- Sukuselvitys

- Jälkeläiset

- Kilpailukalenteri

- Päiväkirja

25. maaliskuuta 2017: Tervetuloa, Lea!
Nuori, tutiseva raudikko laskeutui huojuvin, pelokkain askelin alas hevosauton ramppia. Vieroitusikäinen varsa tutkaili ympäristöään kauhunsekaisin tuntein, kaikki oli suurta, isoa ja ihmeellistä. Emän turvallista hirnahdusta ei kuulunut toiselta puolelta pihaa.

Näin Atsalea saapui talliimme. Tamma oli alkuun hyvin varovainen ja pelokas, mutta siitä kuoritui nopeasti hurjapäinen kenttätamma, jolta puuttuu terve järki kokonaan. Tamma ei pelkää mitään, ja sen ansiosta esimerkiksi tamman ratsukoulutus sujui nopeasti. Joskus varovaisuuden puuttuminen on huonokin asia, vähintään ratsastajan kannalta. Moneen kertaan tamma on tullut kotiin ilman ratsastajaa maastosta tai vähintään täyttä laukkaa henkihieverissä olevaa ratsastajaa selässä retuuttaen. Esteilläkään tamma ei ole ikinä jarrua oppinut kuuntelemaan ja kouluradoilla kolmet ensimmäiset kilpailut menivät siinä, kun Lea hyppeli kouluaitojen ylitse innoissaan.

14. kesäkuuta 2017: dookien koulukatastrofivalmennus
Lea kaahotti ravissa ympäri kenttää epätoivoisen näköinen Elina selässään. "Jarruta, hidasta, siirrä käyntiin, ja sitten taas raviin, ja heti takaisin käyntiin, jos tuntuu ettei se kuuntele", huutelin hyvin itsestäänselviä ohjeita ratsastajalle, joka teki kaikkensa, että saisi tammansa liikkumaan edes jokseenkin järkevässä tahdissa ja oikeaan suuntaan. Hyvin, hyvin pitkän ja taisteluntäyteisen alkuverryttelyn jälkeen Lea saatiin kuin saatiinkin liikkumaan kohtuullisen tasaisessa, vaikkakin edelleen turhankin reippaassa tahdissa. Välikäyntien jälkeen aloittelimme ratsukon kanssa varsinaista tehtävää - kolmikaarista kiemurauraa, jossa oli tarkoitus tehdä parit eri tehtävävariaatiot. Alkuun halusin ratsukon tulevan kuviota ihan vain käynnissä, jota kaarien koot ja käynnin tahti saataisiin sopivaksi ja tasaiseksi. Kaarteissa Lea puski aluksi ulkolapa edellä ja kaula mutkalla, joten ensimmäisenä tehtävänä oli saada tamma taipumaan rehellisesti ja pehmeästi koko rungostaan, ja pitämään lavat samassa linjassa muun etuosan kanssa.

Kun kuvio saatiin sujumaan käynnissä reipasta tahtia lukuunottamatta sujuvaksi, sai ratsukko käskyn siirtyä harjoitusraviin. Pyysin Elinaa tekemään neljän askeleen käyntisiirtymät kaarien välissä oleviin suoristuksiin. Alussa siirtymät olivat hyvin hätäisiä ja kiireisiä, joten käskin ratsastajaa lisäämään käyntiaskeleiden määriä sen verran, että käynti saatiin rauhalliseksi ja puhtaaksi. Muutaman pidennetyn siirtymän jälkeen pätkät lyhennettiin alkusuunnitelman mukaiseksi.

