Helmiahon Kahvikarpaasi

KTK-III


© VV

"Kalle, Silakka"
VH18-018-1997

suomenhevosori
syntynyt 20.09.2018 (8v)
rtkm 152cm

ko. heA re. 100cm helppo vaativa

kasvattaja Helmiaho
omistaja VRL-13320

KTK-III

Helmiahon Kahvikarpaasia kutsuttiin varsana tylsästi Kalleksi, mutta sitten joku meni kutsumaan rimpulaa parivuotiasta Silakaksi ajolle opettaessa, ja lempinimi jäi. Eipä kukaan nykyisin tiedä, kenestä puhutaan, jos kysytään jotakin Kallesta. Silakalta se näyttää niin ruumiinrakenteensa kuin värityksensäkin puolesta, joten se on huomattavasti sopivampi nimitys suomenhevosorille.

Silakka on ihan hauska tapaus. Se kulkee nätisti korvat töttöröllä ja orimaisesti huudellen, mutta on kuitenkin melko kiltti ja lungi oriksi. Ei sitä taluttaessa tarvitse laittaa ketjua turvan alta, päältä tai välistä, ori kyllä kulkee komeasti tanssahdellen vierellä ilmankin. Tanssahtelunkin saa loppumaan vähän komentamalla. Ei sillä, että tanssahtelu haittaisi, mutta keväisin tammat eivät meinaa pysyä nahoissaan komean ja sporttisen orin kulkiessa ohitse.

Orin hoitaminen ei ole sen kummempaa kun muidenkaan hevosten. Se saattaa irvistellä naaman pesemiselle ja päästää ison haukotuksen ennen suitsien laittamista, mutta mistään kummallisesta ei Silakan kanssa puuhastellessa tarvitse olla huolissaan. Varuillaan kannattaa olla sen verran, että ori ei ole tyhmä tapaus, ja haistaessaan herkut hoitajansa taskussa se saattaa nappaista takista hieman kiinni, mutta sopiva karjahdus orin suuntaan saa sen nopeasti näyttämään katuvalta. Ei se onneksi ihmistä ole koskaan onnistunut näin puremaan, mutta ihan syystä Silakalle ei herkkuja kädestä tarjota.

Ratsastaminen Silakalla on aika kivaa. Eloisa ori liikkuu omalla moottorillaan ja tekee mielellään sen, mitä siltä pyydetään. Kimo ei kaahaa, mutta sitä ei tarvitse myöskään potkia eteenpäin, ja oikein päin liikkuminen tulee siltä luonnostaan. Ori ei ole mikään liitokavio, mutta täsmällisyydellään ja koulukiemuroiden teknisellä osaamisella se pärjää hyvin kouluradoilla. Ei siitä ole vastusta puoliverisille, mutta muita vastaan ori on vahvoilla, ja mukavan orin kanssa on ihan kivaa kilpailla. Se on kilpailupaikoilla oma eloisa itsensä, eikä ratsastettavuus juuri kärsi ympäristön hälystä.

Esteiden pomppiminen Silakan kanssa on hauskaa. Ori hyppää mielellään, ja siitä hohkaa suorastaan iloa sen päästessä hyppäämään. Ratsastaja voi vain ohjata kimon seuraavan esteen suuntaan, ja Silakka hoitaa loput. Se imee hyvin esteille, ja hyppää luonnostaan hyvin, sen takapään tekniikasta olisi moni puoliverikasvattaja kateellinen. Maastoesteille ja maastoon ylipäätänsä joutuu laittamaan hieman kovemman kuolaimen, niillä Silakan intoa on vaikea kontrolloida. Ori on kuitenkin vahva, ja parempi fiilis sen kanssa ratsastaessa tulee, kun suussa on pelham kahdella ohjana ihan varmuuden vuoksi. Rennot maastoilut pärjää ihan nivelelläkin, mutta reippaammille lenkeille kannattaa varmuuden vuoksi laittaa norsujarru.

