- Sukuselvitys

i. Kor-Sto on näyttävä ja suurikokoinen (166 cm) punarautias ori, joka on kantakirjattu II-palkinnolla. Korstolla on erinomainen luonne ja vaikka se onkin hurjan energinen, niin silti hyvin kuuliainen sekä yhteistyöhaluinen. Ratsastettavuudeltaan ori on hyvä, se on luonnostaan ryhdikäs ja tahdikkaasti liikkuva. Korsto on erittäin kevyt suustaan ja kokoisekseen kevyt ratsastettava. Korstolla on kilpailtu sekä koulua Helppo A-tasolla, että esteitä. Kouluratsastus on kuitenkin selvästi orin oma laji, siinä se on saanut kiitosta tuomareilta erityisesti laadukkaasta ja isosta laukastaan. Esteillä Korsto on helposti hieman epävarma, sen laukan ollessa luonnostaan hyvin isoa, hevosen on hieman hankala joskus mahtua esteiden väliin. Muutenhan ravi on orin askellajeista se heikoin ja kantakirjauslausunnossa sitä moititaan hieman ponnettomaksi. Näyttävän ulkomuotonsa ansiosta Korstolla on ollut kysyntää ratsusuomenhevosten jalostuksessa ja moni onkin astuttanut tammansa sillä suurikokoisemman varsan toivossa. Omistaja on kuitenkin halunnut pitää orinsa siitoskäytön järkevänä ja sen vuoksi Korstolla on jälkeläisiä vain 28 kappaletta.

ii. Prät-Kä on on liinahtavan punarautias piirtopää, joka on siitosorina tunnettu siitä, että se jättää etenkin isojen tammojen kanssa isoja jälkeläisiä, vaikkei itse ole kuin 158 cm korkea. Prätkä on hyväksytty kantakirjaan I-palkinnolla ja kantakirjauslausunnossa sen todetaan olevan hyvätyyppinen ja ryhdikäs ori, jolla on tahdikkaat liikkeet, joskin vähän voimaton laukka ja hyvä luonne, vaikkakin käytös on vähän jännittynyttä. Omistaja kertookin Prätkän olevan hyväluonteinen ja kotioloissa leppoisa hevonen, joka jännittyy helposti vieraammissa paikoissa ja tilanteissa. Ratsastettavuudeltaan ori on hieno ja kuuliainen, kevyt, joskin helposti hieman levoton suustaan. Prätkä on koulupainotteinen hevonen, joka teki mukavan kisauran Helpon A:n radoilla. Laukkaosuudet olivat orin vahvuuksia, kun taas käyntiosuudet menivät usein heikoimmin ja niissä ori oli usein jännittynein. Nykyään Prätkä on kisaeläkkeellä, mutta ottaa tilanteen mukaan tammoja vastaan. Ori on jättänyt jälkeläisiinsä kuuliaista luonnetta, ja ryhdikästä, näyttävää ulkomuotoa sekä pääosin hyvää laukkaa.

ie. Walita oli isokokoinen (165 cm) tummanrautias tamma, joka ei niinkään menestynyt näyttelyrintamalla hieman kolhoine rakenteineen ja isoine päineen, mutta joka oli erittäin varmaluontoinen ja -jalkainen hevonen. Walitan kanssa kilpailtiin jonkin verran harrastetasolla koulua. Tammalla oli taipumusta etupainoisuuteen, mutta toisaalta se oli kuuliainen ja rento ja sillä oli hyvä, matkaavoittava raviaskel. Walita ei ollut kovinkaan ketterä, minkä vuoksi esteuraa ei sen kanssa edes harkittu. Hyvä luonne kuitenkin korvasi monia puutteita, tamma oli vakaa ja varma niin kotona kuin kisapaikoilla ja kaikin tavoin selväpäinen tapaus. Varsoilleen se osoittautui hyväksi emäksi, se oli hyvä varsoja ja huolehtivainen emä, joka kuitenkin osasi myös asettaa rajat varsoilleen. Ihmisille Walita oli aina kiltti ja sopuisa. Valitettavasti Walita menehtyi suolitukokseen 18-vuotiaana, jota ennen se oli kuitenkin ehtinyt jättää neljä varsaa. Vaikka tamma itse oli hieman romuluinen, sen varsoista silti kaksi on kantakirjattuja.

