Pilkkanilkka


© Vähäpelto, lisää kuvia alempana

"Pilli"
VH18-018-1998

suomenhevostamma
syntynyt 20.08.2018 (8v)
158cm prt

ko. heA re. 100cm helppo

tuoja Desmi VRL-14548
omistaja VRL-13320

KTK-III

Kun bongasin Desmin myyvän toimeksiantona Pilkkanilkkaa, oli minun pakko saada tamma itselleni. 7-vuotias tamma tuli suoraan kasvattajaltaan Hanna-Riikka Möttöseltä, ja oli aloittanut edellisenä vuonna mukavasti kilpauransa, olinpa sen pari kertaa bongannut kilpailuistakin, kun olimme Itä-Suomeen ajaneet kilpailujen perässä. Punarautias tamma on hyväsukuinen ja niin mielettömän nätti, että sen ostamista ei vain voinut jättää välistä.

Onnekseni näin tuttujen kesken Pilli-neitinä tunnettu tamma omistaa hyvän suvun ja silmiä hivelevän ulkonäön lisäksi myös mukavan luonteen. Se on simppeli itäsuomalainen (vai onko Pilli nyt Kaakkois-Suomesta, otapa asiasta näin stadilaislähtöisenä selvää), jolle kelpaa kaikki. Se ei pelkää mitään, ärsyynny mistään tai oikeastaan välitäkään yhtikäs mistään.


© tallin omaisuutta

- Sukuselvitys

i. Pilkkakirves
ii. Kirvesvartta
ie. Pilkkanauru
e. Nilkkakorutanssija
ei. Rautanilkka
ee. Sadetanssi

I. Pilkkakirves tunnetaan suomenhevospiireissä erinomaisena kenttäsuomenhevosena, joka omistaja-ratsastajansa Mikko Tontin kanssa on kiistata kova vastus kelle tahansa. Luonteeltaan peloton, rohkea ja vahva Pilkkakirves ei omistajansa mukaan ole helppo hevonen eikä se helposti anna ratsastajan virheitä anteeksi, mutta vuosien yhteistyön tuloksena ratsukko on hioutunut saumattomasti yhteen. Liinakko punarautias 160-senttinen muskeliori on vaikuttava näky tömistellessään maastokokeessa pitkin metsiä. Ori hyppää varmasti ja tasaisesti, mutta koulupuolella se saisi olla hieman herkempi. Pilkkakirveksen jälkeläisnäytöt vielä uupuvat, sillä sen varsat ovat vielä nuoria ja raakoja. Näyttää kuitenkin, että se periyttää jälkeläisilleen näyttävyyttä ja kokoa.

II. Kirvesvartta oli pikimusta 166-senttinen ori, jolla oli hauska kiemurteleva piirto päässään. Lisäksi Kirvesvartalla oli takasessaan sukka, jonka keskellä oli musta pilkku. Hauskannäköisen orin kasvatti ja omisti Satokankaan Ratsastuskoulu Oy ja tallin omistaja Maaria Satokangas kilpaili orin kanssa helpoissa kenttäratsastusluokissa sekä koulua- ja esteitä aluetasolla. Hyväsukuiselle mustalle orille riitti morsiamia, kunnes kymmenenvuotiaana sille puhkesi vaikea kesäihottuma. Se saatiin hallintaan lääkkeiden ja loimituksen avulla, mutta siitosorin haaveet oli kuopattava. Kirvesvartta ruunattiin ja se siirtyi ratsastuskoulun tuntihevoseksi. Tuntihevosena Kirversvartta ehti toimia 12 vuotta, minkä jälkeen se eläköityi. Kirvesvartta lopetettiin 25-vuotiaana yleiskunnon heikkenemisen vuoksi.

IE. Pilkkanauru oli väritykseltään upea vaaleanpunarautias liinaharja, jonka pitkä kihartuva harja ulottui lähes tamman polviin saakka. Uskomattoman kaunis 154-senttinen tamma oli kasvattajalleen Irja Lammelle kultaakin arvokkaampi, vaikka vanha rouva ei enää tamman selkään tohtinut selkäkipuineen kiivetä. Sen sijaan Irjan pojantytär Juulia Lumme otti tamman ratsutuksen asiakseen. Kovatahtoinen Pilkkanauru ei ollut nuorelle tytölle helppo nakki ja Pilkkanaurusta tuli lähes vaarallinen osaamattoman tytön käsissä. Onneksi paikalle saatiin valmentaja, joka pureutui ratsukon ongelmiin ja homma saatiin aisoihin. Pilkkanaurusta tuli loppujen lopuksi pätevä kouluratsu, sillä estehevoseksi siitä ei ollut nuoruuden jalkavamman vuoksi. Juulia Lumme tunnetaan tänä päivänä ongelmahevosten ratsuttajana ja erinomaisena kouluratsastajana, joten jotain Pilkkanauru naiselle ehti opettaa elämänsä aikana. Kilpailu-uran jälkeen Pilkkanauru varsoi kaksi orivarsaa, joista toinen myytiin ja toinen jäi Juulialle kotiin kasvamaan. Pilkkanauru menehtyi 21-vuotiaana vaikean ähkyn komplikaatioihin.