- Sukuselvitys

i. Tuulepesän Kuusoturi
KTK-III
ii. Tuhatkauno
KTK-II
iii. Valon Kaiko
iie. Kaunokki
ie. Kuunkuje
KTK-III
iei. Rustinki
iee. Kuurankukka
e. Vähäpellon Hopeakerttu
KTK-III ERJ-I KERJ-I KRJ-I SLA-II
ei. Peetsi
KTK-II ERJ-I KERJ-I KRJ-I SLA-I
eii. Paaski
eie. Juolikka
ee. Hopeasointu
KTK-III ERJ-I KERJ-I KRJ-I VVJ-I SLA-I YLA1
eei. Hopeakuume
eee. Onnensointu

- Jälkeläiset

Varsa Syntynyt Emä Omistaja
t. Syrjän Kahvinkitkerä 21.05.2019 e. Huvin Marianne VRL-13320
o/t. 00.00.0000 i/e. VRL-

- Kilpailukalenteri

ERJ: 13 sijaa
21.10.2020 Kilpailukeskus Chermia 60cm 2/25
21.10.2020 Kilpailukeskus Chermia 60cm 3/24
25.10.2020 Kilpailukeskus Chermia 60cm 7/25
01.08.2021 Liljegård 100cm 6/40
06.08.2021 Liljegård 100cm 6/40
12.08.2021 Liljegård 100cm 4/40
12.08.2021 Liljegård 100cm 2/40
15.08.2021 Liljegård 100cm 4/40
16.08.2021 Liljegård 100cm 3/40
18.08.2021 Liljegård 100cm 6/40
24.08.2021 Liljegård 100cm 4/40
26.08.2021 Liljegård 100cm 1/40
27.08.2021 Liljegård 100cm 1/40
KERJ: 11 sijaa
03.07.2019 Elohiljan Suomenhevoset Helppo 5/30
08.07.2019 Elohiljan Suomenhevoset Helppo 5/30
18.07.2019 Hiivurin Suomenhevoset Helppo 3/49
07.07.2019 Safiiritiikerin Kilpailukeskus Helppo 5/50
10.07.2019 Safiiritiikerin Kilpailukeskus Helppo 3/50
24.10.2020 Zurück Helppo 2/49
26.10.2020 Zurück Helppo 7/49
05.10.2020 Hiivurin Suomenhevoset Helppo 5/53
26.10.2020 Hiivurin Suomenhevoset Helppo 5/53
29.10.2020 Hiivurin Suomenhevoset Helppo 1/53
30.10.2020 Hiivurin Suomenhevoset Helppo 5/53
KRJ: 39 sijaa
01.07.2019 Mörkövaara Helppo A 5/30
02.07.2019 Mörkövaara Helppo A 1/30
05.07.2019 Mörkövaara Helppo A 2/30
10.07.2019 Mörkövaara Helppo A 2/30
23.07.2019 Mörkövaara Helppo A 4/30
24.07.2019 Mörkövaara Helppo A 1/30
25.07.2019 Mörkövaara Helppo A 4/30
15.09.2019 Walcott Helppo B 4/47
28.09.2019 Walcott Helppo B 5/47
11.07.2019 Tritium Sporthorses Helppo A 1/30
17.07.2019 Tritium Sporthorses Helppo A 2/30
19.07.2019 Tritium Sporthorses Helppo A 1/30
22.07.2019 Tritium Sporthorses Helppo A 4/30
25.07.2019 Tritium Sporthorses Helppo A 2/30
30.07.2019 Tritium Sporthorses Helppo A 5/30
01.07.2020 Hiivurin Suomenhevoset Helppo A 3/50
12.07.2020 Hiivurin Suomenhevoset Helppo A 1/50
14.07.2020 Hiivurin Suomenhevoset Helppo A 7/50
19.07.2020 Hiivurin Suomenhevoset Helppo A 1/50
03.09.2020 Kilpailukeskus Lupin Helppo A 7/50
08.09.2020 Kilpailukeskus Lupin Helppo A 4/50
