Huvihuuma

KTK-III SV-II


© kuvaaja ei halua nimeään mainittavan

"Humppa"
VH17-018-1235

suomenhevostamma
syntynyt 01.07.2017 (8v)
rn 159cm

ko. heA re. 100cm helppo

kasvattaja Susiraja
omistaja VRL-13320

SV-II KTK-III

Humppa on kärsivällisyyttä käsittelijältään vaativa keskiverto tamma, jonka pitkät jalat pelastavat sen muuten vaatimattomat ratsunlahjat. Pitkäjalkainen tamma liikkuu melko maahansidotusti, eikä hätkäytä askellajeillaan tai hyppytekniikallaan. Ratsastettavuuskaan ei ole mitenkään erikoisen hyvä, vaan Humppa on vähän maanantaikappale muuten laadukkaiden suomenhevosratsujen suvussa.

Kouluaitojen sisäpuolella Humpan sisäinen hirvi kuoriutuu esille, kun pitkäjalkaista tammaa ei kiinnosta parhaansa yrittäminen tai ratsastajan miellyttäminen. Sen selässä ratsastaja ei voi vain matkustaa, vaan yksittäinenkin peräänannossa liikuttu askel vaatii suuren työn selässä istuvalta. Koulukilpailuissa vaadittu viisiminuuttinen Helppo A -tason meininkiä vaatii ratsastajalta jo todellista kuntoa, jos ratsastaja on sekuntinkin ratsastamatta, muuttuu meno Helppo Ö -tasoiseksi hirvihumpaksi.

Esteilläkään meno ei ole sen miellyttävämpää. Humpan tekniikka ei ole hyvä, vaan se on melko huolimaton pitkien jalkojensa kanssa, eikä ponnistusvoimaakaan mitenkään miljoonasti ole, vaikka metrin radoilla tamma vielä pärjääkin. Ratsastaja saa tehdä töitä, jotta saa Humpan ratsastettua oikealle ponnistuspaikalle ja laukan pysymään terävänä. Helposti käy niin, että ruunikko tamma hulahtaa edestä tyhjäksi ja laukka voimattomaksi, eikä sillä meiningillä kera melko heikon tekniikan ylitetä esteen estettä ilman puomien kolinaa. Näillä saatesanoilla voikin päätellä kenttäratsastuksen Humpan kanssa olevan melkoista menoa. Keskeytettyjä kenttästartteja löytyykin vähintään yhtä paljon kuin hyväksyttyjä, samoin hylkyjä löytyy aika kasa. Vähän hävettää, mutta onneksi Humppaa ei olla myymässä, niillä kilpailutuloksilla tammasta ei saisi euroakaan. Ei tosin tavallinen maastoilu ole sen enempää herkkua, kotimaastoissa Humppa saattaa päättää "nyt riitti", ja ratsastajasta välittämättä suuntaa valitsemassaan askellajissa takaisin tallille.

Hoitotoimenpiteet eivät ole erityistä herkkua, mutta ei Humppa ole niistä kiinnostunut, joten hommat hoituvat sujuvasti. Niin kauan kuin tamma on sidottuna (mieluiten umpisolmulla) johonkin kiinni, ei ongelmia aiheudu lähes mistään. Klipperi, shampoopesu ja suihkepullo aiheuttavat kiroilua, mutta kunhan pysyy tarpeeksi kaukana purevasta etupäästä, ei takapää potki.

