Takajeejee

KTK-II


© Suomen Hippos / Pirje Fager-Pintilä

"Takku"
VH17-018-0358

suomenhevosori
syntynyt 21.02.2017 (8v)
137cm m

ko. heB re. 95cm helppo

tuoja Elina J.
omistaja VRL-13320

KTK-II

Takajeejee on pieni ja pippurinen pakkaus, jonka kanssa ei tule takuulla tylsää! Jos ori olisi ihminen, se olisi varmasti se takapulpetin vitsiniekka, jonka tempauksille kaikki nauravat - paitsi opettajat. Herra rakastaa huomiota ja ei epäröi muistutella olemassaolostaan esimerkiksi mekastamalla ja hirnumalla tallissa keskellä yötä.

Oivoi, tämän pojan tarhakaverit (ja heidän loimensa sekä riimunsa...) saavat kyytiä oikein olan takaa! Takajeejee ei välttämättä halua olla pomo eikä ole kovin dominoivakaan, mutta rasittava se silti on juoksennellessaan ympäriinsä pää viidentenä jalkana ja haastellessaan muita hevosia hurjiin leikkeihin, jossa ei vauhtia tai ympäristöä säästellä!

Oripoika on kiltti hoitaa, mutta saattaa ajaa käsittelijänsä hyppäämään junan alle turhautumisen takia. Eihän Takajeejee pahaa tarkoita, mutta on, noh, hieman iloluontoinen. Se rakastaa harjausta ja menee suorastaan aivan pähkinöiksi pesupäivästä, rapsutushetkistä puhumattakaan... Ori ei valitettavasti ymmärrä kokoaan tunkiessaan hoitajansa syliin räkä valuen ja huuli pitkänä roikkuen. Takajeejeen kanssa ei valitettavasti huutaminen ja komentelu toimi, vaan herra ottaa siitä vain lisää kipinää riekkumiseensa. Rauhallisuudella ja johdonmukaisuudella pääsee jo pitkälle tämän herran kanssa. Toisinaan se on kuitenkin niin riehakkaalla tuulella, ettei ehkä kannata harkita pitkää ja rentoa hoitohetkeä...

Eläinlääkäriin ja kengittäjään ori suhtautuu vielä innokkaammin kuin normaaliin hoitajaansa! Aika harvalta rokotettavalta ja madotettavalta irtoaa hörinää lekurille... Kengittäjät eivät valitettavasti osaa arvostaa orin kultaista luonnetta, aivan ymmärrettävästi. Takajeejee ei nimittäin todellakaan pidä kaviotaan itse ylhäällä, vaan tarjoaa kengittäjälle haba-ja selkätreenin mukavan nojailun merkeissä. Ori myöskin saattaa stereotyyppisesti napata kengittäjää persuksista kiinni ja riepotella ympäriinsä kuin lelua...

Jos selvisit varustamisesta kunnialla, on edessä todennäköisesti ratsastus. Yllättäen Takajeejee seisoo hyvinkin nätisti selkäännousun ajan, mutta jos ennätät maastoon, kannattaa olla varuillaan! Ori nimittäin innostuu erittäin herkästi maastoesteosuuksilla, jolloin jarrut saattavat menettää hetkittäin toimintakykynsä. Sillä on kuitenkin pomppua, eivätkä ponnistuspaikatkaan mene aina aivan metsään. Helpoksi oria en silti luonnehtisi, koska se on usein hankala saada keskittymään kouluaitojen sisällä. Ajoittain edestä raskaan ja vinon orin oikein päin kulkeminen on välillä työn ja tuskan takana... Rataesteillä Takajeejee kuitenkin herkistyy ja on yllättävän ketterä ja pysyy paremmin käsissä kuin maastoesteillä.

Kisapaikoilla Takajeejee on innokas, mutta ei säikky. Se on välillä niin innoissaan tallialueella, että koko hevonen saattaa täristä. Verkassa mennään eikä meinata, mutta skarppaa kyllä radalla, kun pilli soi. Aika usein siellä vilahtelee vielä upeampaa liikettä kun kotona, pitäähän hienon orhin päästä hieman machoilemaan!