12.09.2020 Kilpailukeskus Lupin Helppo A 1/50
14.09.2020 Kilpailukeskus Lupin Helppo A 7/50
20.09.2020 Kilpailukeskus Lupin Helppo A 2/50
21.09.2020 Kilpailukeskus Lupin Helppo A 5/50
21.09.2020 Kilpailukeskus Lupin Helppo A 4/50
27.09.2020 Kilpailukeskus Lupin Helppo A 4/50
20.09.2020 Kilpailukeskus Lupin Helppo A 5/50
14.10.2020 Elitehof Helppo A 3/40
15.10.2020 Elitehof Helppo A 3/40
15.06.2019 Walcott Helppo B 4/47
22.06.2019 Walcott Helppo B 6/47
28.06.2019 Walcott Helppo B 5/47
02.09.2021 Jeili Helppo B 6/40
02.09.2021 Jeili Helppo B 1/40
01.09.2021 Rushock Bog Helppo A 4/28
04.09.2021 Rushock Bog Helppo A 5/28
09.09.2021 Rushock Bog Helppo A 5/28
10.09.2021 Rushock Bog Helppo A 3/28
11.09.2021 Rushock Bog Helppo A 3/28
01.12.2021 Kaihovaara Helppo A 6/40
03.12.2021 Kaihovaara Helppo A 6/40
15.12.2021 Kaihovaara Helppo A 3/40
16.12.2021 Kaihovaara Helppo A 3/40
17.12.2021 Kaihovaara Helppo A 2/40
18.12.2021 Kaihovaara Helppo A 6/40
VVJ: 38 sijaa
02.03.2019 Hornanhovi Vaativa 5/30
06.03.2019 Hornanhovi Vaativa 2/30
10.03.2019 Hornanhovi Vaativa 4/30
10.03.2019 Hornanhovi Vaativa 5/30
11.03.2019 Hornanhovi Vaativa 5/30
12.03.2019 Hornanhovi Vaativa 5/30
17.03.2019 Hornanhovi Vaativa 4/30
18.03.2019 Hornanhovi Vaativa 1/30
20.03.2019 Hornanhovi Vaativa 5/30
22.03.2019 Hornanhovi Vaativa 4/30
23.03.2019 Hornanhovi Vaativa 1/30
03.06.2019 Vuorna Vaativa 3/32
04.06.2019 Vuorna Vaativa 5/32
06.06.2019 Vuorna Vaativa 3/32
08.06.2019 Vuorna Vaativa 2/32
16.06.2019 Vuorna Vaativa 3/32
18.06.2019 Vuorna Vaativa 5/32
07.07.2019 Mörkövaara Vaativa 4/24
07.07.2019 Mörkövaara Vaativa 4/24
09.07.2019 Mörkövaara Vaativa 4/24
02.11.2020 Erkinheimot Vaativa 3/16
02.11.2020 Erkinheimot Vaativa 3/17
03.11.2020 Erkinheimot Vaativa 1/16
04.11.2020 Erkinheimot Vaativa 2/16
07.11.2020 Erkinheimot Vaativa 1/16
08.11.2020 Erkinheimot Vaativa 1/17
09.11.2020 Erkinheimot Vaativa 1/16
16.11.2020 Erkinheimot Vaativa 1/16
16.11.2020 Erkinheimot Vaativa 1/17
17.11.2020 Erkinheimot Vaativa 2/16
20.11.2020 Erkinheimot Vaativa 3/16
23.11.2020 Erkinheimot Vaativa 4/16
25.11.2020 Erkinheimot Vaativa 1/16
25.11.2020 Erkinheimot Vaativa 4/17
26.11.2020 Erkinheimot Vaativa 2/16
07.07.2019 Mörkövaara Vaativa 4/24
07.07.2019 Mörkövaara Vaativa 4/24
09.07.2019 Mörkövaara Vaativa 4/24

- Muut kilpailut

VSR: 1 sijaa
31.12.2018 VSR-Cup koulu Helppo C 3/31
NJ:
18.04.2020 kutsu irtoSERT