- Sukuselvitys

i. Ch Harmorhia
KTK-II ERJ-I KERJ-I KRJ-I SLA-I
ii. VIR MVA Ch Harmoivale
KTK-II ERJ-I KERJ-I KRJ-II SLA-I YLA1
iii. Harmoiri
ERJ-I KERJ-I KRJ-I SLA-I YLA1
iie. Univelka
KERJ-I SLA-I
ie. Ch Mortia
KTK-II ERJ-II KRJ-II SLA-I YLA2
iei. Volkan Memori
KTK-III
iee. Selkouni
KTK-II ERJI KRJ-I SLA-I
e. Kuuralehdon Karnevaali
KTK-III KERJ-I SLA-I
ei. Koistilan Jalo
KTK-II
eii. Jalosydän
VSN National Ch SV-III
eie. Katinkontti
KTK-II
ee. Saarnituvan Kekriina
SV-III
eei. Kekri
eee. Valetta

- Jälkeläiset

Varsa Syntynyt Isä Omistaja
o. Syrjän Sirkushuvi 15.05.2019 i. Routaruusun Miekannielijä VRL-13320
o/t. 00.00.0000 i/e. VRL-

- Kilpailukalenteri

ERJ: 40 sijaa
04.09.2017 Syrjän Ratsutalli 100cm 2/30
05.09.2017 Syrjän Ratsutalli 100cm 4/30
06.09.2017 Syrjän Ratsutalli 100cm 5/30
06.09.2017 Syrjän Ratsutalli 100cm 4/30
18.09.2017 Syrjän Ratsutalli 100cm 2/30
19.09.2017 Syrjän Ratsutalli 100cm 3/30
01.09.2017 Kilpakeskus Chermia 100cm 02/30
04.09.2017 Kilpakeskus Chermia 100cm 02/30
09.09.2017 Kilpakeskus Chermia 100cm 03/30
07.09.2017 Kototalli 100cm 05/30
09.09.2017 Kototalli 100cm 02/30
12.09.2017 Kototalli 100cm 01/30
01.09.2017 Erkinheimot 100cm 02/30
03.09.2017 Erkinheimot 100cm 02/30
15.09.2017 Erkinheimot 100cm 05/30
20.09.2017 Erkinheimot 100cm 01/30
24.09.2017 Erkinheimot 100cm 04/30
28.09.2017 Erkinheimot 100cm 05/30
28.09.2017 Erkinheimot 100cm 01/30
30.09.2017 Erkinheimot 100cm 01/30
20.09.2017 Hengenvaara 100cm 2/100
22.09.2017 Hengenvaara 100cm 6/100
26.09.2017 Hengenvaara 100cm 10/100
01.10.2017 Teilikorpi 100cm 04/40
02.10.2017 Teilikorpi 100cm 01/40
03.10.2017 Teilikorpi 100cm 05/40
10.10.2017 Teilikorpi 100cm 01/40
04.12.2017 Vuorna 90cm 5/30
10.12.2017 Vuorna 90cm 5/30
14.12.2017 Vuorna 90cm 5/30
04.02.2018 Mörkövaara 100cm 1/30
05.02.2018 Mörkövaara 100cm 4/30
10.02.2018 Mörkövaara 100cm 4/30
13.02.2018 Raatteen Suomenhevoset 100cm 2/30
16.02.2018 Raatteen Suomenhevoset 100cm 3/30
17.02.2018 Raatteen Suomenhevoset 100cm 5/30
17.02.2018 Raatteen Suomenhevoset 100cm 2/30
21.08.2018 Ristikallio 100cm 2/40
25.08.2018 Ristikallio 100cm 1/40
26.08.2018 Ristikallio 100cm 6/40
KERJ: 40 sijaa
20.08.2017 Hengenvaara Helppo 2/40
05.08.2017 Hengenvaara Helppo 5/40
16.08.2017 Hengenvaara Helppo 3/30
11.08.2017 Mörkövaara Helppo 4/30
17.08.2017 Mörkövaara Helppo 5/30
12.08.2017 Vähäpelto Helppo 5/30
16.08.2017 Vähäpelto Helppo 3/30
20.08.2017 Vähäpelto Helppo 4/30
01.08.2017 Vähäpelto Helppo 1/30
04.08.2017 Vähäpelto Helppo 5/30
08.08.2017 Vähäpelto Helppo 4/30
09.08.2017 Vähäpelto Helppo 4/30
13.08.2017 Turmeltaja Helppo 3/30
15.08.2017 Turmeltaja Helppo 5/30
