Syrjän Riemua

SV-II


© VRL-04373

"Riemu"
VH17-018-2042

suomenhevostamma
syntynyt 01.11.2017 (8v)
156cm vrt

ko. vaB re. 80cm

kasvattaja Syrjän Ratsutalli
omistaja VRL-13320

SV-II

Syrjän Riemua, tylsästi tutuille ihan vain Riemu, on kiltti ja hyväsydäminen suomenhevostamma. Se ei turhia hötkyile, vaan on ihanteellinen tätikyyditin ja opetusmestari sen lisäksi, että tammalta luonnistuvat kouluratsastusliikkeet aina vaativa B -tasolle asti. Parempaa kaveria ei hevillä hevosmaailmasta voi löytää.

Hoitotoimenpiteet ja tarhasta hakeminen hoituvat kaikista kokemattomimmiltakin käsittelijöiltä. Riemu seuraa nöyrästi marhamintaa pitelevää henkilöä, oli tämä sitten vaahtosammuttimen tai palomiehen mittainen. Tarhasta tamma talsii reippaasti talliin, mutta laitumelta poistuminen tuottaa haikeita katseita vehreän pellon perään. Talliin tamma tulee kuitenkin aina mielellään, tietäähän se kesälläkin rauhaa laitumella vaivaavilta paarmoilta, joihin ei tunnu mikään hyönteismyrkky tepsivän.

Riemun voi hoitaa missä huvittaa. Karsinassa tamma seisoo rauhassa paikallaan oli se irti tai sidottu kiinni, ja usein Riemun kanssa päädytäänkin karsinaan, jotta ei oltaisi niiden tiellä, joille se käytävällä hoitaminen on helpompi vaihtoehto. Mikään hoitotoimenpide ei tuota vaikeuksia, ja kengittäjän läsnäolosta rautias kutakuinkin nauttii, tiedä miksi. Riemu kuuluu myös siihen harvalukuiseen hevosten joukkoon, joille on aivan sama, pestäänkö niiden pää miten, tamma ei juuri välitä, vaikka saisi saamapesun letkulla. Korvat luimuun, että niihin ei mene vettä ja silmät kiinni, ja siinä Riemu sitten jököttää, yhtä rentona kuin muualtakin pestessä.

Riemun kanssa ratsastaminen on melkein riemukasta. Tamma ei pudota ketään selästään, ja aloittelevampien ratsastajien kanssa se tuntuu ottavan erityisen varovaisesti. Ikään kuin se kulkisi tasaisempaa raviakin silloin, kun sen selässä istuu lapsia. Se ei ole mikään vauhdikas energiapakkaus, mutta ei kaunista rautiasta tarvitse eteenpäinkään potkia. Taitavamman ratsastajan alla Riemu liikkuu kauniisti selkää sekä takaosaa käyttäen lähes ilman pyytämistä. Riemun liikkeet ovat kauniit ja miellyttävät istua, vaikka Riemun liikkuminen ei mitenkään suomenhevosille tyypillistä töpöttämistä olekaan. Tammassa parasta onkin sen ratsastettavuus, joka on aivan ylivertainen yhteenkän muuhun hevoseen verrattuna. Sillä ratsastamista ei voi kuvailla kuin positiivisin adjektiiveihin, niin ihanaa hyvällä työmoraalilla ja virheettömällä tekniikalla varustetulla tammalla ratsastaminen on.

Esteillä tamma ei ole enää yhtä täydellinen kuin sileällä, mutta kyllä se osaa hypätä, eikä ratsastettavuus kärsi esteilläkään. Kiltti tamma menee esteen kuin esteen ylitse paikasta kuin paikasta. Sen hyppytekniikka on kuitenkin parhaimmillaankin vain keskinkertainen, joten on ymmärrettävää, että pääpaino Riemun kanssa on kouluratsastuksessa. Esteet ovat kuitenkin hauskaa vaihtelua niin ratsastajalle kuin hevosellekin.

Vaihtelua koulukiemuroihin tuo myös maastoilu, jossa Riemu on aivan lyömätön. Tamman kanssa voi lähteä talutusretkelle aloittelija selässä tai laukkamaastoon kärkihevoseksi, se on aivan yhtä elementissään molemmissa tilanteissa. Rautias ei kaihda traktoreita tai lähistöllä sijaitsevan varukskunnan paukutteluita, ja sen kanssa voi lähteä vaikka samoamaan umpimetsään yksin.