- Päiväkirja

14. heinäkuuta 2020: maastoestevalmennus (kirjoittanut Sonja P.)
Säännölliset valmennusreissut rakkaaseen kotimaahani Suomeen ovat aina jotain, mitä odotan kuin kuuta nousevaa. Tällä kertaa luvassa oli myös uusia tuttavuuksia, sillä suuntasin aikaisin tiistai-aamuna autoni nokan kohti Syrjän ratsutallia. Helsingistä matka ei ollut turhan pitkä, joten olin suostunut valmennukseen mielihyvin, kun Elina oli minua sinne pyytänyt. Ilmeisesti maineeni oli jo kirinyt edelläni, olinhan sanonut kaikille valmennettavilleni, että puhelinnumeroani saa lahjoittaa tutuille ja vähän vähemmänkin tutuille.

Elina oli valinnut ratsukseen Silakan - orin, joka oli vielä joskus tunnettu nimellä Kalle. Epämääräisesti kimoutuneen suomenhevosen nähdessäni ymmärsin heti, mistä Silakka-nimitys juonensa juurtaa. Suuntasimme tänään yhdessä tuumin maastoesteradan puolelle, sillä sää oli mitä loistavin ja ilmankosteus poikkeuksellisen vähäinen. Parivaljakko ei ollut kuulema nyt ihan hetkeen maastoesteitä hypännyt, joten olisi hyvä ottaa pieni tsekkaus sen suhteen, että missää mennään. Nämä speksit mielessä lähdimme ensin yhdessä kävelemään rataa ympäri, jotta näin, mitä kaikkea täältä löytyisi.

Lopulta aloitimme treenin helpoilla lämmittelyhypyillä tukkien ja tynnyreiden parissa. "Ei mikään huono liike tällä sun Silakalla!" totesin, kun intopiukeena puskeva ori kiihdytteli laukassa esteitä kohti. Vaikka korkein este oli ehkä kuuskymmentä senttiä, ori hyppäsi, kuin ne olisivat olleet vähintään metrisiä. "Okei, mä tiedän, ettei tää ole se helpoin homma silloin, kun ratsu tuntuu ruutitynnyriltä, mutta nyt ei auta kuin istua niin tiivisti kuin ikinä kykenee. Älä anna liikaa ohjaa ennen estettä, myötää vasta hypyssä", neuvoin. Silakka nyt tuskin vielä hetkeen rauhoittuisi, joten tavoite oli vain saada hyppyjä, joista ei olisi vaaraa kummallekaan osapuolelle.

Lämmittelyn jälkeen suuntasimme tukki-banketti-tukki linjalle, jonka valitsin päivän tehtäväksi. Siinä oli sopivasti laukkaa ylämäkeen eikä Silakka voisi muutenkaan paahtaa menemään ihan sokkona, muuten se vetäisi nenilleen banketilla. Korkeus oli hyvin maltillinen, mutta tänään olikin tavoitteena keskittyä kontrollin saavuttamiseen. "Ensimmäiselle tukille ota ihan kunnolla kiinni, mutta anna sen jälkeen orin tarjota omaa luontaista etenemistään banketille. Tasapainotat välillä ja lasket askeleita, valmiina pyytämään ponnistusta aikaisemmin, jos meinaa mennä lähelle", kehotin, ja jäin sitten katsomaa suoritusta. Hypyt tulivat oikeasti todella hyvin, mutta banketin jälkeen Silakka kiihdytti viimeistä tukkia kohti niin, että sinne napattiin epäketterästi yksi puolikas askel.