E. Nilkkakorutanssija on niin tuikitavallisen näköinen suomenhevonen, että se tuntuu katoavan maisemaan. Maantienruskea, merkitön Nilkkakorutanssija on kuitenkin ulkomuodostaan huolimatta hyvä suoritushevonen ja vielä parempi siitostamma. Nilkkakorutanssijan kasvatti vaasalainen Janetta Grönberg, joka myi vuotiaan tamman Kokkolaan Maija Öbackalle, joka piti yksityistallia Kokkolassa. Tamma pärjäsi hienosti näyttelyissä ja se sai lähes aina I-palkinnon kotiintuomisiksi. Mukautuvaisen ja kiltin luonteensa ansiosta se oli erinomainen käsitellä vieraissakin paikoissa ja pienet lapsetkin pystyivät huoletta käsittelemään Nilkkakorutanssijaa. Maija Öbacka koulutti itselleen Nilkkakorutanssijasta monipuolisen ratsun ja ratsukko kilpailikin useamman vuoden ajan niin esteillä kuin koulussakin hyvin tuloksin. Maija halusi kuitenkin Nilkkakorutanssijan nopeasti jalostukseen ja kantakirjatammalle valittiin vuosi toisensa jälkeen oreja Suomen parhaimmistosta. Yhteensä Nilkkakorutanssija sai peräti 5 varsaa, joista viimeisimmän se varsoi 22-vuotiaana. Nilkkakorutanssija oli ikäisekseen hyväkuntoinen ja se eli laitumella lähes 30-vuotiaaksi, kunnes se lopetettiin huonojen hampaiden vuoksi.

EI. Rautanilkka oli aikanaan suosittu jalostusori, koska se edusti harvinaisempaa sukulinjaa sekä vielä harvinaisempaa kimoväritystä. Rautanilkan suvussa ei esiintynyt ns. valtaoreja, joten se sopi suvultaan monelle tammalle. Varsinaisia meriittejä näyttelymenestyksen ja II-palkinnon kantakirjauksen lisäksi Rautanilkalla ei ollut, sillä sen kanssa ei juuri kilpailtu aluekilpailuita kovemmissa karkeloissa. Potentiaalia Rautanilkalla ehkä olisi ollut, mutta värijalostuksesta tunnettu kasvattaja-omistaja Sanna Laaksonen ei ollut kiinnostunut kilpailuttamaan oria korkeammalle tasolle. Rautanilkka oli väritykseltään rautiaankimo ja säkäkorkeutta sillä oli 152 senttimetriä. Luonteeltaan Rautanilkka oli jonkin verran kovakalloinen ja kuumaluontoinen, mutta kuitenkin rehellinen ja rohkea ori. Rautanilkka lopetettiin 18-vuotiaana loukkaantumisen vuoksi ja se jätti jälkeensä kymmeniä jälkeläisiä, joista monet jatkavat sen kimolinjaa.

EE. Sadetanssi oli tummanrautias 157-senttinen koulutamma, jonka omisti kouluratsastaja-valmentaja Kaisa Kautonperä. Sadetanssi oli erinomaisesta ratsusuvusta ja Kaisa Kautonperä sai maksaa pitkän pennin tamman kasvattajalle. Intohimoisena suomenhevosharrastajana tunnettu Kaisa kuitenkin maksoi kiltisti pyydetyn summan, sillä nainen tiesi tammassa olevan potentiaalia. Ei mennyt kauaakaan, kun Sadetanssi voitti useasti ikäluokkansa kilpailut ja vanhempana ratsukko menestyi myös suomenhevosten koulumestaruuksissa kolmena peräkkäisenä vuotena. Kaisa on kuvaillut Sadetanssin olleen miellyttävä, kaikkensa antava ja erityisen ihmisläheinen tamma, joka periytti hyvää luonnettaan myös kolmelle varsalleen eteenpäin. Sadetanssi menehtyi 19-vuotiaana äkillisesti sairaskohtaukseen.

© Sylvi

- Jälkeläiset

Varsa Syntynyt Isä/Emä Omistaja
o/t. 00.00.0000 i/e. VRL-
o/t. 00.00.0000 i/e. VRL-

