5/30
22.12.2021 Syrjän Ratsutalli 100cm 2/30
23.12.2021 Syrjän Ratsutalli 100cm 5/30
26.12.2021 Syrjän Ratsutalli 100cm 5/30
28.12.2021 Syrjän Ratsutalli 100cm 4/30
29.12.2021 Syrjän Ratsutalli 100cm 1/30
03.12.2021 Syrjän Ratsutalli 100cm 4/30
10.12.2021 Syrjän Ratsutalli 100cm 2/30
14.12.2021 Syrjän Ratsutalli 100cm 3/30
23.12.2021 Syrjän Ratsutalli 100cm 1/30
24.12.2021 Syrjän Ratsutalli 100cm 4/30
26.12.2021 Syrjän Ratsutalli 100cm 3/30
29.12.2021 Syrjän Ratsutalli 100cm 2/30
02.12.2021 Kisakeskus Lapland 100cm 1/30
07.12.2021 Kisakeskus Lapland 100cm 2/30
08.12.2021 Kisakeskus Lapland 100cm 4/30
10.12.2021 Kisakeskus Lapland 100cm 1/30
20.12.2021 Kisakeskus Lapland 100cm 3/30
24.12.2021 Kisakeskus Lapland 100cm 2/30
KERJ: 19 sijaa
01.07.2019 Elohiljan Suomenhevoset Aloittelija 2/16
05.07.2019 Elohiljan Suomenhevoset Aloittelija 3/16
06.07.2019 Elohiljan Suomenhevoset Aloittelija 3/16
08.07.2019 Elohiljan Suomenhevoset Aloittelija 2/16
09.07.2019 Elohiljan Suomenhevoset Aloittelija 3/16
08.10.2020 Zurück Helppo 7/49
14.10.2020 Zurück Helppo 2/49
16.10.2020 Zurück Helppo 3/49
17.10.2020 Zurück Helppo 4/49
21.10.2020 Zurück Helppo 1/49
23.10.2020 Zurück Helppo 6/49
01.10.2020 Hiivurin Suomenhevoset Aloittelija 4/20
07.10.2020 Hiivurin Suomenhevoset Aloittelija 3/20
08.10.2020 Hiivurin Suomenhevoset Aloittelija 4/20
09.10.2020 Hiivurin Suomenhevoset Aloittelija 1/20
18.10.2020 Hiivurin Suomenhevoset Aloittelija 3/20
21.10.2020 Hiivurin Suomenhevoset Aloittelija 1/20
25.10.2020 Hiivurin Suomenhevoset Aloittelija 3/20
30.10.2020 Hiivurin Suomenhevoset Aloittelija 1/20
KRJ: 40 sijaa
05.07.2019 Kauniston tila Helppo A 1/30
07.07.2019 Kauniston tila Helppo A 5/30
11.07.2019 Kauniston tila Helppo A 2/30
19.07.2019 Kauniston tila Helppo A 3/30
20.07.2019 Kauniston tila Helppo A 1/30
21.07.2019 Kauniston tila Helppo A 4/30
23.07.2019 Kauniston tila Helppo A 3/30
25.07.2019 Kauniston tila Helppo A 2/30
25.07.2019 Kauniston tila Helppo A 3/30
27.07.2019 Kauniston tila Helppo A 4/30
20.04.2020 Mitar Warmbloods Helppo B 1/30
22.04.2020 Mitar Warmbloods Helppo B 3/30
23.04.2020 Mitar Warmbloods Helppo B 5/30
26.04.2020 Mitar Warmbloods Helppo B 5/30
28.04.2020 Mitar Warmbloods Helppo B 5/30
25.07.2020 Valokylän Talli Helppo A 2/30
01.08.2020 Valokylän Talli Helppo A 3/30
04.08.2020 Valokylän Talli Helppo A 3/30
05.08.2020 Valokylän Talli Helppo A 1/30
05.08.2020 Valokylän Talli Helppo A 1/30
08.08.2020 Valokylän Talli Helppo A 5/30
08.08.2020 Valokylän Talli Helppo A 2/30
11.07.2021 Yemene Helppo B 2/40
12.07.2021 Yemene Helppo B 5/40
16.07.2021 Yemene Helppo B 6/40
19.07.2021 Yemene Helppo B 3/40
20.07.2021 Yemene Helppo B 1/40
22.10.2020 Elitehof Helppo A 1/40
23.10.2020 Elitehof Helppo A 4/40
24.10.2020 Elitehof Helppo A 5/40
28.10.2020 Elitehof Helppo A 5/40
02.11.2020 Kilpailukeskus Chermia Helppo A 1/30
03.11.2020 Kilpailukeskus Chermia Helppo A 4/30
04.11.2020 Kilpailukeskus Chermia Helppo A 1/30
07.11.2020 Elitehof Helppo A 2/40
10.11.2020 Elitehof Helppo A 6/40
13.11.2020 Elitehof Helppo A 5/40
15.11.2020 Elitehof Helppo A 6/40
18.11.2020 Elitehof Helppo A 4/40
31.07.2021 Haltiasalo KRJ-Cup Helppo B 13/150

- Näyttelymenestys

NJ:
27.06.2019 Adina irtoSERT
18.04.2020 Haltiasalo irtoSERT
09.10.2020 Haltiasalo irtoSERT

- Päiväkirja

14. heinäkuuta 2020: Perhon estevalmennus
Katselin hopeanruunikon pienhevostamman verryttelyä sivusilmällä, samalla kun rakensin lyhyehkön esteradan maneesiin. Valmennus oli alun perin tarkoitus pitää kentällä, mutta kuuman sään takia siirryimme maneesiin. Olin ratsastajan selostuksen perusteella suunnitellut päivälle yksinkertaisen treenin, joka sisälsi kuitenkin muutaman tiukan mutkan ja laukanvaihdon.

