- Sukuselvitys

I. Herkkis sai nimensä varsana ominaisuuksiensa mukaan. Ori oli varsana todella herkkä, jopa arka. Kasvattajansa kerkesi huolestua, saisiko nuoresta hevosesta vielä kilparadoille sopivaa ratsua. Lopulta pitkäjänteisen sosiaalistamisen ja koulutuksen avulla orista kuoriutui melko menestyksekäs yleisratsu, jonka ehdoton vahvuus on kuitenkin ollut esteiden puolella. Ori on ollut muutamalla nuorella ratsastajalla ylläpidossa opettamassa kilpauralle ratsastajia, jotka ovat siirtyneet poneista isompiin. Herkkis on ollut kolmella eri astutuskaudella mukana ja sen varsat ovat vaikuttaneet lupaavilta ratsunaluilta. Nykyisin ori on ollut hyvin kevyellä käytöllä toipumassa hankosidevammasta.

II. Rantatien Herkko on myyty kasvattajaltaan suoraan kilparatsastajalle Turun seudulle. Siellä rautias ori on kilpaillut yleispainotteisesti jopa neljässä eri lajissa tasaisesti suoriutuen. Luonteeltaan Herkko on ollut melko rauhallinen ja tasapaksu suorittaja. Se ei ole koskaan ollut kisaradoilla mikään rusettihai, mutta kiltin luonteen ja loistavan rakenteen vuoksi se on ollut suosittu jalostusori. Sitemmin Herkko on ruunattu ja toimii nykyisin ratsastuskoulussa vanhoilla päivillään opetusmestarina.

IE. Pississi on ratsu- ja ravihevosista yhdistetty tammavarsa, joka on perinyt sopivasti ominaisuuksiaan niin isältään kuin emältään. Tamma on ollut esteillä oikeinkin menestyvä sen nopeuden ja ketteryyden ansiosta, eikä se ole pelännyt mitään! Luonteeltaan tamma on juurikin pelkäämätön, rohkea ja itsevarma ratsu, jonka kanssa on aina ollut helppo tehdä töitä. Tamma on periyttänyt esteratsun ominaisuuksiaan myös neljälle varsalleen, jotka ovat näyttäneet jo nuorena irtohypytyksessä potentiaalinsa tulevaan. Pissisissi tulee vielä varmuudella saamaan ainakin yhden varsan, jonka jälkeen todennäköisesti tamma jää ansaitulle eläkkeelle seurahevosena.

E. Syyn Silmutar on 154 senttimertiä korkea rautias kuvankaunis tamma, joka on merkittävän ajan elämästään elänyt äiti-tytär ratsuna yksityishevosena pääkaupunkiseudulla. Liinakko on kunnostautunut erityisesti kouluratsastuspuolella ja kilpaillut molempien omistajattariensa kanssa menestyksekkäästi aina kansallisilla kilpailuradoilla. Tamma on palkittu kantakirjassa II-palkinnolla ja on mahdottoman hyväluonteinen hevonen taitojensa lisäksi. Tämän vuoksi tamma on saanut urallaan yhden jälkeläisen mutta siitostamman ura saa väistämättä jatkoa myöhemmin. Silmutar on periyttänyt jälkeläiselleen ennen kaikkea upeaa rakennettaan.

EI. Eloperäinen upeasta ratsusuvusta peräisin oleva näyttävä musta suomenhevosori. Ori on kilpaillut kolmessa eri lajissa aina kansallisella tasolla asti. Elonperäinen oli jo nuorena palkittu suomenhevosten ikäluokkakilpailuissa ja olikin oman tulokasvuotensa puhutuin ori. Tammoja riitti orille jonoksi asti, mutta valitettavasti upean orin jalostusura tökki pahemman kerran. Vain murto-osa tammoista tiinehtyi ja näin ollen orin jälkeläismäärä on jäänyt melko vaisuksi. Reilu kymmenen jälkeläistä tosin ovat jatkaneet isänsä menestystä ratsumaailmassa ja jatkaneet upeaa suomenhevosten ratsusukua eteenpäin. Kantakirjassa I-palkinnolla palkittu ori on periyttänyt jälkeläisilleen myös komeaa ja sopusuhtaista rakennettaan hyvällä prosentilla.