Kun Lea oli vihdoin rauhoittunut tekemään puhtaat, tasaiset ja rauhalliset käyntisiirtymät, otettiin viimeinen tehtäväkuvio mukaan - laukanvaihdot käynnin kautta. Aluksi Elina sai ratsastaa laukkaa ympyrällä taas rauhallisemmaksi, mutta tällä kertaa tamma uskoi hieman nopeammin kuin aluksi. Ratsukon tuli tehdä nyt ravi-käynti -siirtymisten tilalle siirtyminen laukasta käyntiin, ja nostaa uusi laukka sitä kautta. Tälläkin kertaa ensimmäiset nostot olivat hyvin kiireisiä ja hätäisiä, eikä Lea meinannut millään malttaa siirtyä käyntiin asti, vaan jäi tekemään kiireiset raviräpellysaskeleet. Pääsimme taas tekemään pari kertaa rautalankaselvitykset, että pitikö sitä ratsastajaa kuunnella vai ei, ennenkuin Lea jaksoi taas keskittyä ja yrittää. Elina joutui myös tekemään muutamat laukkavoltit kaarteiden sisällä, kun Lealla nousivat kierrokset useista nostoista. Loppua kohden saimme kuitenkin pari puhtaasti ja rauhassa käynnin kautta vaihdettua laukan, ja se riitti meille. Ratsukko sai siirtyä itsenäisen loppuverryttelyn pariin, samalla kun kävimme läpi tunnin kulkua.

20. elokuuta 2017: Varsaonnea
Tätä päivää olin odottanut kauan. Tuiskulan Atsalea oli viivytellyt varsansa kanssa jo hetken, olimme odottaneet sitä syntyväksi jo reilu viikko sitten. Nyt varsan aika saapua maailmaan oli vihdoin koittanut. Kello oli ollut noin kolme aamuyöstä, kun pieni varsa oli ensimmäistä kertaa noussut haparoivin askelein seisomaan karsinassaan. Orissa oli heti alusta asti isänsä Kuuralehdon Iku-Tursaksen näköä. Isänsä mukaan se myös nimettiin, Tursaksen varsasta tuli Turisas, jota on Suomen mytologiassa käytetty synonyyminä Iku-Tursaalle. Isäori saakin olla ylpeä jälkikasvustaan. Sillä on yhtä komeat liikkeet sekä mukava luonne kuin Tursaksella, vaikka yhtenevä ulkonäkö hävisi heti Turisaksen vahvistuttua muutaman päivän emänsä rinnalla. Isäori sekä emätamma saavat olla ylpeitä ensimmäisestä varsastaan!

4. joulukuuta 2017: Kerrankin onnistunut kouluvalmennus
Verryttelin Leaa kaikessa rauhassa, tamma kulki jo kivasti, vaikka valmennuksen alkamiseen olikin vielä lähes viisitoista minuuttia. Normaalisti energinen, oikeastaan jopa ylienerginen tamma oli selvästi väsynyt eilisen vauhtimaaston jäljiltä, eikä sillä ollut ylimääräistä energiaa esitellä keveää takapäätään tai tehdä yllättäviä spurtteja. Se oli oikeastaan hyvä niin, sillä tamma osasi pistää ranttaliksi myös kouluaitojen sisäpuolella. Nyt Lea oli harvinaisen hyvin kuulolla, en muistanut, milloin tamma olisi keskittynyt yhtä hyvin.

Valmentajaksemme saapui Karl Westerlund, Suomessa jo parikymmentä vuotta vaikuttanut, ruotsalaislähtöinen mies. Hän oli pitänyt minulle ensimmäiset valmennukseni ollessani 15 ja saatuani kesätyörahoistani ostettua yhden tunnin arvostetulle valmentajalle, ja olin siitä lähtien valmentautunut miehen valvovan silmän alla, aiemmin lainahevosilla ja nykyisin omilla suomenhevosillani. Tervehdin vajaa kuusikymppistä miestä hymyillen tämän saapuessa maneesiimme kahvikuppi kourassa. Hän tervehti minua takaisin ruotsinsekaisella suomellaan, jonka jälkeen ryhdyimme heti hommiin.