e. Morsiusneito on 158-senttinen vaaleasävyinen ruunikko, jolla kilpaillaan kenttäratsastuksessa. "Moona" on nopea, ketterä ja erittäin rohkea, jopa rämäpäinen. Se on tunnettu radoilla hieman hurjapäisistäkin suorituksistaan, kovasta menosta ja varmuudestaan hypätä mitä tahansa ja mistä tahansa. Omistajansa mukaan Moona on itsetietoinen tamma, joka luulee tietävänsä ratsastajaa paremmin. Haasteena onkin ollut löytää sopiva välimaasto Moonan ja ratsastajan tahdon välillä - kuulemma tammaa ei parane kuitenkaan liikaa päsmäröidä, koska muuten se menee pelkäksi tappeluksi. Sopivasti siimaa, on omistajan metodi tammansa kanssa. Tulokset kyllä puhuvat puolestaan, sillä Moona on sijoittunut useita kertoja ja voittanutkin parit kisansa. Ulkoisesti Moona on sopusuhtainen, nätti ja kevyen rakenteensa ansiosta kokoistaan pienemmän oloinen tamma. Vaikka sillä kilpailuissa onkin hurjapäisen hevosen maine, niin kotioloissa se on kuulemma melko tasainen, joskin osaa ilmaista mielipiteensä, elleivät asiat mene tamman tottumalla tavalla. Kaasolla on toistaiseksi vain yksi jälkeläinen, mutta sille kaavaillaan toista, kunhan kisauraan saadaan sopiva rako.

ei. Seko Sulhanen on 159-senttinen raudikko ori, jota jostain syystä kutsutaan kotona nimellä Rane. Rane on omistajansa mukaan äärimmäisen hyväluontoinen ja leppoisa hevonen, joka tarhaa sukupuolestaan huolimatta ongelmitta toisten hevosten seassa. Ori ei kuulemma ole kaikista fiksuin hevonen ja on se joissakin asioissa vähän kovapäinenkin, mutta kuitenkin erittäin varma ja ystävällinen. Ulkoisesti Rane on komean näköinen hevonen, jolla on melko pitkät jalat, sporttinen runko, mutta hieman lyhyt ja paksu kaula. Orilla on kilpailtu esteradoilla ja se onkin erittäin varma ja rohkea hyppääjä, joskin vähän kovasuinen ja painaa välillä kädelle. Omistajan mukaan Ranen kanssa ei tarvitse tehdä juuri muuta kuin ohjata se oikeaa estettä kohti ja ori hoitaa loput. Paras puoli orissa on kuulemma se, että se ei ole yhtään arka erilaisille pohjillekaan ja on sen ansiosta vahvoilla sellaisilla pohjilla, jotka tuottavat muille ongelmia. Ranella maastoillaankin erittäin paljon vaihtelevilla pohjilla ja siitä on kehittynyt erittäin varmajalkainen hevonen, joka ei myöskään ihmettele mitään asioita. Jalostukseen oria on käytetty vain kerran ja sekin omistajan siskon hevoselle.

ee. Tiinan Pusutti on 155 cm korkea ruunikko, jonka otsaa koristaa tähtipiirto. Pusu on sievä tamma, joka on palkittu näyttelyissä kakkospalkinnolla ja sai tuomarilta kehuja erityisesti päästään ja ilmeestään, sopusuhtaisesta olemuksestaan ja suora-asentoisista jaloistaan. Liikkeiltään Pusu on vaatimaton, mutta vikkeläliikkeisenä ja ketteränä se on pärjännyt melko hyvin rata- ja maastoesteillä. Vaikka tamma on rohkea, se on kuitenkin aika tarkka jaloistaan ja oikeasta ponnistuskohdasta - se mieluummin kieltää kuin hyppää huonosta paikasta. Kouluradoilla tuomarit usein rokottavat epätasaisesta ja hieman levottomasta menosta, etenkin siirtymiset ovat tamman heikko kohta ja niissä se helposti jännittyy. Vaikka kilparadoilla Pusu onkin virkeä ja menevä, kotioloissa se on kuulemma varsin rauhallinen ja helppo tapaus. Tosin hevoslaumassa se on ehdoton johtaja, joka pitää toiset kurissa ja nuhteessa. Emänä se on erittäin suojeleva sekä toisia hevosia että jonkin verran myös ihmisiä kohtaan, minkä vuoksi sillä ei ole ainakaan vielä viitsitty teettää toista varsaa.

© Cynoria

- Jälkeläiset

- Kilpailukalenteri

- Päiväkirja

7. lokakuuta 2017: Vauhdikas estevalmennus
"Pidä se pohje kiinni siinä tammassa, vaikka se lähteekin kuumumaan. Ota istunnalla kiinni siitä, oikeen tiukka vatsa, katsot että se ei kiemurtele pois sun jalkojen välistä ja anna pieni muistutus ohjalla", sanelin Kaason ratsastajalle. Tamma oli perinteiseen tapaansa päättänyt kuumua estetreeneissä jo muutaman ensimmäisen hypyn jälkeen, eikä näyttänyt rauhoittuvan. Sen ratsastaja sai tehdä tosissaan töitä tamman pitämiseksi aisoissa, se olisi mielellään vetänyt päänsä alas pois ratsastajan apujen ulottumattomista ja heittänyt vaihtanut pukkilaukalle.