20.08.2017 Turmeltaja Helppo 5/30
24.08.2017 Turmeltaja Helppo 4/30
25.08.2017 Turmeltaja Helppo 5/30
28.08.2017 Turmeltaja Helppo 1/30
01.09.2017 Hukkapuro Tuttari 1/30
05.09.2017 Hukkapuro Tuttari 3/30
09.09.2017 Hukkapuro Tuttari 5/30
10.09.2017 Hukkapuro Tuttari 1/30
17.09.2017 Hukkapuro Tuttari 1/30
01.09.2017 Wolf Sporthorses Helppo 1/30
07.09.2017 Wolf Sporthorses Helppo 2/30
13.09.2017 Wolf Sporthorses Helppo 1/30
17.09.2017 Wolf Sporthorses Helppo 5/30
19.09.2017 Wolf Sporthorses Helppo 2/30
19.09.2017 Wolf Sporthorses Tuttari 1/30
13.09.2017 Wolf Sporthorses Tuttari 4/30
17.09.2017 Hengenvaara Helppo 1/50
15.09.2017 Hukkapuro Helppo 4/30
19.09.2017 Hukkapuro Helppo 3/30
22.09.2017 Hukkapuro Helppo 1/30
23.09.2017 Hukkapuro Helppo 5/30
27.09.2017 Hukkapuro Helppo 4/30
30.09.2017 Hukkapuro Helppo 5/30
12.10.2017 Kisakeskus Lapland Helppo 3/30
14.10.2017 Kisakeskus Lapland Helppo 1/30
30.08.2017 KK Bailador KERJ-Cup Tuttari 3/70
KRJ: 40 sijaa
08.09.2017 Hiprakka Helppo A 2/40
16.09.2017 Hiprakka Helppo A 1/40
21.09.2017 Hiprakka Helppo A 4/40
23.09.2017 Hiprakka Helppo A 5/40
06.01.2018 Abgelegenheit Helppo A 5/30
08.01.2018 Abgelegenheit Helppo A 5/30
12.01.2018 Abgelegenheit Helppo A 1/30
14.01.2018 Abgelegenheit Helppo A 3/30
14.01.2018 Haavelaakso Helppo A 2/30
15.01.2018 Haavelaakso Helppo A 3/30
17.01.2018 Haavelaakso Helppo A 2/30
03.02.2018 Chermia Helppo B 5/30
05.02.2018 Chermia Helppo B 3/30
01.02.2018 Mörkövaara Helppo B 2/40
01.02.2018 Mörkövaara Helppo B 4/40
04.02.2018 Mörkövaara Helppo B 3/40
04.02.2018 Mörkövaara Helppo B 6/40
06.02.2018 Mörkövaara Helppo B 6/40
08.02.2018 Mörkövaara Helppo B 4/40
11.02.2018 Mörkövaara Helppo B 4/40
16.02.2018 Mörkövaara Helppo B 6/40
18.02.2018 Mörkövaara Helppo B 3/40
01.03.2018 Kisakeskus Lapland Helppo A 3/30
02.03.2018 Kisakeskus Lapland Helppo A 5/30
03.03.2018 Kisakeskus Lapland Helppo A 2/30
08.03.2018 Kisakeskus Lapland Helppo A 3/30
10.03.2018 Kisakeskus Lapland Helppo A 5/30
04.03.2018 Syrjän Ratsutalli Helppo A 2/30
05.03.2018 Syrjän Ratsutalli Helppo A 1/30
08.03.2018 Syrjän Ratsutalli Helppo A 3/30
10.03.2018 Syrjän Ratsutalli Helppo A 5/30
15.03.2018 Syrjän Ratsutalli Helppo A 3/30
17.03.2018 Syrjän Ratsutalli Helppo A 2/30
19.03.2018 Syrjän Ratsutalli Helppo A 1/30
08.03.2018 Avskild Stuteri Helppo A 4/30
06.03.2018 Hengenvaara Helppo A 4/100
04.03.2018 Avskild Stuteri Helppo A 5/30
03.02.2018 Kisakeskus Lapland Helppo A 1/30
31.01.2018 Runoratsut KRJ-Cup Helppo B 8/241
31.01.2018 Runoratsut KRJ-Cup Helppo A 21/256
VSN: 20 pistettä
31.12.2017 kutsu RCH
20.09.2018 kutsu RCH