EE. Syyn Hengetär, tuo vaaleanpunarautias kaunis tamma, jonka luonteelle harva on jättänyt juuri painoarvoa. Diivamainen oman tiensä kulkija, jonka kanssa vain harvat tulevat toimeen. Tamma on vaihtanut kotiaan historiassaan monen monta kertaa, sillä sen kanssa ei vain tultu toimeen. Kouluratsastuksessa tamma oli tasaisen varma suorittaja, joka ei juuri koskaan saavuttanut suurta mainetta ja mammonaa. Lopulta hevonen löysi sille sopivan omistajan, jolloin sen elämä tasottui mukavasti. Syyn Hengetär on astutettu kahdesti vain tarkkaan valituilla oreilla, jotta aikaan saataisiin parempi luonteisia suorittajia.

- Jälkeläiset

- Kilpailukalenteri

- Päiväkirja

20. huhtikuuta 2017: Kauhea kantakirjaustilaisuus
Tänään Raukkiksen kanssa oli vuorossa tuskaisa päivä, kantakirjaustilaisuus. Jos ori ei meinannut pysyä kotonakaan nahoissaan, miten ihmeessä sen kanssa pärjäisi vieraassa paikassa yli kuudenkymmenen muun orin ja tamman ympäröimänä? Olen ihan tosissani, kun kerron, että ainoa syy, miksi sillä ei suussaan orikuolainta ole on se, että se ei ole kovin arvostettu muiden hevosihmisten keskuudessa – valitettavan usein näkee suhtautumista, jonka mukaan sitä ei hevosen suuhun voi laittaa, vaikka henki menisi. Raukkikselle se olisi ihan paikallaan, muutaman kerran ori on oikeasti meinannut taluttaessa vieraalla paikalla lähtenyt käsistä, kun taas kotona sitä on turha käyttää, ori on oppinut että siellä ei kannata ryppyillä ja kulkee nätisti ihan ketjunarulla taluttaessa.

Saavuimme ajoissa, mutta emme liian ajoissa, paikalle Vähäpellon tiloihin, joissa kantakirjaustilaisuus järjestettäisiin. Meillä oli kaksi muutakin hevosta mukana, mutta nämä olin sysännyt Tuukan ja Saaran harteille, Raukkiksessa olisi ihan tarpeeksi, jos ei suorastaan liikaakin työtä yhdelle ihmiselle. Ori kävi kuumana, ja totesinkin parhaaksi lähteä sen kanssa mahdollisimman syrjään varustamista varten. Sain ärtyneitä mulkaisuja orille keikistelevien tammojen omistajilta ja muilta orinomistajilta, joiden kullannupuille Raukkis meidän ohittaessamme heidät uhitteli. Monet näyttivät pitävän oria ihan kamalana häirikkönä, vaikka totta puhuakseni se oli ollut ihan helppo tähän mennessä, jos Raukkiksen käytöstä vertasi siihen, miten se useimmiten kilpailuissa käyttäytyi.

Siitä huolimatta saatoin huokaista helpotuksesta vasta useampaa tuntia myöhemmin. Näin ateistiperkeleenäkin innostuin lausumaan luojan kiitoksen siitä, että kantakirjaustilaisuus oli ohi, en olisi jaksanut roikkua räjähdyspisteessä olevan orin kuolaimissa kiinni enää sekuntiakaan. Este- ja koulukokeet olivat menneet hyvin, tai niin hyvin kuin vieraiden hevosten ympäröivältä Raukkikselta voi olettaa. Ainakin molemmista oltiin päästy läpi, joka oli koulukokeen osalta suorastaan ihme. Vasta rakennearvostelua odottaessamme oli meinannut piru päästä irti, ja olin joutunut poistumaan orini kanssa hetkeksi takavasemmalle sen käydessä niin kuumana, että yhtään mistään ei tullut yhtään mitään.