"Puolikkaita askeleita me ei haluta missään nimessä. Alku tosi kiva ja banketti erityisesti tuli yllättävän hyvin. Banketin jälkeen täytyy ottaa näköjään ihan tosissaan kiinni, että se tajuaa keskittyä viimeiseen hyppyyn. Uudestaan vaan!" Elina teki työtä käskettyä ja ohjasi Silakan uudelle kierrokselle. Nyt sitä vauhtia kertyi ensimmäiselle ihan liikaa ja ennen bankettia tehdyn hätäisen jarrutuksen takia Silakka joutui ihan tosissaan ponkaisemaan, ettei matka päättynyt banketille. Viimeinen tukki tuli sentään hienosti. "Okei se alkaa jo hieman väsyä, nyt sen voi antaa hieman enemmän edetä. Puolipidätteitä ja selkeä pidäte vasta viimeiselle tukille", kehotin. Viimeinen hyppysuora tuli todella hyvin, joten siihen oli hyvä lopetella.

19. heinäkuuta 2021: kouluvalmennus (kirjoittanut VeeraR)
Puhelimeni värähti ja näyttö kirkastui uuden ilmoituksen saapumisen merkiksi. "Lähetää ny Silakan kanssa verryttelemään. Tuu ku kerkeet." Kyllä oli hevosta taas lempinimellä isketty, mietin itsekseni lukiessani valmennettavani laittamaa viestiä. Ajomatkaa oli enää muutama hassu kilometri Syrjän ratsutallille tarkistettuani matkan puhelimen karttasovelluksesta, joten kauaa ei ratsukko joutuisi odottelemaan tyhjänpanttina - jos ollenkaan.
Tallin pihaan saavuttuani levitin aurinkorasvat naamaan ja käsiini sekä vedin lippiksen ja aurinkolasit päähäni. Nappasin vielä takapenkiltä vesipullon matkaani, etten kupsahda kentän keskelle, sillä aurinko paistoi täydeltä terältä ja lämpöä oli sen verran, että herkempi olisi valmennuksen tältä päivältä jo perunut.

Tämän päivän kouluvalmennus pidettiin sään takia aika simppelinä. Aloitimme käymällä kaikki askellajit läpi ja niiden välillä siirtymisiä ja temmon vaihteluita hyödyntäen eri ratsastusradan teitä. Silakka vaati vähän herkistelyä, jotta temmon vaihdoista saatiin terävämpiä ja jotta kaarteissa se ei mennyt lapa edellä. Lempitehtäväksemme tänään osoittautui kiemuraurat, joilla päästiin tekemään hyvin suoristuksia, kaarteita, pysäydyksiä ja peruutuksia. Ratsastaja pääsi alkuun helpolla, kun tarvitsi vain kevennys muistaa pitää oikeana, mutta harjoitusravissa piti tätäkin muistutella rentouttamaan alakroppaa.

Valmennuksen loppupuoliskolle säästimme laukkatehtävät, jotka sisälsivät tällä kertaa vastalaukkoja ja laukanvaihtoja käynnin tai ravin kautta. Alkuun pidimme vastalaukkaharjoitukset simppeleinä, mutta näiden sujuessa otimme myös tiukempia kaarteita vastalaukassa. Laukanvaihdot olivat simppeli juttu ratsukolle, mutta hieman ratsastaja sai tehdä töitä saadakseen nostoista siistejä ja teräviä - ehkä vallitsevalla helteellä oli jotain tekemistä myös Silakan jaksamisen kanssa.

1. heinäkuuta 2021: klinikkareissu (kirjoittanut SissiP)
Harjoitteluni alkoi melko harmillisesti ja "ikävällä" työllä. Silakka arkoi selkeästi vasenta etustaan ja toisena työpäivänäni lähdin Tuukan mukaan viemään oria klinikalle. Ori käyttäytyi matkassa hyvin. En itse ehtinyt edes lastaukseen mukaan, mutta ulos lastatessa ori tuli vauhdikkaasti, mutta ei alkanut temppuilemaan tai rynnimään un pihalle asti pääsi. Hyvin riitti siis liinassa tila, mutta kyllä orin arkomisen huomasi selkeästi. Ontuminen huomattiin vasta edellisenä päivänä, eikä oikein mitään selkeää syytä löytynyt. Aamulla ori ei päässyt liikkeelle ja Tuukka sai heti orille ajan lähi klinikalle.