© Kiara

- Sukuselvitys

i. Amisviikset
ii. Raksa
ie. Welmun Annikki
e. Hallahapsu
ei. Toimin Ilmari
ee. Jääkukka

i. Amisviikset on edelleen suurta huvitusta nimellään että persoonallaan herättävä 16-vuotiaaksi kääntyvä musta tähtipäinen pienhevosorhi. Korkeutta mustalta pienpojalta muuten löytyy mitattuna 140cm edestä. Viiksi kävi pyörähtämässä aikanaan kantakirjassa, jossa se upeasti otti II-palkinnon piensuunnalle. Musta suomenhevonen hurmasi muun muassa sopusuhtaisella kroppallaan, hyvällä lihaskunnolla sekä vahvalla luustolla sekä sen upealla, matkavoittoisella ja tahdikkaalla ravilla unohtamatta sen kauniin tasaista, pyörivää ja etenevää laukkaa! Luonteestaankin oripoika otti täydet pisteet. Kantakirjausta seurasi luonnollisesti kilpaura kenttä- ja esteratsastuksessa. Viiksi kisasi kahdeksan vuotta enemmän aktiivisesti helpossa kenttäluokassa sekä 100cm rataesteillä, jonka jälkeen pienpoju jäikin hiljalleen pois aktiivikisaamisesta. Tähän mennessä se ehti kuitenkin kerätä kaappiin ruusukkeen jos toisenkin aina ykkössijasta alaspäin molemmista lajeistaan. Viiksipoika jäi lopulta täyspäiväisesti siitosoriksi omistajalleen, ja onkin tähän mennessä ehtinyt 14 upean varsan (8 oria, 6 tamman) ylpeäksi isäksi, joille monista se on periyttänyt hyppykapasiteettiaan sekä tummaa väriään. Myöskin sen veikeää, jokapaikanhöylän luonnetta on tavattu melkeinpä kaikilla sen varsoista. Tällä hetkellä Viiksen suunnitelmana on vanhentua ja harmauttaa omistajaansa kotiaitan tallissa välillä tammoja vielä heilastellen sekä kevyessä ratsastuskäytössä toimien.

ii. Raksa oli rehellinen suomalainen mies. Tummanpunarautias 150cm korkuinen suomenhevosori, myöhemmällä iällä kuitenkin ruuna, kisasi aikanaan este- ja sivutoimisesti myös kenttäratsastusluokissa melkeinpä 10 vuotta ennen virallista eläköitymistään siitoksen puolelle. Punarautias ori kantakirjattiin ratsusuunnalle III-palkinnolle aikoinaan, ja sen vahvuuksiksi listattiin sen vahva luusto, pyöreä tasapainoinen runko että ponteva, erittäin tarmokas ravi. Orilla oli myös kaunis, rodunomainen pää, josta se saikin runsaasti loppuarvostelussakin vielä kehuja. Raksa kisasi siis pääasiassa esteluokissa lähinnä 90cm luokkia, ihan sataseen ei raskaanpuoleisen suomenhevosen kanssa päästy, mutta omalla tasollaan Raksa olikin oikea tykki. Tummanpunarautias hevonen omasi upean varman kisamentaliteetin ja hyppykapasiteettiaan se onkin jättänyt kaikille jälkikasvussaan. Kenttäluokissa Raksa kisasi lähinnä tutustumisluokissa kourallisen verran, joista viidestä se otti ihan sijatkin, ja kouluratsuna Raksa osasi kyllä vielä Helpon B-tason hommat läpi, vaikka koskaan paksurunkoista poikaa ei koulukentillä nähtykään. Raksa ehti täyttää huimat 16 vuotta viimeiselle kisavuodelleen, jonka jälkeen se oli virallisesti siitosorin virassa. Vahvatahtoinen, hieman enemmän omissa oloissaan mutta tutun porukkansa kanssa viihtyvä Raksa pääsikin oikein kunnolla käyttöön sen hyvän hyppykapasiteetin vuoksi, ja ori ehti siittää peräti 34 varsaa (15 oria, 19 tammaa) eliniällään. Raksa ruunattiin lopulta omistajansa tahdosta siinä 20-vuoden pyöreässä iässä, ja ruunana punarautias porskutti vielä sen 7 vuotta ennen sokeutumisesta ja jalkojen rustomuutoksista johtuvaa lopetustaan.

