- Sukuselvitys

i. Timanttiryöstö (164cm, m) on aivan kertakaikkisen upea kouluori, mutta kyltä siltä taipuu myös esteratsastuskin. Neljävuotiaana kantakirjaan sisään ykkösellä, eikä jo se riitä kertomaan orin ylivertaisuuden? Timanttiryöstö kuuluu niihin harvoihin suomenhevosiin, jotka ovat startanneet aina vaativa A -tasolle saakka. Ori kilpaili esteilläkin aina metriin asti ja kokeili siipiään kenttäratsastuksen parissa. Todellinen supersuomenhevonen, ei siitä voi muuta sanoa. Orimaisuudella ja haastavuudellakaan Timanttiryöstöä ei ole pilattu. Yhä sosiaalisessa mediassa aina välillä törmää kuviin, joissa eläkepäiviä nykyisin viettävä ori toimii milloin aloittelijoiden ratsuna, milloin sitä taluttaa vaahtosammuttimen kokoinen, hymyilevä lapsi. On vaikeaa upea, että noin helppoluontoiselta vaikuttavalla orilla on yli sata jälkeläistä. Jälkeläisilleen ori on jättänyt väriään sekä hyvää suorituskykyä, vaikka jos ollaan täysin rehellisiä voi myöntää, että yhtään itsensä veroista jälkeläistä Timanttiryöstö ei ole onnistunut jättämään.

ii. Valkokaulus (158cm, rn) oli ravisuvusta kouluradoille saapunut ori. Sen laukka oli aivan liian laadukasta ravihevoselle, ja ehkä tästä syystä ori joutuikin lyhyen raviuransa aikana usein hylätyksi liikojen laukkojen takia. Kouluradoille ori kuitenkin sopi paremmin kuin hyvin. Myös sen muut askellajit kuin laukka olivat harvinaisen laadukkaita, eikä kokoamiskykykään ollut heikoimmasta päästä; Valkokaulus oli kokonaisuutena hyvin onnistunut suomenhevosjalostuksen tulos, vaikka sen kanssa oltiinkin tavoiteltu ravurille sopivia ominaisuuksia laaturatsun sijasta. Valkokauluksen jälkeläiset jatkoivat sattuman osuuden hevosjalostuksessa todistamista: ori sai parisenkymmentä jälkeläistä, joiden joukkoon mahtui niin ravikuningatar kuin koulumestarikin. Valkokaulus menehtyi 18-vuotiaana laitumelle yön aikana tuntemattomaksi jääneeksi syystä.

ie. Rustiina (148cm, rt) oli kipakka suomenhevostamma, josta ei koskaan ollut kilpakenttien kuningattareksi hankalan luonteensa takia. Tammalla oli jotakin päästä pahasti vialla, mutta niin kauan, kun se oli hyvä emätamma, ei se haitannut. Rustiinalla oli nimittäin taustallaan kova ratsupuolen suku, ja mahtuipa tamma vielä erisukuisenkin määritelmän sisälle. Ratsastettu sillä ei paljoa ja muukin käsittely pidettiin minimissä tamman hankalan luonnon takia. Kantakirjaankin tamman saaminen oli kiinni pelkästä tuurista. Hevoskokoisten vanhempien varsa oli jäänyt pienhevosmittoihin, ja tosiasia on se, että pienhevosksi kirjaaminen on huomattavasti helpompaa kuin R-suunnalle kirjaaminen. Näin saatiin Rustiinasta siitoskelpoinen otus ja saatettiin keskittyä varsottamiseen. Tamma ehti saada elämänsä aikana kahdeksan varsaa, eikä onneksi periyttänyt heikkoa hermorakennettaan varsoilleen. Rustiinan vaikutus varsoissaan näkyi erityisesti hyvinä jalka-asentoina sekä hieman keskimääräistä heikompilaatuisina jouhina.

e. Taijan Tikarineito (155cm, rt) oli nätti liinaharja. Pääasiallisesti tammaa olisi voinut tituleerata harrasteratsuksi, mutta kyllä siitä löytyi pientä siitostamman vikaakin. Tikarineito sai yhteensä kolme varsaa, jotka kaikki päätyivät laadukkaiksi ratsuiksi. Ensimmäisen varsan se sai neljävuotiaana kasvattajansa hoivissa, kaksi myöhäisempää seuraavan omistajansa hoivissa 12- ja 13-vuotiaana. Näiden varsojen väliin mahtuneen kahdeksan vuoden ajanjakson aikana Tikarineidon saattoi löytää starttaamasta lähiseudun kilpailuista helppoja koulu- ja esteratsastusluokkia ensin omistajansa, sitten omistajansa tyttären kanssa. Tamma oli todella sydämellinen ja mukava tapaus, ja liikkeidensä puolesta siitä olisi varmasti ollut isompiin luokkiin, jos se olisi päätynyt tavoitteellisemmalle omistajalle. Tämä piilevä laadukkuus oli toinen syistä, joka ajoi omistajan astuttamaan tamman sen ollessa 11-vuotias. Toinen syy oli valitettavasti kaularangan nivelrikko, joka esti tamman maastoilua vaativamman ratsastuskäytön. Tikarineito astutettiin myös 12-vuotiaana varsa alla. Tämä varsa, Taparikollinen, jäi tamman viimeiseksi - nivelrikko oli edennyt, ja ainoa oikea vaihtoehto oli päättää tamma tuskistaan. Varsa vieroitettiinkin emästään jo hieman vajaa viisikuisena.