- Päiväkirja

1. elokuuta 2020: Sigurin kouluvalmennus
Humpan kanssa oli tarkoitus käydä tänään läpi helpon tason koulutehtäviä. Tammalla oli edessään kenttäkisat, ja viime kisojen perusteella sijoittumiseen tarvitut pisteet jäivät uupumaan juuri kouluratsastuksen puolelta.

Kun ratsukko saapui kentälle, lähdimme ensin lämmittelemään sileällä. Pyysin ratsukkoa tekemään siirtymisiä sekä erilaisia ratsastusradan teitä, jotta tamma aukeaisi kunnolla kaikkialta. Humppa tuntui lämpenevän todella hitaasti, ja sen askeleisiin ei meinannut löytyä tarpeeksi puhtia. Ratsastaja kuitenkin jatkoi sitkeästi siirtymisten parissa, minkä myötä myös Humppa alkoi hiljalleen kuunnella ratsastajaa paremmin ja sen liikkuminen muuttui sulavammaksi.

Verryttelyjen jälkeen siirryimme tekemään avo- ja sulkutaivutuksia käynnissä. Tarkoitus oli kulkea koko pitkä sivu taivutuksessa ja vaihtaa se sitten toiseen seuraavalla pitkällä sivulla. Ratsastaja lähti määrätietoisesti viemään tammaa eteenpäin, ja ensin taivutukset vaikuttivat vain Humpan kiemurtelulla uraa pitkin. Kun ratsastaja löysi lopulta hyvän tasapainon pohje- ja ohjasapujen välillä, lähtivät taivutuksetkin sujumaan hyvin.

Taivutusten jälkeen lähdimme harjoittelemaan vastalaukkaa kolmikaarisella kiemurauralla. Ensin ratsukon tuli nostaa myötälaukka ennen ensimmäistä mutkaa, jolloin keskimmäinen käännös kuljettaisi vastalaukassa. Humpalta tämä sujui, mutta ratsastaja puolestaan ei aivan hallinnut tasapainoaan. Teimme väliin siirtymisiä niin, että kaikki mutkat kuljettaisi myötälaukassa, ja vaikeutimme tehtävää sitten asteittain. Tässä vaiheessa myös Humpan askelissa alkoi vihdoin näkyä enemmän liikettä ja omaa moottoria.

Tunnin päätteeksi harjoittelimme vielä temponlisäyksiä sekä lisättyjä askellajeja ja kiinnitimme ratsastajan kanssa erityistä huomiota näiden eroihin selästä käsin. Humpan lisätyt askeleet näyttivät kerta kaikkiaan upeilta, ja se kuunteli hyvin ratsastajan pohjetta myös temponlisäyksessä. Vauhdin hiljentyessä tamma kuitenkin näytti rentoutuvan hieman liiaksi, ja se olisi selvästi voinut jäädä matkustamaan hitaammassa liikkeessä uraa pitkin ympäri ilman suurempia ponnisteluja. Ratsukolla kuitenkin vaikutti olevan hyvä yhteistyö, ja meno näytti kaikin puolin hienolta. Pyysin ratsukkoa hiljalleen siirtymään pitkin ohjin käyntiin ja annoin ratsastajalle palautteeksi keskittyä jatkossa erittäin hyviin alkuverryttelyihin sekä siihen, että Humpan kanssa keskityttäisi reippaaseen liikkumiseen jo ensimmäisistä askelista lähtien.