ie. Welmun Annikki oli oikein nätti musta suomenhevostamma, jonka koko elämä menikin kasvattajansa omistuksessa. Anniksi kutsuttu supersuloinen, hieman liialti iholle tunkeva 132cm korkuinen pienhevonen syntyi aikanaan pienelle ratsastuskoululle, jossa se otti piakkoin lopetetun emänsä paikan luottosuomenhevosena. Anni vietiin kantakirjakelpoisena tilaisuuteen, ja kaikkien yllätykseksi pieni kulomusta palkittiin II-palkinnolla, josta ylpeiltiin sen koko elinikä. Sopusuhtainen ja pyöreärunkoinen, hieman kevytluinen ja tuhdissa kunnossa esitetty Anni omisti erittäin kauniin käynnin sekä ravin, ja ehkäpä sitten luonteellaan vielä hilasi palkintonsa kakkosen puolelle. Joka tapauksessa hyvä kakkosen tamma. Anni ei siis mikään suuri ja menestynyt kisahevonen ollut, parit seurakisat kyllä kisasi muutaman ratsastuskoululaisen kanssa ja tallikisoja sitten enemmältikin, aikalailla koulu- ja esteratsastuksessa. Helppo B-tason kouluväännöt pyöreävatsainen Anni osasi vaikka unissaan ja esteilläkin pontta riitti aina 80cm luokkiin, eli ihan näppärä perustason suomenhevonen kyseessä! Aktiivisen tuntiuransa Anni jätti lopulta 18 vuoden iässä jalkojen alkaessa kipuilla, mutta siihen mennessä pientamma ehdittiin astuttaa kolmesti, joista syntyi lopulta kaksi orivarsaa, kolmas ikävä kyllä kuolleena. Anni sai viettää vielä kolme vuotta eläkemummona ratsastuskoulun herttaisena maskottina, ennen kuin jalat veivät lopulta tamman hautaan piikin kautta.

e. Hallahapsu on nätti mustanruunikko suomenpienhevonen. Hallaksi kutsuttu tamma on vaivaiset 130cm korkuinen, eli harvinaisen pieni tapaus on suomenhevoseksi kyseessä, mutta luonne paikkaa sitten sitä koon puutetta. Halla kävi kantakirjassa ja otti kotiin upeasti II-palkinnon. Pientamman hyviksi puoliksi katsottiin sen tasapainoisuus ja pyöreys kropaltaan sekä sen mittoihin hyvin asettuva rodunomaisuus, mutta kääpiötamma näytti hieman hentoluiselta, josta pisteet jäivät rakenteen puolesta vajaaksi. Askellajeista Halla näytti sen mukavan tahdikkaan ravin ja kauniin, sulavan käynnin, laukastaan se puolestaan kuuli hieman rytmin puutteesta. Tilaisuudessa Halla oli hieman laiskanpulskealla päällä, josta kotona oltiin jopa ihan tyytyväisiä, mustanruunikolla kun on omat oikkunsa. Halla tuppaa olemaan niitä tuulella käyviä hevosia, eli hyvänä päivänä tamma on enemmälti laiskanletkeä, huonona saattaapi tuo nyrpistellä vastaan vähän komentelevaan sävyyn, mutta mitenkään pahansuopa ei pienhevonen kuitenkaan ole. Halla on kisannut kouluratsastuksessa nyt Helppo A-tasolla, kenttäratsastuksessa puolestaan harrasteluokkia. Eritoten kouluhevosena tamma on näyttänyt kykynsä useilla voitoilla ja sijoituksillaan, vaikka onpa tuo kentän puolellakin ottanut sijan jos toisenkin. Pikkuhiljaa 14-vuotias suomenpiekkari alkaa kuitenkin lähestyä kisauransa ehtoopuolta. Halla on tähän mennessä ehtinyt pyöräyttää parikin varsaa, kolmas ilmeisesti vielä suunnitelmissa kisauran päätyttyä, sillä tammavarsa orien lisäksi Hallan jatkoksi kuulemma sopisi talliin. Kiirettä Hallan kanssa ei omistajan mukaan kuitenkaan ole, sillä tamma on pysynyt terveenä ja luonteensa puitteissa virkeänä, ja odotettavissa on vielä teoriassa monet hyvät elinvuodet.