Ratsukko lopetteli hiljalleen verryttelyä ja Viini katseli keskittyneesti maneesiin rakennettuja esteitä. Selitin ratsastajalle päivän suunnitelman ja ohjasin sitten tulemaan pitkällä sivulla olevan ristikon ravissa muutaman kerran. Tamma ravasi tyylikkäästi estettä kohden, ja alkuun vaikutti siltä, että hypystä tulisi siisti ja sievä, kuten itse hevonenkin. Lopputulosta en kuitenkaan osannut odottaa, sillä Viini töksäytti matalasta ristikosta yli terävällä loikalla. Neuvoin tulemaan uudestaan, mutta tukemaan hieman enemmän istunnalla, sekä pyytämään ennen estettä vähän reippaampaa ravia.

Muutaman verryttelyhypyn jälkeen tamman hypyt pehmenivät hieman, mutta eivät ihan niin paljoa, kuin olisin toivonut. Neuvoin välikäyntien aikana ratsastajalle seuraavan tehtävän, johon kuului aikaisempi ristikko pitkällä sivulla, kaksi pystyä lyhyellä sivulla ja lävistäjällä sekä okseri toisella pitkällä sivulla. Kehotin ratsukkoa tulemaan esteet laukassa kyseisessä järjestyksessä ja muistamaan aikaisemmat ohjeeni istunnan tuesta ja reippaasta laukasta. Viini lähti pyynnöstä laukkaan, joka tosin jäi alkuun aika hitaaksi, mutta kaarteessa ennen ensimmäistä estettä parani huomattavasti. Ensimmäisellä esteellä hyppy oli töksähtävä, mutta toinen este sujui jo paljon paremmin. Kolmannella esteellä Viini vaihtoi laukan puhtaasti ja jatkoi hyvässä tasapainossa tiukkaan kaarteeseen kohti viimeistä okseria. Okserista tamma tuntui jopa innostuvan hieman, ja ruunikko leiskauttikin matalasta okserista yli isolla, puhtaalla hypyllä.

Loppuverryttelyissä kehuin ratsukon huimaa parannusta hypyissä valmennuksen aikana. Kehotin muistamaan jatkossakin hyvän istunnan tuen ja toivotin onnea tulevaisuuden treeneihin ja kisoihin.

19. elokuuta 2021: Vuokraponi (kirjoittanut Liina V. (VRL-03335))
Syrjän Ratsutallilla vallitsi alkusyksyinen keli vuorottelevine auringonpaisteineen ja sadekuuroineen, kun vuokrasin Lupsakan Vadelmaviini nimistä suomenhevostammaa kuukauden ajan. Alkuun ajattelin, että hevosella oli ainakin maailman hauskin nimi, jos ei muuta. Viini (siis tämä hevonen) ei ollut minulle entuudestaan tuttu, mutta olimme sopineet tamman omistajan, Jokisen Ellun, kanssa, että vuokraisin sairastapauksen vuoksi tammaa muutaman kerran.

"Käsittelet tammaa kuin pulloa Domppaa, niin hyvin teillä menee!" Elina huikkasi ensimmäisellä vuokrauskerralla ja parhaani mukaan käsittelin tammaa kuin kukkaa kämmenellä. Viini oli jokaisella kerralla hoitaessa ja varustaessa oikein tyyni, vaikka sitä käsitteli uppo-outo ihminen. Tamma ei pyrkinyt sen kummemmin ottamaan kontaktia, vaan olla möllötti keskellä karsinaansa. Se ei oikein innostunut rapsutuksista tai muusta, mitä nyt viimeisellä kerralla olin näkevinäni, että alahuuli olisi vähän lörpähtänyt sään takaa kihnuttaessa. Kuitenkin jos jotain pyysi, kuten liikahtamaan johonkin suuntaan tai nostamaan jalkojaan, hevonen totteli kiltisti.

Minua oli valistettu, että Viini oli melkoinen hienohelma, joten ratsastelin tammalla Syrjän ulkokentällä. Satunnaiset sateet eivät saaneet pohjaa lainehtimaan tai lätäköitymään, joten pärjäisimme oikein mainiosti. Pikkutamma asteli tasaisen varmoin askelin eteenpäin. Jo heti ensimmäisellä kerralla saatoin tuntea ohjia vähän paremmin käteen ottaessa, että tamma oli hyvin koulutettu ja hyvällä työmoraalilla paiskattu, vaikkei se ollut enää kisakireimmässä kunnossa. Parin ratsastuskerran jälkeen yhteistyömme syveni ja voi vitsit, kuinka nautinkaan käydä moikkaamassa tätä tammaa. Viini kuunteli apuni niin vaivattomasti ja viipyilemättä, että oli oikein antoisaa pyöritellä ponia erilaisten tehtävien parissa. Viinillä oli kaiken lisäksi hervottoman hyvä tasapaino, se ei kaatunut kulmien läpi tai venkoillut minnekään.

Viimeisen vuokrauskerran jälkeen kiitin Elinaa mahdollisuudesta saada ratsastaa hänen hevosellaan. Pieni Viininen oli ollut opettavainen kokemus. Nyt jos koskaan tiesin miltä tuntui ratsastaa oikeasti suoralla ja avuilla olevalla hevosella! Annoin tammalle jäähyväisiksi leivänkannikan ja toivoin, että tapaisimme ehkä vielä joskus.

© Syrjän Ratsutalli 2017-2021       |       virtuaalitalli       |       virtuaalihevonen

VRL-00816