22. syyskuuta 2020: Assin estevalmennuksessa
"Anna lisää pohjetta, mutta muista ettet heitä ohjia pois", huutelin kentän keskellä. Tänään valmennettavanani oli Elina ratsullaan Humppa, joka oli alkutunnin lämmittelyssä keksinyt, että tänään olisi kiva päivä säikkyä vettä. Kenttähän oli tietenkin täynnä eilisillan sateen jäljiltä vesilammikoita, joten lämmittely oli sujunut jokseenkin mielenkiintoisesti.
"Noniin katohan, kyllähän se uskaltaa mennä veteen. Muista kiittää oikein vuolaasti niin ehkä päästäisiin noita esteitäkin hyppäämään", naureskelin kun ruunikko tamma vihdoin suostui laittamaan kavionsa vesilammikkoon.

"Aloitetaan sitten tulemalla näitä pieniä kavaletteja kahdeksikolla", ohjeistin ja osoitin diagonaaleille laittamiani esteitä. Korkeutta ei ollut juuri nimeksikään, mutta tehtävän tarkoituksena olikin suoristus ennen hyppyä ja hypyssä oikean suunnan löytäminen. Elina kannusti ratsunsa laukkaan ja ohjasi sisään kahdeksikkoon. Ensimmäinen linja sujui hyvin, mutta kun Humppa tuli alas esteeltä väärässä laukassa ja Elina antoi vaihtokäskyn aivan piirun verran turhan reippaasti oli alla seuraavaksi tuhatta ja sataa kiitävä Humppa.
"Ja hiiidasta, ptruu", autoin keskeltä kun seuraava este alkoi jo kahdeksikolla lähenemään. "Kiristä vatsalihaksia, mieti taaksepäin ilman että oikeasti nojaat liikaa taakse."

Elina sai turhan kovasta pohkeesta suuttuneen Humpan rauhoittumaan, joskin ratsukko ajautui seuraavalle esteelle turhan lähelle ja hyppy ei ollut kovinkaan kaunis. Elina sai hienosti itsensä kuitenkin kerättyä, ja niin ratsukko jatkoi matkaa linjalla.
"Hyvä, mahtavaa! Sait sen nyt tosi hienosti tulemaan suorana hypylle ja siitä sun tarvitsi vain hieman ohjata oikeaan suuntaan ja laukka tuli oikeana alas", kehuin. Jatkoimme vielä hetken tehtävän parissa toiseen suuntaan ja lopettelimme tyytyväisinä tähän.

7. elokuuta 2021: Nikkin estevalmennus
Elina varoitti, että Humppa on “maanantaikappale” eikä mitenkään erityisen loistava ratsastaa, mutta menin jotenkin rakastumaan tammaan samantien. Hoidettaessa se ei ollut kovin kiinnostunut mistään, joten saatoin vain ihailla sitä harjaamisen yhteydessä. Heitin tammalle satulan selkään ja lähdin sitten ratsastamaan sitä kentälle.

Humpan askellus tuntui irtoavan maasta vaikeasti, vaikka kenttä oli täysin kuiva, joten annoin sille enemmän pohjetta ja ajoin tammaa kevyesti eteenpäin. Humppa kulki kyllä eteenpäin, kun sitä jaksoi ajaa, mutta samantien kun lopetin ajamisen tyytyväisenä vauhtiin, tamma palasi takaisin etanatahtiinsa. Olin rakentanut kentälle jo valmiiksi pienen esteradan, joten jatkoin Humpan ajamista eteenpäin, ja ohjasin tammaa kohti pieniä kavaletteja, jos hyppääminen saisi tammaan vähän vauhtia.

Pakkohan se oli myöntää, että Humppa oli vähän täi tervassa, kuten omistaja oli varoittanut, mutta jokin siinä silti ihastutti. Tamma laittoi minut todella töihin, että sen saisi puolen metrin esteiden ylitse kolisematta. Sen laukkaa sai ajaa kovasti eteenpäin, eikä Humppa missään tapauksessa antanut mitään ilmaiseksi. Eikä sen hypyt edes näyttäneet kovin edustavilta kaikesta kovasta työstäni huolimatta. Sen takia olikin erityisen palkitsevaa, kun napakka raippa sai Humppaan hetkeksi vähän vauhtia; Tamman korvat kääntyivät eteenpäin, se laittoi hieman voimaa laukkaansa, ja hyppäsi sulavasti pystyesteen ylitse. Heti esteen jälkeen Humppa kuitenkin päätti treenin päättyneen, eikä innostunut toiste esittelemään estehevosen taitojaan.