ei. Toimin Ilmari oli oikein komea tumma ruunikko, jonka karski ja vahva olemus herätti suurta kunnioitusta siellä, missä ori nyt sattuikaan kulkemaan. Orimainenhan Ilmari olikin varsinkin tammaseurassa, mutta loppumetreillä kuulemma kuitenkin erittäin kiltti ja tasapainoinen, nöyrä ja tekeväkin suomenhevonen ihmisten parissa. Ilmari kantakirjattiin I-palkinnolla kasvattajansa suureksi ylpeydenaiheeksi. 147cm korkuinen, erittäin vahvaluustoinen ja lihaksikas, pyöreä pienori sai suuresti kehuja sen korrektista rakenteesta ja mittasuhteista, ja askellajeistakin tulla pärähti täydet pisteet sen omistaessa kaikin puolin tarmokkaat, tempoisat ja rytmikkäät askellajit. Ilmari kisasi aikanaan koulu- ja esteratsastuksessa, ja jäi harvoin sijoitta kisoissaan. Tumma pienori laajensi lopulta kenttäratsastukseen helppoihin luokkiin, jossa menestyi hieman vaihtelevasti. Koulussa Helppo A-tasoinen Ilmari oli aikansa yksi kovimpia suomenhevosia lajissa, esteillä 100cm korkeuksia hypännyt ruunikko ei sielläkään jättänyt ketään kylmiksi. Ilmarin vahvarunkoisuus ja I-kantakirjapalkinto lopulta tekivät siitä erittäin halutun siitosorin, ja se ehtikin 45 varsan isäksi. 26 ori- ja 19 tammavarsasta monet jatkoivat vielä ruunikon jäljissä kisakentille kaikissa kolmessa lajissa. Ilmari pääsi eläköitymään kasvattajansa tuttavan pihamaalla, ja pienori nukkui itsekseen vanhuuteen lopulta 28-vuotiaana.

ee. Jääkukka oli kulomusta suomenhevostamma, jolta korkeutta löytyi vaivaiset 134cm. Leikkisästi Jätiksi nimetty tamma kasvoi kasvattajansa huomassa aina kantakirjaukseen asti, jossa se pokasi III-palkinnon ennen myyntiään. Jättiä kehuttiin sen sopusuhtaisuuden ja kivan vahvan rungon puolesta, mutta pisteitä rokotettiin sen pitkähköstä lanteesta ja kevyestä luustosta. Askellajeillaan Jätti ei kuitenkaan erityisemmin koskaan loistanut, mutta pisteet kertyivät puhtaista, tahdikkaista askelista, vaikka hieman maavoittoiset liikkeet pienhevosella olikin. Jätti menikin kolmosen jälkeen myyntiin, ja se ostettiin harrasteratsuksi perheeseen, jossa kaksi tytärtä saivatkin hemmotella ponin piloille. Jätti kisasi parit epäviralliset kisat esteillä ja koulussa, lähinnä 60cm esteillä ja Helppo C-luokissa koulussa, sijoittuipa se muutaman kerran vuosien varrella. Muuten Jätti oikeastaan kärrytteli ja maastoili kaksikon ilona vuotensa. Jätti oli luonteeltaan hieman ponimaisen itsepäinen, aavistuksen tuulella käyvä ja joskus tammamainenkin, mutta yleisesti ottaen kuitenkin ihan mutkaton ja nopeasti oppiva ja nöyrä suomenhevonen. Myynnissä oli sovittu, että kasvattaja saa varsoittaa Jätin jossain vaiheessa sen linjojen vuoksikin, joten kulomusta piekkari sai yhden tammavarsan elämänsä aikana 15-vuotiaana. Jätin taival päättyi lopulta ähkyn vuoksi tehtyyn lopetukseen kotipihan tarhaan 17-vuotiaana.

© Sylvi

- Jälkeläiset

Varsa Syntynyt Isä/Emä Omistaja
o/t. 00.00.0000 i/e. VRL-
o/t. 00.00.0000 i/e. VRL-

- Ominaisuuspisteet

ERJ: 597.3p (vt 1) KRJ: 0p (vt 0)
KERJ: 1231.98p (vt 3) VVJ: 0p (vt 0)

- Näyttelymenestys

NJ:
27.06.2019 kutsu irtoSERT
VSN: 50 pistettä
25.03.2017 kutsu SW5
09.02.2018 kutsu RCH

- Päiväkirja

29. tammikuuta 2018: Liian kova pala purtavaksi raavaalle miehelle
Takajeejeestä kuuli paljon kaikenlaista, mutta itselleni se oli vieraampi ratsu – näin raavaana miehenä piensuokki ei ihan iskenyt minuun, ja muutenkin näin lähemmäs 190-senttisenä, vaikkakin melko solakkana, olisin ollut melko naurettava näky sen selässä, vaikka kuulemma Islannissa ne minunlaiseni raavaat miehet ratsastivatkin niillä poneillaan (anteeksi, kuten Elina aina korjaa, hevosillaan). Paremman puutteeksi minä tätä sanon, kun niiltä ei suomenhevosten kaltaisia jaloja, kunnon hevosia löydy.