ei. Ylijumala (149cm, rt) ei ollut nimensä veroinen. Ori oli melko mitäänsanomattoman näköinen, eikä siitä jumalallisia piirteitä löytänyt edes etsimällä. Liikkeet olivat keskinkertaiset, rakenne ihan korrekti mutta ei mitenkään erityisen upea, luonnekin suomenhevoseksi erittäin peruskauraa: voimakas jyrä, mutta silti ihan okei. Ylijumala olisi ollut varma heA/100cm-suorittaja, jos se ei olisi kouluradoilla jäänyt niiden kunnolla liikkuvien hevosten jalkoihin ja esteillä vauhtia olisi riittänyt uusintaan asti. Harrastepelinä ori oli kuitenkin oikein toimiva, ja tästä syystä sen omistaja jätti siitä muutaman varsan. Itselleen kasvattaja varsat teki, tunnesyistä, mutta lopulta kaikki kolme vuosien varrella syntynyttä kasvattia päätyivät muuhun omistukseen. Ylijumalan varsoistakaan ei mitään erityisiä kilpahevosia tullut, mutta ihan mukavia harrastuskavereita kuitenkin. Ori lopetettiin 21-vuotiaana headshakingin takia.

ee. Neiti Salamurha (158cm, rn) eli koko ikänsä pohjoissavolaisen pienkasvattajan omistuksessa. Tamma pääsi näyttämään kyntensä kenttäkilpailuradoilla, ja siitä oli kilpailemaan aina suomenhevosten mestaruustasolla asti, kun se kilpaili omistajansa tyttären kanssa. Kilpaura kuitenkin tyssäsi omistajan tyttären muuttaessa pääkaupunkiseudulle opiskelemaan, tallinpitäjän tyttärenä oli turha pystyä kuvitella kustantavansa hevosen pitämisen opiskelujen ohella. Näin Salamurha jäi omistajalleen siitostammaksi 12-vuotiaana. Se sai yhteensä viisi varsaa. Varsoista tuli eritasoisia harrastehevosia aina rennosta puskailukaverista kahdessa eri lajissa suomenhevosmestaruuksissa kilpailleeksi kilpahevosen yritelmäksi. Vielä varsojenkin jälkeen Salamurha eli pitkän ja onnellisen elämän pääasiassa muiden varsoja kaitsien, se lopetettiin vasta 28-vuotiaana, ja silloinkin vain siksi, että se loukkasi laidunonnettomuudessa toisen etusensa niin pahasti, että niin vanhaa hevosta ei olisi ollut reilua laittaa kahdeksi kuukaudeksi koppilepoon menettämään kaikki ne jäljellä olevatkin lihakset.

- Jälkeläiset

- Kilpailukalenteri

- Päiväkirja

18. heinäkuuta 2018: Ulkopuolisen silmän alla kouluvalmennuksessa (kirjoittanut omistaja)
Tänään pitäisin valmennuksen Syrjän Ratsutilalla kahdelle, komealle suomenhevoselle. Olin valmentanut tilalla muutaman kerran ennenkin paikan pitäjää, Elinaa yksin, mutta tänään samassa valmennuksessa hänen kanssaan ratsastaisi myös naisen miesystävä toisella suomenhevosella. Molemmat valmennettavat suorittivat parhaillaan itsenäisiä alkuverryttelyitä, ja selostin heille samalla päivän tehtävää: treenaisimme tänään laukanvaihtoja ja vastalaukkaa.

Elinan miesystävän Tuukan ratsu, komea musta Taavi oli heti valmennuksen alusta asti hyvin kuulolla. Se teki mitä pyydettiin, eikä hätäillyt tai vastustellut duunissaan. Ratsastaja antoi sille selkeät avut, ja hevonen teki mitä pyydettiin. Vaikka teimme vastalaukkoja ja laukanvaihtoja sekalaisessa järjestyksessä, vaihto saattoi tulla yllättäen kesken vastalaukkaharjoituksen, ei Taavi alkanut ennakoida, vaan pysyi pyydetyssä laukassa, niin kauan, kuin ratsastaja pyysi sitä vaihtamaan laukan. Valmennus meni erinomaisesti tämän ratsukon osalta.