Eläinlääkäri ei vielä ollut edes paikalla, koska olimme klinikalla jo puoli kahdeksan aikaan ja eläinlääkäri tulee normaalisti vasta yhdeksään. Eläinlääkäri on kuitenkin yrittäjien ystävä ja lupasi tulla katsomaan oria jo ennen työvuoroa, koska hoitajat ovat jo tallissa. Olisimme auttaneet tallitöissä, mutta yötä klinikalla ei ollut kuin kaksi potilasta, joten hoitaja oli tehnyt jo kaiken kun tulimme talliin.

Oria juoksutettiin ja taivutettiin, mutta selkeää syytä ei edelleen näkynyt. Eläinlääkäri koitti tongilla kaviot paiseiden varalta, mutta ei saanut oria arastamaan. Koska ori ei reagoinut minkään nivelen taivuttamiseen, niin eläinlääkäri päätti kuvata kaviot. Jotta kuva onnistuisi mahdollisimman hyvin irrotti Tuukka orilta kengät.

Kuvista paljastui erittäin syvällä oleva paise, paise on voinut muodostua mistä syystä vain ja se on niin syvällä ehjän kudoksen alla, ettei painelusta ollut hyötyä. Eläinlääkäri soitti tutulle sairaskengityksiä tekevälle sepälle, joka saapui paikalle ja tarkisti kuvista paiseen sijainnin. Seppä sai kyllä painelemalla tongilla reaktion aikaiseksi. Ori päätettiin rauhoittaa ja se sai kipulääkettä, ihan vain ajatellen että kaviota joudutaan tonkimaan reilusti.

Silakan käytös oli moitteetonta ja eläinlääkärin sekä kengittäjän yhteistyöllä orille saatiin "rakennettua" uusi kavio. Jotta paise saatiin puhdistettua, kavionreuna poistettiin kokonaan. Orille laitettiin vasempaan etuseen rengaskenkä ja kengittäjä iski vanhan kengän oikeaan etujalkaan. Orille kirjoitettiin antibioottikuuri ja määrättiin pari päivää kevyttä liikutusta. Kavio kasvattaa muovisen massan pikku hiljaa pois, mutta uudelleen rakennettu kavio ei pitäisi vaikuttaa mihinkään. Silakka liikkui puhtaasti mutta se oli toki rauhoitettu ja sillä oli kipulääkettä veressä.

7. heinäkuuta 2021: liikutukseen palailua (kirjoittanut SissiP)
Ori on nyt ollut pari päivää tarhassa ja kävelytyksellä, mutta tänään Tuukka haluaa nähdä liikkuuko se puhtaasti ja pyysi minua varustamaan orin liikutusta varten. Kentällä ori huuteli tarhaileville tammoille, mutta kun otin ohjat tuntumalle ori keskittyi heti työntekoon. Käynnissä ei tuntunut pienintäkään arkomista, ravi sujui molempiin suuntiin ja laukkakin oli puhdasta. Tuukka pyysi tekemään perustyöskentelyä ja kinnittää huomiota ettei ori painu etupainoiseksi. Lisäksi mies käski soittaa heti jos ori tuntuu epäpuhtaalle.

Silakka liikkui kivasti pehmeässä muodossa ja teki kaikki perustemput. Hieman hankaluuksia meille tuotti kuitenkin avotaivutukset, sillä oria ei oikein oikein kiinnostanut tehdä käynnissä töitä ja se alkoi heittämään kieltä. Kysyin tallissa Tuukalta, että onko se ollut tapana ja mies totesi, että vain silloin jos se ei ymmärrä mitä ratsastaja haluaa tai on jotenkin todella tylsistynyt. Selitin mitä pyysin ja mies totesi, että meni ehkä orilla hieman yli hilseen. Se kyllä osaa sen mutta hieman esteratsumaisittain ja minä kun vaadin ihan aitoa avoa, enkä sinne päin. Pahoittelin aiheuttamaani hämminkiä, mutta mies totesi että pitäisi sen kyllä oppiakin se vielä. No ehkä pystyn auttamaan loppu harjoittelun edes vähän.

