- Sukuselvitys

- Jälkeläiset

- Kilpailukalenteri

- Päiväkirja

24. elokuuta 2022: Laidunloman loppu
Yöt olivat muuttuneet kosteammiksi ja sateet lisääntyneet, oli aika hakea nuoret tammat pois parin kilometrin päässä sijaitsevalta kesälaitumelta. Kotipihatolla tammojen lisäruokinnasta laidunruohon huvetessa olisi helpompi huolehtia ja niillä olisi varmasti kuiva makuupaikka aina tarjolla.

Olin vähän haaveillut, että mitä jos ratsastaisimme tammat laitumelta kotiin, mutta järki oli onneksi sanonut ei. Melkein kolme kuukautta lomailleiden nuorten hevosten selkään ei kannattanut kivuta suoraan laitumelta ja vielä ilman satulaa. Olimmekin yhdessä tuumin mieheni kanssa todenneet, että hevosauto olisi paras ratkaisu nuorten laitumelta hakuun. Kaikki viisi tammaa mahtuisivat sinne kerralla, ja me voisimme lähteä reissulle kahdestaan ja jättää tallin hetkeksi työntekijämme sekä kahden työelämäjaksolla olevan opiskelijan hoiviin.

Laitumella kaikki meni niin kuin pitikin, ainakin aluksi. Neljän ensimmäisen hevosen kiinni saaminen ja lastaaminen sujui kuin tanssi, ei olisi uskonut, että nuoret olivat eläneet koko kesän pellossa keskenään, lyhyitä ihmisen tekemiä tarkastuskäyntejä lukuun ottamatta. No, viidennen hevosen kohdalla hommat eivät enää rullanneetkaan yhtä sujuvasti.

Pörri, se meidän nuorisoporukan laiskin ja ruualla motivoituvin selkeästi ymmärsi, että jos laitumelta lähtee, niin töihinhän siinä sitten joutuu, ja totesi "ehei". Keväällä ratsutuksessa tamma oli ollut todellinen diesel ja laiskamato, eikä siltä kovin kummoista liikettä ollut löytynyt irtojuoksuttaessakaan. Nyt se painatti menemään valtavalla laitumella melko valtavaksi paisuneen vatsansa kanssa sellaista rallia, että ei olisi siitä hevosesta moista vauhtia uskonut löytyvän. Sen liikkeetkään eivät näyttäneet enää kahden tonnin pihanperäkasvatin töpöttelyltä, nyt pääsin ensimmäistä kertaa näkemään, että ehkä suvukas tamma ei ollutkaan mikään ihan maanantaikappale.

Ihan kädettömiähän me Tuukan kanssa olimme Pörrin menoa katsellessa. Mies manasi, että olisi ehkä kuitenkin pitänyt ottaa apukäsiä reissuun mukaan, mutta muistutin häntä, että parinkymmenen hehtaarin laitumelta hevosta ei saisi kiinni edes sadan hengen voimin, jos hevonen ei haluaisi kiinni antaa.
"Annetaan sen vain juosta, kyllä sillä kunto jossain kohtaa loppuu", huokasin.
"Kunhan ei vain saisi sydänkohtausta, se näyttää kesän aikana paisuneen sellaiseksi punkeroksi, että juoksee varmaan nyt yhdessä päivässä enemmän, kuin on koko kesänä liikkunut", sain vastaukseksi.

Kolme varttia. Kolme hiton varttia Pörri juoksi ennen vauhdin hyytymistä ja lopulta pysähtymistä. Vielä tovin se sai seisoskella siellä, mihin se oli jäänyt, sillä alkuun olimme mieheni kanssa molemmat (ymmärrettävästi) epäluuloisia siitä, että oliko rallitus todella siinä. Olimme aivan varmoja, että kohta tamma ponkaisisi takaisin kahta kauheampaan vauhtiin, mutta onneksi olimme väärässä.

"Nyt sitten lastaudut nätisti, tai muuten oikeasti jäät tänne laitumelle ens kesään asti", uhkasin Pörriä sen vihdoin kulkiessa talutuksessani kohti hevosautoa. Uhkailu näytti toimivan, tai sitten viime talvena lastausharjoitteluun käytetyt lukuisat tunnit yhdistettynä itsensä aivan piippuun vetäneeseen hevoseen tuottivat tulosta. Pakko oli antaa kehuja myös kärsivällisesti hevosautossa koko episodin ajan odottaneille muille nuorille tammoille, niistäkään kukaan ei ollut vielä kovin kokenut matkustaja.

"Harmi kun ei olla Pörrin kanssa ehditty vielä maastoilemaan yksin, sille olisi kyllä tehnyt hyvää saada kävellä tuon jälkeen sen pari kilsaa, mitä tästä ajellaan kotia", tuijotin hevosauton perimmäiseksi jäänyttä hevosta sähköisen lataussillan sulkeutuessa.
"Jos mä marssitan ton karkulaisen pesupaikalle kuhan päästään kotia, niin sä selviit näistä muista, varsinkin jos mä heitän wappia, että saat jommankumman opiskelijoista avukses?" ehdotin hetken miettimisen jälkeen Tuukalle. Vastaukseksi sain nyökkäyksen.

Kotona hevosauton sillan avautuessa vastassa oli ensimmäisenä hyvin nöyrän oloinen kaveri.
"Vähän vissiin on veto pois?" höpöttelin Pörrille irroittaessani sen kiinnityksen ja kääntäessä turvan kohti lastaussiltaa. Lastaussilta tultiin alas hyvin kärsivällistä tahtia, poissa oli se nuorille hevosille tyypillinen hermostonut hypähtely kavioiden kumistessa siltaa vasten.

Kerran pääsin vielä kiroamaan Pörrin kanssa puuhastellessani. Olin ihan täysin unohtanut, mikä tamman mielipide oli vesiletkulla pesemiseen. Vaikka minulla oli vastassani kuinka väsynyt tamma, löytyi siltä tulta ja tappuraa väistellä vesisuihkua ja kiemurrella narujen välissä.
"No hei, sä voit voittaa tän erän, jatketaan pesutreenejä joku toinen kerta", puistelin päätäni ja rupesin täyttämään ämpäriä vedellä. Pörrin aiemmat tekemiset olivat aiheuttaneet ihan tarpeeksi stressiä yhdelle päivälle, joten nyt myönnyin suorittamaan pesuoperaation helpoimman kautta.

00. kuuta 2019: Merkinnän otsikko
Morbi mi. Quisque nisl felis, venenatis tristique, dignissim in, ultrices sit amet, augue. Proin sodales libero eget ante. Nulla quam. Aenean laoreet. Vestibulum nisi lectus, commodo ac, facilisis ac, ultricies eu, pede. Ut orci risus, accumsan porttitor, cursus quis, aliquet eget, justo. Sed pretium blandit orci. Integer id quam. Ut eu diam at pede suscipit sodales. Aenean lectus elit, fermentum non, convallis id, sagittis at, neque. Nullam mauris orci, aliquet et, iaculis et, viverra vitae, ligula. Morbi mi. Nulla ut felis in purus aliquam imperdiet. Maecenas aliquet mollis lectus. Vivamus consectetuer risus et tortor.