Humppa sai kaikesta huolimatta puolikkaan porkkanan palkaksi työstään, kun laitoin tamman pois treenin jälkeen. Rapsuttelin sen harjaa vielä, ennen kuin ruunikko lähti tarhaansa jatkamaan kauneusuniaan.

24. elokuuta 2021: kouluvalmennus (kirjoittanut Irene Raine)
Humppa oli aikamoinen tapaus. Se ei olisi halunnut tulla kentälle lainkaan, vaan jäkitteli ja ihmetteli maisemia taluttajan perässä kävelemisen sijaan. Heillä oli käynyt useita eri valmentajia, mutta oikein kukaan ei ollut onnistunut puhaltamaan Humppaan siitä pahasti puuttuvaa tekemisen meininkiä. Onnekseen satuin olemaan ratsastuskouluyrittäjä ja tottunut haluttomiin ratsuihin, joten ehkäpä Humpan kadonnut motivaatio löytyisi tänään? Komensin ratsukon isoon laukkaan keskiympyrälle. Ratsastaja kevyeeseen istuntaan ja raippa pois, nyt tehtäisiin Töitä isolla T:llä.
"Anna sille vaan vähän pidempi ohja, ja kohota nyrkkejä ihan ajatuksenverran etukaarelta", ohjeistin, "se useimmiten hämää kovasti ohjaan nojaavia ratsuja, kun ei olekaan mitään mihin nojata. Ja kun sinä et voi tukeutua raippaan, joudut ratsastamaan sen oikeasti pohkeen eteen. Napauta pohkeella ja päästä irti. Älä missään tapauksessa jää punnertamaan tai ratsastamaan joka ikistä askelta!"
Ei voi sanoa että Humppa olisi lähtenyt villiin laukkaan itsekseen. Elina joutui toden teolla tekemään töitä ruunikon selässä. Hienosäädin istuntaa ja käsiä joustavimmiksi, muistutin että Elina käyttäisi pohkeen kyljissä ainoastaan silloin kun Humppa meinaisi hidastaa.
"Ennakoi ja kuulostele hevosen liikettä, opit kyllä nopeasti tuntemaan sen hetken, kun pohjetta oikeasti tarvitsee."
Elina sai istua alas harjoituslaukkaan, mutta Humppa ei saanut hidastaa yhtään. Laukassa piti säilyä rytmi ja tahti, sillä ne olivat tässä tapauksessa avain onneen - jos sellaista löytyisi.
"Lähde väistämään sen takaosaa uran ulkopuolelle, mutta pidä etuosa ja runko suorana", neuvoin. "Samalla ulkopohje pitää sen ympyrän uralla ja katsoo, ettei laukan tahti muutu. Ajatus on koko ajan eteenpäin."
Sama tehtiin myös uran sisäpuolelle ja suunnan vaihdon jälkeen molemmat väistöt myös uuteen suuntaan. Humppa alkoi selvästi väsyä, mutta halusin ratsukon jatkavan vielä hetken ravityöskentelyä.
"Katso taas ettet vahingossa omalla istunnalla hidasta Humppaa", muistutin, "pidä lonkkakulmat auki ja polvet irti satulasta. Istu liikkeen päällä."
Näillä vinkeillä Humpan askeleeseen saatiin edes hieman virtaa, joskin heti luvan saatuaan se pysähtyi keskelle kenttää aivan maansa myyneen näköisenä.

© Syrjän Ratsutalli 2017-2021       |       virtuaalitalli       |       virtuaalihevonen

VRL-00816