24. elokuuta 2021: estevalmennus (kirjoittanut Irene Raine)
Päästyäni viimein jokusen mutkan jälkeen perille Syrjän Ratsutallille (nomen est omen...), parkkeerasin autoni kiireen vilkkaa kentän edustalle, nappasin puolikylmän Hesen autokaistalta haetun kahvin ja temmelsin kohti kentällä ravailevaa ratsukkoa valmiina selittelemään myöhästymistäni.
"Ongelmia löytää perille?" Satulan suunnalta kuitenkin huikattiin virnuillen ennen kuin ehdin kissaa sanoa. Mutisin jotain autolautoista ja annoin kimon nuuskia takkini läpi.
"Aloitellaanpa sitten - lämmittelyjä ei sen enempää tarvita - ajatuksena oli harjoittaa takaosaa ja tuoda liikkeeseen voimaa sitä kautta. Tykkään yhdistellä kouluharjoituksia hyppäämiseen, joten suunnittelin tehtävän, jossa ensin hypätään uran sisäpuolella pitkällä sivulla kavaletti, ristikko, kavaletti, ristikko ja pysty, ratsastetaan sitten pääty-ympyrä ja vastakkaiselle pitkälle sivulle tullaan pohkeenväistöä loivasti kohti kentän keskiosaa. Keskeltä suoristus ja väistö takaisin uralle. Kaveletille tullaan kevyessä ravissa, pidetään ravi, ja nostetaan vasta toiselta kavaletilta laukka. Laukassa ympyrä ja taas takaisin raviin väistötehtävään. Tässä joutuu ratsastajakin vähän käyttämään harmaata aivomassaa."
Korjasin heti ensimmäisenä ratsastajan asentoa: polvet ja lonkat linjaan ja kohti menosuuntaa, hieman lyhyempi ohja ja kyynärpäitä enemmän koukkuun.
"Nyt pystyt myötäämään ja pitämään käden joustavana, liikuttamatta kättä liikaa pois paikaltaan etukaaren päältä." Silakka palkitsi korjauksen pehmenemällä edestä ja liikkumalla halukkaammin esteiden yli.
"Koetapa säilyttää tuo energia ja tekemisen meininki liikkeessä myös kouluosuudella!" Hihkaisin, kun Silakka nosteli jalkojaan ihan uudenlaista joustoa ravissaan.
"Muista säilyttää ravi toiselle kavaletille asti - helpommin sanottu kuin tehty", ohjeistin kun Silakka pyrki laukalle ennen aikojaan. "Pidä nyrkit hyvin kiinni ja pystyssä, kerro istunnalla ja kevennyksellä että nyt on vielä tarkoitus ravata. Ja sitten istu alas, puolipidäte, laukka-avut. Paljon parempi!"
Silakka ja Ellu suorittivat tehtävän vielä pariin otteeseen. Kun laukka nousi halutussa pisteessä ja säilyi eteenpäinvievänä mutta hyvin kontrolloituna väistöön asti, totesin että tähän olisi hyvä tällä kertaa lopetella.

4. joulukuuta 2021: kouluvalmennus (kirjoittanut Aino Kurkinen VRL-12701)
Eloisan, omalla moottorillaan ja ennen kaikkea mielellään liikkuvan Silakan (sekä toki ratsastajansa) verryttelemistä seurasi ilolla. Kimo asettui, taipui ja suoristui rehellisesti ja pehmeästi, vaikuttamatta lainkaan jäykältä tai liikkeiltään nykivältä. Jokaista ratsastajansa apua kuunteleva Silakka vastasi apuihin nopeasti sekä tarkasti jo alkukäyntien aikana; mahtavan herkän oloinen, rehellinen ja motivoitunut hevonen! Sen oloinen, että olisin mielelläni noussut itsekin selkään. Ratsukko alkuverrytteli itsenäisesti, minä enemmänkin seurailin antaen toki vinkkejä sekä huomioita istunnan korjaamiseen. Jo pelkkä ilman jalustimia ratsastaminen alkukäyntien ja -ravien aikana rentoutti ratsastajaa kummasti, jalustimiakin sai vähän pidentää lähtötilanteesta.