"Helvetti me muuten ruunataan toi heti kun vaan päästään kotiin ja eläinlääkäri paikalle. Tai sitten me ajetaan suoraan klinikalle nyt heti paikalla ja sanotaan, että me ei oteta tätä kotiin ennen kun tolta on pallit irti", painoin pääni käsiini heti kun hevoset oli lastattu turvallisesti autoon ja minä apukuskin paikalle. Se tästä olisikin vielä puuttunut, jos olisin joutunut ajamaan.
"Mistä moinen mieliteko? Onhan se joo tapaus, mutta kyllähän sen kanssa pärjää, ainakin sen verran mitä mä olen sen kanssa kisoissa liikkunut", oli Tuukan vastaus, jolle puuskahdin äänekkäästi.
"Sä et ollu paikalla tänään. Jos mä olisin joutunu olemaan sekuntiakaan kauemmin ton kanssa, olis tuloksena ollut ruumiita. En tosin yhtään tiedä kenen, mut mun ja varmaan kymmenen hevosen ja kahenkymmenen hevosenkäsittelijän. Mä en kyllä ton kanssa enää kilpailun kilpailuun lähde niin kauan kun sillä on pallit tallella", totesin avokilleni tämän katsellessa vuoroin minua ja vuoroin tietä. "Ota tää nyt hemmetti tosissas, toi ori on hullu", totesin kun miehen ilme ei näyttänyt tarpeeksi totiselta. Jos mies ei kerran pystynyt ottamaan asiaa tosissaan, saisi hän viettää parin tunnin kotimatkan täydessä hiljaisuudessa. Ja hän varmasti myös vastaisi Raukkiksen ratsastamisesta sekä kilpailemisesta mielellään.

21. heinäkuuta 2018: Maastoilemassa Jannica
Matka Syrjän ratsutallille ei ollut helpoimpia reissuja, kuten tallinkin etusivulla sanotaan, sinne todennäköisesti eksyy mikäli tallin löytää. Vihdoin puolen tunnin ja lukuisten puhelinminuuttien ajan Elinan kanssa päädyin oikealle tallitielle, jossa oli viimein joku kyltin tapainenkin. Esittelimme itsemme, Tuukka oli kuulemma heinäpellolla, joten päätimme lähteä maastoon Elinan kanssa. Ratsukseni valikoitui Vainooja ja Elina valitsi itselleen Raukkiksen, joka kieltämättä ei ollut yhtään nimensä veroinen. Jo käytävällä iso ori uhitteli Vainoojalle, joka tapitti silmät hämillään toisen oriin käytöstä. Olimme kuitenkin pähkäilleet, että toinen ori olisi parempaa maastoseuraa, kuin tamma kuumana käyvälle orille. Etenkin kun suurella osalla tammoista oli kiimat. Hakiessani Vainoojaa laitumelta orikuolaimen kanssa se käyttäytyi suhteellisen fiksusti, vaikka kiirehän sillä tietenkin talliin oli, kun karsinassa tiesi odottavan heinätukon, jonka se sai aina ennen liikuntaa. Harjailin oria kiireettömästi, maastokaveri oli kauempana laitumella ja sen kiinnisaaminen oli kuulemma aina tahtojen taistelua. Vihdoin puolen tunnin kuluttua hikinen ja muutamia kirosanoja sinkoileva Elina talutti yltäpäältä kurassa olevan hevosensa suorinta tietä pesupaikalle ja sanaakaan sanomatta huuhteli sen kuivaten erityisesti satulan paikan huolellisesti. Hänen saatuaan suojat jalkaan hain myös Vainoojalle varusteet ja suuntasimme sitten tallipihalle nousemaan kyytiin.

Tänään ei ollut ehkä ihanteellisin ilma maastoiluun: vettä sateli ja illaksi oli luvattu ukkoskuurojakin. Vielä niitä ei onneksi näkynyt. Vainooja sai varmempana maastoilijana kulkea edellä poistuessamme pihalta soratietä pitkin. Ori tuntui hieman laiskalta jopa, mikä oli kuitenkin hyvä asia, koska mieluummin maastoilin rauhallista tahtia minulle vieraan hevosen kanssa. Kuljettuamme jonkin matkaa tallitietä pitkin Elina osoitti vasemmalle lähtevää metsäpolkua, josta käännyimme heti seuraavasta risteyksestä oikealle. Maa oli märkä sateen jäljiltä, joten emme ravanneet nurmipohjalla liukastumisvaaran vuoksi. Käveltyämme eteenpäin vastaan tuli lopulta kuitenkin hiekkatie, jossa pääsimme ravailemaan. Molemmat käyttäytyivät oikein kivasti ja asiallisesti, jopa Raukkis, jolla ei pahemmin maastoiltu. Laukkaamisen jätimme kuitenkin suosiolla tänään ohjelmasta, koska molemmat olivat niin rauhallisia, emmekä halunneet niitä innostaa liiaksi. Kotona pyyhkäisin pahimmat hiet sienellä oriista ja tarjosin sille melassiveden jalkojen harjaamisen jälkeen. Sitten molemmat pojat pääsivät vielä laitumelle takaisin, kun ei kerrankin aurinko porottanut liian kuumasti ja ukkostakaan ei kuulunut tulevaksi.