Tästä syystä olinkin päätynyt vain pistämään Takajeejeen kuntoon, jotta Elina voisi kiivetä orin selkään. Olin ehdottanut vaihtokauppoja, nainen oli itse ratsastamassa ihan kunnonkokoisella Vainooja-orilla, jonka olisin mielelläni ratsastanut Takajeejeen varustamisen sijaan. Vaikka ori olikin minulle vieraampi, olin kuullut siitä paljon pahaa, ja kyllähän minä sen tarhaan viemisten ja tuomisten perusteella osasin sanoa, että tämä paskanjauhaminen orin selän takana oli ihan perusteltua. En sitä ilkeäksi menisi sanomaan, mutta äärimmäisen rasittavaksi ainakin.

Ori olikin sen verran rasittava harjattava, että junan alle hyppääminen nousi ihan varteenotettavaksi vaihtoehdoksi, kun pohdin keinoja tilanteesta pakenemiseksi. Paha vain, että eihän meillä täällä Syrjälässä mitään junia liiku, joten totesin maahan heittäytymisen ja jatkuvasti paikallaan (tai vähemmän paikallaan) steppailevan Takajeejeen kavioiden alle jäämisen aivan yhtä toimivaksi vaihtoehdoksi. Takajeejee selkeästi nautti projektista, jota en oikein ymmärtänyt. Miten ihmeessä pieni ori saattoi nauttia samalla kun se aktiivisesti yritti murhata minut? En voinut vetää vetoakaan harjalla tai liikkua askeltakaan ilman, että hoidettavani suorastaan hyppi tasajalkaa innosta paikallaan. Tämä oli yksi niistä hetkistä, jolloin kaduin Elinan hevosbisnekseen mukaan lähtemistä. Oi kuinka paljon parempaa elämäni olisi ollut, jos olisin pitänyt hevoset harrastuksena (huomiokaa se, että olin nuorena kouluratsastaja, joka ratsasti ainoilla hevosilla, jotka ovat vielä suomenhevosia jalompia; puoliverisillä) ja tekisin täysipäiväistä duunia ohjelmisoalalla nykyisen "sori, että projekti myöhästyy, mutta meillä on kolme hevosta ja kaksi työntekijää sairauslomalla" -meiningin sijaan.

Elina ei ihan ymmärtänyt kun saavuin maneesin ovelle hieman hätäisesti varustetun Takajeejeen kanssa hikikarpaloita otsallani. "Tosissaan toi poni oli sulle liian kova luu purtavaksi?" naurahti nainen kysyvällä äänellä ja ojensi minulle vaihdoksi Takajeejeestä Vainoojan ohjat.