Varsinainen työskentely aloitettiin vähän takaosakäännösmäisin kulmin.
"Hidasta käyntiä istunnalla, korsetti kuntoon, noin, hyvä. Ulko-ohja, pidä tasapainosi, molemmat istuinluut missä kuuluukin. Katse ja sisäohja johtavat, mutta ulkoavut tekevät suurimman työn.. Noin, erittäin siisti, hallittu käännös, ei yhtään kiirettä tai nytkähtelyä, loistavaa! Pitkillä sivuilla voit tehdä vähän temponlisäyksiä, lyhyet sivut tasatahdissa kävellen." Pari kulmatyöskentelykierrosta molempiin suuntiin riitti, ratsukko teki erinomaista työtä onnistunut kulma toisensa perään. Todella hyvää keskivartalon hallintaa! Tämän käyntitehtävän jälkeen ratsukko siirtyi harjoitusraviin. Jokunen kierros ravin työstämistä temponvaihteluin, tavoitteena rento hevonen sekä ravi. Temponvaihteluita, paljon taivutuksia sekä tietenkin hevosen suoristamisia. Silakka pysyi hurjan hyväntuulisena läpi tehtävien, se ei koettanut kiihdyttää tai hidastella, eikä sen eteenpäinpyrkimys kärsinyt, vaikka kimo saikin ihan luvan kanssa ravata vähän hölkkätahtista, rentoa humputteluravia.

Kun Silakan rento hölkkäravi oli kunnossa ja vähitellen työstetty niin sanotusti kouluratakelpoiseen työskentelymalliin, ratsukko lähti suorittamaan nelikaarista kiemurauraa harjoitusravissa sekä sen jälkeen lävistäjällä siirtymisiä harjoitusravin ja keskiravin välillä.
"Huolellinen taivutus kaarissa, suoritus kaarien jälkeen, tasainen hyvä ravi. Samankokoiset kaaret. ..noin, hyvä aloitus, hyvin valmisteltu ja ratsastettu tehtävän alku, pidä tämä ravi." Silakka liikkui hienosti koko kropallaan. Kaksi viimeistä kaarta livahtivat toinen vähän leveämmäksi, toinen vähän kapeammaksi, kuin kaksi ensimmäistä. Ravin tahti kuitenkin säilyi, apujen käyttö oli tasaisen pehmeää, Silakan ravi hyvää, taivutukset sekä suoristukset erinomaisia.
"Ja sama toiseen kierrokseen, nyt skarppaus myös kaarten koon kanssa." Toinen suorituskerta sujui samalla varmalla osaamisella kuin ensimmäinenkin, tällä kertaa myös tasakokoisemmin kaarin. Kokemus ja osaaminen, niin ratsastajan kuin hevosen, näkyy. Koen turhaksi hioa tehtäviä montaa kertaa vain siksi, että niin muka kuuluu tehdä; tämäkin sujui erinomaisesti, suurin virhe (kaarten koon epätasaisuus) korjattiin heti. Joten ei kun siirtymisten pariin!

Joissa ei niissäkään ollut moitittavaa. Silakka ansaitsi asenteestaan täyden kympin, kimosta huokui into ja tekemisen riemu! Ori kuunteli ratsastajaansa edelleen erinomaisesti, ei ennakoinut tai säveltänyt omiaan, malttoi. Mikään liikeihme ori ei ole, perushyvä kuitenkin, ja siirtymät ravissa olivat tarkkoja, tasaisia ja selkeitä.
"Eiköhän tämä ala olla paketissa. Pelaatte erinomaisesti yhteen, ja sinulla on älyttömän hienoluonteinen hevonen, josta kannattaa pitää kynsin hampain kiinni!"

© Syrjän Ratsutalli 2017-2021       |       virtuaalitalli       |       virtuaalihevonen

VRL-00816