- Sukuselvitys

i. Keskinkertainen
ii. Keskeneräinen
iii. Keskiverto
iie. Marina
ie. Roiston Pinkki
iei. Ländää
iee. Piika
e. Ristipisto VS
ei. Ristisana
eii. Sudoku
eie. Retken Aamumiete
ee. Ompelija VS
eei. Vaatturi
eee. Osa-Onkija

- Jälkeläiset

Varsa Syntynyt Isä/Emä Omistaja
o/t. 00.00.0000 i/e. VRL-
o/t. 00.00.0000 i/e. VRL-

- Ominaisuuspisteet

KERJ: 0 p. (vt 0)ERJ: 1472.25 p. (vt 4)
KRJ: 3122.84 p. (vt 7)VVJ: 1472.25 p. (vt 4)

- Päiväkirja

1. elokuuta 2020: Sigurin estevalmennus
Olin koonnut päivän valmennettavaa ratsukkoa varten kuuden esteen radan kentälle. Kun ratsukko lopulta saapui paikalle, pyysin heitä aloittamaan alkuverryttelyt itsenäisesti sileällä. Riemusta huomasi heti, että se liikkui sopivan tehokkaasti ratsastajaa kuunnellen, eikä sitä tarvinnut pyytää moneen kertaan eteenpäin. Käytimme alkuverryttelyissä hyväksi myös puomeja, jotka tamma ylitti todella tehokkaasti.

Aloitimme radan harjoittelemisen ensin matalilla ristiesteillä, jotta rata tulisi tutuksi ja Riemu vetreytyisi entisestään. Ristikoiden tarkoitus oli ohjata hevonen hyppäämään keskeltä, mutta Riemu tuntui ylittävän esteen mistä kulmasta tahansa. Myös yksi lähestyminen, jonka odotin päättyvän kieltämiseen, ylittyi todella haastavasta kulmasta. Pyysin ratsastajaa kehumaan hevosta kovasti, harvemmin näin kilttiä ja varmaa hyppääjää tuli vastaan.

Tunnin aikana esteiden korkeus kasvoi, ja lopulta olimme ratsukon maksimitason korkeuksissa. Esteet kuitenkin tuntuivat sujuvan ratsukolta aivan leikiten, joten hyppyihin keskittymisen sijaan aloimme ratsastajan kanssa hioa lähestymisiä. Siirsin puomeja ennen esteitä, jotta ratsastaja pystyi paremmin asettamaan hevosen askeleet ja laskemaan mielessään niiden määrää, ja kaikin puolin meno näytti hyvältä. Hyppytekniikassa oli vielä todella paljon hiottavaa, mutta jo selkeällä ja tahdikkaalla lähestymisellä saimme paljon aikaan ja hyppyjä sujuvammiksi.

Teimme lopputunnista vielä huolelliset loppuverryttelyt alkutunnistakin tutuilla ristikoilla. Riemu oli tänään erittäin onnistunut, ja myös ratsastajan kasvoilta näkyi, että hän oli tyytyväinen suoritukseen. Pystyin antamaan ratsukolle palautetta ainoastaan siitä, että esteitä tulisi lähestyä hieman rauhallisemmin, jotta hypyn hiominen olisi helpompaa. Ratsastaja otti kaiken hyvin vastaan ja lähti lopulta kävelemään talliin pitkin ohjin, kun minä jäin siivoamaan esteitä kentältä.

00. kuuta 2019: Merkinnän otsikko
Morbi mi. Quisque nisl felis, venenatis tristique, dignissim in, ultrices sit amet, augue. Proin sodales libero eget ante. Nulla quam. Aenean laoreet. Vestibulum nisi lectus, commodo ac, facilisis ac, ultricies eu, pede. Ut orci risus, accumsan porttitor, cursus quis, aliquet eget, justo. Sed pretium blandit orci. Integer id quam. Ut eu diam at pede suscipit sodales. Aenean lectus elit, fermentum non, convallis id, sagittis at, neque. Nullam mauris orci, aliquet et, iaculis et, viverra vitae, ligula. Morbi mi. Nulla ut felis in purus aliquam imperdiet. Maecenas aliquet mollis lectus. Vivamus consectetuer risus et tortor.

© Syrjän Ratsutalli 2017-2021       |       virtuaalitalli       |       virtuaalihevonen

VRL-00816