11. elokuuta 2018: Kilpailuvilinää (kirjoittanut Laura)
Musta suomenhevosori tuntui puhisevan ratsastajansa alla, kun nainen antoi hevoselle löysempää ohjaa. Muutamat kevyet taputukset Takajeejeen kaulalle saattelivat vakavanaamaisesta lässyttäen puhuvaksi muuttuvan naisen höpinää puhtaan radan suorittaneelle ratsulle, samalla kun hän ohjasi pienikokoista olentoa kohti varikkoaluetta.
"Se oli hieno rata!" vesipullo ja riimunnaru käsissään ratsukkoa kohti tuleva tallityttö huudahti innostuneena, ja tottuneen oloisesti Takajeejeen selässä oleva ratsastaja vain nyökkäsi, päästäen kuitenkin pienen virneen karkaamaan huulilleen.
"Vitosen lähestyminen oli hieman heikohko, mikä oli ihan mun oma vika, kun en jotenkin ratsastanut sitä tarpeeksi eteen. Takajeejee kuitenkin pelasti, ilman sitä seivausta meiltä ei varmaan olisi puhdasta suoritusta nähty", ratsastaja selosti kiertäessään vesipullonsa korkin auki, kaataen sitten raikasta vettä suuhunsa. Ulkona oli ainakin 27 astetta lämmintä, minkä huomasi myös mustan pienhevosen hikiläikistä, kun tallityttö auttoi ratsastajaa riisumaan ponikokoiselta varusteet. Saatuaan Takajeejeen varustevapaaksi tallityttö upotti trailerin vieressä olevaan ämpäriin rätin, jolla alkoi pyyhkimään suomenhevosta.
"Siltä ei puhtia ja potkua puutu, vaikka on näin läkähdyttävä keli", ratsastaja totesi nauraen, kun Takajeejee alkoi steppailemaan innostuksen vallassa. Se viskoi muutaman kerran päätään kuin ollen yllytetty ratsastajansa sanoista, ja tuuppasi sitten jo valmiiksi märkää tallityttöä käsivarteen. Nuori puisteli päätään ärsyyntyneen oloisena, mutta jatkoi mustan hevosen kostuttamista tottunein ottein - Takajeejeen iloisen pirskahteleva luonne kun oli tullut tutuksi vuosien varrella tämän kanssa touhutessa, eikä talliapulaista yllättänyt oikeastaan enää mikään.
"Tuo se sen melassi sille nyt, niin saan edes hetken rauhassa viilentää sitä", nainen sen sijaan mutisi, vilkaisi olkansa yli ratsastajaa ja nyökkäsi kohti melassivettä täynnä olevaa ämpäriä. Ratsastaja otti vinkistä vaarin, kapusi ylös penkiltään ja kantoi sangon suomenhevosen eteen, nostaen vielä ämpärin orin turvan kohdalle.
"Kyllä tän kerran suostun ihan juottamaan sua tällain, kun niin hyvän radan teit", ratsastaja naurahti pienhevoselle, joka upotti silkkisen turpansa melassiin ja, kuin ihan uhallaan, alkoi leikkimään vedellä. Perus-Takajeejee.

24. elokuuta 2018: Amyn estevalmennus
Tänään oli estevalmennuksen vuoro. Päivän valmennettava oli suloinen pieni suomenhevosori, nimeltään Takajeejee. Tarkoituksena olisi tehdä rataharjoitus, eli ennen valmennusta vietin puolisen tuntia kasaten 8 esteen rataa ratsukkoa varten.

Ratsukon lämmitellessä itsenäisesti sovitin vielä sarjaesteen väliä ja nostin esteitä oikealle korkeudelle. Samalla juttelimme Takajeejeestä ja siitä, mihin sen kanssa tänään pyrittäisiin. Elina otti vielä muutaman kierroksen laukkaa ennen kuin aloitimme.

Aluksi otimme muutaman verryttelyhypyn. Käytimme radan esteitä 3 ja 4, sillä ne olivat sopivat loivassa linjassa. Ratsukko tuli ensin kolmosesteen, joka oli pysty, muutaman kerran. Takajeejee hyppäsi noin 60cm korkean esteen hyvin, se malttoi odottaa eikä lähtenyt kaahottamaan esteelle. Siirryimme nelosesteelle, joka oli okseri. Siihenkin saatiin yhtä hyviä hyppyjä kuin pystylle, joten kolmannella kerralla Elina ja Takajeejee tulivat koko linjan. Takajeejee olisi halunnut jatkaa kolmosesteeltä eteenpäin niin kuin aikaisemmillakin kerroilla, joten linjaan tuli ylimääräinen mutka, ja toinen hyppy lähti liian läheltä. Toisella kerralla linja sujui jo hyvin.

Pienten välikäyntien jälkeen ratsukko pääsi radalle. Alkurata sujui ihan hyvin, mutta viidennen esteen jälkeen sarjaa lähestyessään Takajeejee innostui vähän. Elina sai sen kuitenkin pidettyä hallinnassa. Viimeiset kaksi hyppyä olivat vähän kiireisiä, mutta puomit eivät kuitenkaan kolisseet. Toisella kerralla Takajeejee innostui ihan kunnolla, ja Elinallä oli vaikeuksia ohjata sitä esteille. Loppuradasta Elina teki jokaisen esteen väliin pysähdyksen sarjaa lukuun ottamatta. Kolmannella yrityksellä Takajeejee rauhoittui sen verran, että suurin osa radasta ei enää kulunut hevosen pidättämiseen. Elina teki vielä yhden pysähdyksen ennen sarjaestettä, ja loppurata sujui jo ihan hyvin. Takajeejee alkoi jo hiota, joten päätimme lopettaa hyvin sujuneen loppuradan jälkeen.

© Syrjän Ratsutalli 2017-2019       |       virtuaalitalli       |       virtuaalihevonen

VRL-00816