- Kilpailukalenteri

ERJ: 12 sijaa
03.08.2021 Liljegård 100cm 2/40
07.08.2021 Liljegård 100cm 2/40
09.08.2021 Liljegård 100cm 2/40
10.08.2021 Liljegård 100cm 6/40
20.08.2021 Liljegård 100cm 2/40
21.08.2021 Liljegård 100cm 3/40
25.08.2021 Liljegård 100cm 5/40
27.08.2021 Liljegård 100cm 6/40
27.08.2021 Liljegård 100cm 4/40
28.08.2021 Liljegård 100cm 1/40
28.08.2021 Liljegård 100cm 2/40
30.08.2021 Liljegård 100cm 1/40
KERJ: 13 sijaa
02.07.2019 Hiivurin Suomenhevoset Helppo 3/49
04.07.2019 Hiivurin Suomenhevoset Helppo 7/49
04.07.2019 Safiiritiikerin Kilpailukeskus Helppo 5/50
06.07.2019 Elohiljan Suomenhevoset Helppo 2/30
08.07.2019 Hiivurin Suomenhevoset Helppo 6/49
10.07.2019 Elohiljan Suomenhevoset Helppo 4/30
12.07.2019 Hiivurin Suomenhevoset Helppo 3/49
17.07.2019 Hiivurin Suomenhevoset Helppo 5/49
04.10.2020 Hiivurin Suomenhevoset Helppo 4/53
09.10.2020 Hiivurin Suomenhevoset Helppo 1/53
14.10.2020 Hiivurin Suomenhevoset Helppo 3/53
20.10.2020 Hiivurin Suomenhevoset Helppo 7/53
26.10.2020 Hiivurin Suomenhevoset Helppo 3/53
KRJ: 40 sijaa
05.10.2020 Virtuaalitalli Chersey Helppo A 5/50
12.10.2020 Elitehof Helppo A 4/40
15.10.2020 Elitehof Helppo A 2/40
17.10.2020 Elitehof Helppo A 2/40
04.09.2021 Jeili Helppo B 2/40
05.09.2021 Jeili Helppo B 3/40
07.09.2021 Jeili Helppo B 3/40
11.09.2021 Jeili Helppo B 2/40
15.09.2021 Jeili Helppo B 3/40
04.09.2021 Rushock Bog Helppo A 2/28
07.09.2021 Rushock Bog Helppo A 2/28
08.09.2021 Rushock Bog Helppo A 2/28
12.09.2021 Rushock Bog Helppo A 2/28
11.12.2021 Syrjän Ratsutalli Helppo B 2/30
15.12.2021 Syrjän Ratsutalli Helppo B 4/30
18.12.2021 Syrjän Ratsutalli Helppo B 4/30
19.12.2021 Syrjän Ratsutalli Helppo B 5/30
20.12.2021 Syrjän Ratsutalli Helppo B 5/30
26.12.2021 Syrjän Ratsutalli Helppo B 5/30
03.12.2021 Syrjän Ratsutalli Helppo B 5/30
07.12.2021 Syrjän Ratsutalli Helppo B 4/30
09.12.2021 Syrjän Ratsutalli Helppo B 4/30
12.12.2021 Syrjän Ratsutalli Helppo B 2/30
16.12.2021 Syrjän Ratsutalli Helppo B 5/30
19.12.2021 Syrjän Ratsutalli Helppo B 4/30
12.12.2021 Dashner Stables Helppo A 2/30
21.12.2021 Dashner Stables Helppo A 4/30
23.12.2021 Dashner Stables Helppo A 2/30
27.12.2021 Dashner Stables Helppo A 3/30
28.12.2021 Dashner Stables Helppo A 4/30
05.12.2021 Dashner Stables Helppo A 3/30
07.12.2021 Dashner Stables Helppo A 5/30
15.12.2021 Dashner Stables Helppo A 1/30
16.12.2021 Dashner Stables Helppo A 1/30
19.12.2021 Dashner Stables Helppo A 2/30
25.12.2021 Dashner Stables Helppo A 4/30
10.12.2021 Kaihovaara Helppo A 6/40
04.12.2021 Holmberg Helppo A 2/50
04.12.2021 Holmberg Helppo A 4/50
05.12.2021 Holmberg Helppo A 7/50

- Muu kilpailumenestys

NJ:
18.04.2020 kutsu irtoSERT
VSR: 2 sijaa
31.12.2018 VSR-Cup koulu Helppo A 5/41
31.05.2019 VSR-Cup koulu Helppo C 4/32

- Päiväkirja

00. kuuta 2019: Merkinnän otsikko
Praesent blandit dolor. In vel mi sit amet augue congue elementum. Morbi in ipsum sit amet pede facilisis laoreet. Donec lacus nunc, viverra nec, blandit vel, egestas et, augue. Vestibulum tincidunt malesuada tellus. Ut ultrices ultrices enim. Curabitur sit amet mauris. Morbi in dui quis est pulvinar ullamcorper. Nulla facilisi. Integer lacinia sollicitudin massa. Cras metus. Sed aliquet risus a tortor. Integer id quam.

00. kuuta 2019: Merkinnän otsikko
Morbi mi. Quisque nisl felis, venenatis tristique, dignissim in, ultrices sit amet, augue. Proin sodales libero eget ante. Nulla quam. Aenean laoreet. Vestibulum nisi lectus, commodo ac, facilisis ac, ultricies eu, pede. Ut orci risus, accumsan porttitor, cursus quis, aliquet eget, justo. Sed pretium blandit orci. Integer id quam. Ut eu diam at pede suscipit sodales. Aenean lectus elit, fermentum non, convallis id, sagittis at, neque. Nullam mauris orci, aliquet et, iaculis et, viverra vitae, ligula. Morbi mi. Nulla ut felis in purus aliquam imperdiet. Maecenas aliquet mollis lectus. Vivamus consectetuer risus et tortor.

© Syrjän Ratsutalli 2017-2021       |       virtuaalitalli       |       virtuaalihevonen

VRL-00816