Kävimme ihan perusjuttuja läpi, Karl oli valmentanut minua ja Leaa aiemminkin ja tiesi tamman ongelmat. Muistelin, että Lean ensimmäisellä valmennuskerralla tamma oli päräyttänyt kentän avonaisesta portista ulos välikäyntien aikana aivan yllättäen, minun kuunnellessani Karlin ohjeistusta seuraavasta tehtävästä. Viimeisin kerta parin viikon takaa ei ollut sen kehuttavampi, Lea oli reagoinut kaikkeen negatiivisesti ja vain heitellyt päätään, ottanut sivuaskeleita ja pukitellut koko valmennuksen ajan. Näiden syiden takia olin kiitollinen, että kävimme niinkin yksinkertaisia asioita läpi kuin siirtymisiä. Käynti-pysähydys-peruutus-käynti, ravi-pysähdys-ravi... Teimme loputtomalta tuntuvan määrän toistoja. Lea oli oikeasti mukavasti avuilla, ensimmäistä kertaa hetkeen tamma kulki nätisti peräänannossa koko ajan, normaalisti tamma saattoi pitkän työstämisen jälkeen hakeutua hetkeksi peräänantoon, mutta nopeasti paeta avuilta tämän jälkeen ja nostaa päänsä pystyyn. Ottaessamme laukan mukaan siirtymiin jännityin. Karl huuteli maneesin keskeltä minulle hyvin karlmaiseen tapaan "Älä ole noin spänd, sinähän katkeat kohta kuin fiolin kieli! Anna sinun rentoutua, niin myös Lea gör så." Mies osasi puhua kyllä täyttä suomea, mutta valmennuksiin uppoutuessaan kieli muuttui sekametelisopaksi.

Rentoutuminen oli hankalaa, en ollut ottanut verrytellessäni laukkaa, ja tiesin, millainen pommi tamma saattoi olla ensimmäisissä laukannostoissa. Nyt se kulki ihanan rennosti, mutta laukannoston jälkeen asiat saattaisivat olla toisin. En minä sitä pelännyt, tamman kanssa olin kokenut kaikenlaista, mutta kroppa jännittyi pakostakin varautuessaan siihen, että kohta saatettaisiin mennä ja kovaa. Karl ei antanut minun kuitenkaan nostaa laukkaa ennen kuin istuin tamman ravissa rennosti, ja tässä kesti hetki. "Varför hade du inte togit galopp när du värmade upp?" mies puisteli päätään ja mutisi ruotsiksi. En tähän ruotsinkieliseen mutinaan vastannut mitään, vaan annoin kevyesti pohkeillani merkin Lealle, oli aika nostaa laukka. Ja no, sehän meni hyvin! En ollut uskoa sitä hetkeä, kun istuin Lean selässä ensimmäisen laukannoston jälkeen ja tamma kulki allani kaikessa rauhassa, nättiä kolmetahtista laukkaa, jonka tahdin määräsin minä.

Loppuvalmennus menikin näissä euforisissa fiiliksissä. En ollut koskaan istunut Lean selässä niin, että ratsastaminen olisi mennyt alusta saakka näin hyvin, joten ymmärrätte varmaan, että se fiilis oli ihan sanoinkuvailemattoman upea. Olisin voinut ratsastaa tammalla loput ikuisuudesta, niin hyvältä se tuntui. Harmikseni valmennuksen loppu tuli ennemmin kuin huomasinkaan, ja aloitin loppuverryttelyn. Eteen-alas ravailuissa Lea venytti kaulaansa nautiskellen, tamma selvästi tiesi tehneensä hyvän työn. Normaalisti kun se ei millään malttanut rauhoittua lopussa, vaan halusi jatkaa samanlaista hurjaa menoa, jollaista se oli koko valmennuksen ajan esittänyt. Nyt asiat olivat toisin, ja saatoin itsekin tyytyväisenä venytellä paikkojani. Ratsastaminen oli tuntunut todella hyvältä, mutta olin minäkin joutunut töitä tekemään ja paljon.