8. elokuuta 2018: ScrewDriver tallihommissa
Tallin uusin hevostenhoitaja harjoittelija oli tullut aloittamaan harjoittelujaksonsa tänään ja hän oli puunannut pari hevosta ja putsannut kaikkien harjakorit ja varusteet lähes moitteettomasti ja juuri ajoissa ennen kuin kukaan oli tullut tallille valmennuksiin tai muuhun. Valmentaessani kentän laidalla Taavia ja sen ratsastajaa, huomasin juuri tuon samaisen harjoittelijan tekemässä jotain lantakärryjen kanssa. Vilkutin tälle nopeasti, ennen kuin kiinnitin huomioni jälleen ratsukkoon. Yhtäkkiä, vain muutama sekunti tuon jälkeen kuulin rapsahduksen ja ratsastaja putosi jalat jalustimissa maahan. Satula oli irronnut. Tuotahan meidän niin kiltti ja peloton Taavi säikähti ja lähti kiitolaukassa kohti kentän raollaan olevaa porttia ja oli ulos siitä ennen kuin kerkesin edes tajuta mitään.

Olisin muuten rynnänyt kylkeään valittavan ratsastajan luo, mutta nyt hevonen oli tärkeämpi. Se suuntasi vauhkosti kohti... kohti ei mitään, mutta sitten ennätti jo säikähtää lantakärryjä keskellä pihaa ja onnistui kaatamaan ne matkallaan kohti tarhoja, joissa osa sen kavereista mutusteli heiniään. Toinen tallin työntekijöistä ryntäsi kanssani Taavin perään ja kymmen minuutin jahtaamisen, kiroamisen ja taktikoinnin jälkeen ori oli jälleen oma itsensä ja rauhallisesti matkalla takaisin talliin. Kun vihdoinkin saatoin ajatella ja henkeni oli tasaantunut, suuntasin pudonneen ratsastajan luo. Hän hengitti jo normaalisti, eikä mikään ollut onneksi murtunut. Hänen nostaessaan satulan ylös, huomasin heti katkenneen satulavyön ja ensimmäinen ajatukseni oli harjoittelija ja lantakärryt. Käänsin katseeni poloiseen nuoreen naiseen, joka oli äkkiä siivoamassa lantoja keskeltä pihaa ja karkaamassa lantalaan kärryjen kanssa. Häntä vielä odottaisi kunnon läksytys.

11. syyskuuta 2018: Maastoilemassa Coupie
Tämän päivän suunnitelmanani oli liikuttaa Elinan hevonen Taavi omistajan kiireiden vuoksi. Orin virallinen nimi, Taparikollinen, ei lupaillut hirveän hyvää, mutta Elina oli kyllä vakuuttanut orin olevan mitä mukavin tapaus ja kiltti ratsastaa. Tallissa minua odotti melko isokokoinen, musta suomenhevonen, jolla oli ihana pörröharja ja utelias katse. Taavi haisteli minut läpikotaisin astuttuani sen karsinaan ja kävi sitten tutkailemaan harjapakin sisältöä. Orilla tuntui olevan energiaa ja intoa, mutta se oli kuitenkin mutkaton käsiteltävä ja hoitotoimenpiteet sai tehtyä vaivatta. Satuloin Taavin ja lähdin sen kanssa hyvän sään kunniaksi kentälle, jossa ajatuksena oli tehdä suhteellisen kevyt koulutreeni ja kävellä lopuksi kunnolla syksyisessä maastossa.

Omistaja oli etukäteen kertonut, että Taavi on hieman dieselmallin ratsu ja saattaa vaatia hetken vertyäkseen kunnolla. Niinpä minulle ei tullut yllätyksenä, kun ori ei yhtäkkiä olisi millään jaksanut ravata napakasti vaan löysäili toiveikkaasti – josko tänään vain hölkkäiltäisiin? Pyysin Taavilta siirtymisten ja temponvaihteluiden avulla hieman potkua liikkeisiin ja taivuttelin sitä samalla isoilla ympyröillä, jotta ori alkaisi pikkuhiljaa joustaa kyljistä. Huolellisen verryttelyn jälkeen Taavi alkoikin tuntua huomattavasti skarpimmalta ja jopa hieman innostui laukkatehtävistä. En kehitellyt mitään sen ihmeellisempää tehtävää, vaan tein nopeassa tempossa siirtymiä, suunnanvaihteluita, taivutuksia ja pieniä pätkiä väistöjä pitääkseni hevosen hereillä ja jumpatakseni sen kroppaa ja aivoja yhtä lailla. Taavi vastasi apuihin hyvin ja liikkui loppua kohden jo varsin laadukkaasti. Selvästi sillä oli taitoa ja liikettä, kunhan ne sai kaivettua esille! Vajaan tunnin koulutreenin jälkeen lähdimme vielä maastokävelylle. Taavi pärski selvästi itseensä tyytyväisenä, kun taputtelin sen kaulaa, ja me molemmat varmasti nautimme jo ruskaisessa metsässä kävelystä.