Koko valmennus meni vauhdin kanssa säätämiseksi, muutaman päivän vapalla ollut tamma ei halunnut kuunnella lainkaan ratsastajaansa. Tämän takia hypyt jäivät sivurooliin. Alun parin hypyn jälkeen seuraavat hypyt ratsukko otti vasta aivan valmennuksen loppumetreillä. Tällöin estekorkeus ei ollut sen suurempi kuin verryttelyhypyissä. Tärkeintä oli kuitenkin se, että Kaaso pysyi ratsastajansa käsissä eikä lähtenyt kaahottamaan haliitsemattomasti.

28. marraskuuta 2017: Vähän mönkään mennyt kouluvalmennus
"Yks kaks, yks kaks. Se tamma kiihdyttää, mutta sä et kiihdytä kevennystä sen mukana. Sen pitää liikkua sun kevennyksen tahtiin, ei sun sen kevennyksen tahtiin", muistutin valvovan silmäni alla ratsastavaa naista. Tämän ratsu ei ollut helpoimmasta päästä. Suuri, ruunikko Kaaso-tamma olisi haastavuutensa puolesta ollut ammattilaisen hevonen, ja tamman omistajalle olikin annettava iso hatunnosto hänen tekemästään työstä tamman kanssa. Ratsukko oli kaikesta huolimatta noussut viime vuonna yhdeksi kovimmista suomenhevosratsukoista, ja samanlaiset odotukset heitä kohtaan oli myös seuraavalla kaudellla. Nyt meno ei kuitenkaan siltä näyttänyt. Tamma ei liikkunut lähelläkään peräänantoa, vaan ennemminkin niin kuolainta kuin pohjettakin väistelevänä makaronina. Ravissa se oli kuitenkin alkanut liikkua eteenpäin, käynnissä Kaaso oli vain laahustanut päämäärättömästi jonnekin. Raipasta se oli piristynyt, mutta niin paljon, että oli neiti heti nostanut jonkin laukan ja ravin välimaastoilta olevan askellajin.

Vähitellen ratsukon työskentely lähti parempaan suuntaan. Vaikka Kaaso vähemmän oikeaoppisessa muodossa kouluratsastuksen kannalta, käytti sen ratsastaja vahvaa pohjetta ja johtavaa sisäohjaa vieden tamman useille volteille ja muille kiemuraurille, joissa tamma ei päässyt menemään liian kovaa. Vauhtia hän hillitsi painavalla istunnalla ja pienillä, ohjilla tehdyillä pidätteillä. Aivan valmennuksen lopussa Kaaso lähti ottamaan askelia jo oikein päin liikkumisen ja kokoamisen suuntaan. Paljon oli vielä parannettavaa, mutta valmennuksen alusta muutos loppuun oli silti erittäin positiivinen.

14. kesäkuuta 2017: Maastokävelyllä kera jälkikasvun
Tänään aamupäivästä marssin kohti laitumia, joilla suomenhevostammat nauttivat kevään lämmöstä. Parina edellisenä päivänä oli satanut, laitumet olivat märkiä ja kuraisia, mutta suomijuntteja se ei haitannut. Laitumen portilla vaikeimmaksi osoittautui erotella silakkamme erilleen muusta, vähemmän sporttisen näköisestä suomenhevoslaumasta. Lopulta kuitenkin emä ja sen jo täysikasvuinen varsa, ruunikko Kaaso ja liinakko Laa seurasivat minua matkalla kohti talleja. Niillä näytti olevan omaa kivaa, mutta jätin niiden hölmöilyt huomioimatta. Ne eivät vielä olleet töissä, joten sillä ei ollut vielä väliä.

Kovin työskentelyksi ei tosin voinut kutsua meidän myöhempiäkään tekemisiämme. Vaihdoin molemmille tammoille suitset päähän, en ollut niin hölmö, että lähtisi kahden, ei-niin-helppoluontoisen tamman kanssa maastoon kävelemään pelkkien riimujen kanssa. Maastossa totesin päätöksen oikeaksi, vaikka olisin pärjännyt riimulla jos olisin ottanut vain toisen hevosista mukaan, aiheuttivat kaksi milloin mitäkin säikkyvää (tai ”säikkyvää”) neitiä minulle harmaita hapsia ihan tarpeeksi näinkin.

30. heinäkuuta 2017: Kouluvääntövalmennus
"Rauhallisesti. Pidä käsi alhaalla, paino satulassa ja selkä suorana, vaikka se tamma kiihdyttää", muistutin Kaason ravin kanssa tuskailevaa naista. Ratsukon oli ollut tarkoitus avotaivutella ravissa, kun aivan valmennuksen alussa tekemämme käyntiavot olivat menneet niin hyvin, mutta ei siitä tullut mitään Kaason vain kaahatessa eteenpäin. Eihän avutaivutusta ravissa vaadittu osattavaksi toki kuin vaB-luokassa, mutta jos se onnistui käynnissä, pitäisi sen ainakin joten kuten onnistua ravissakin. Paitsi Kaason kohdalla asia ei ollut niin, tammalla ei riittänyt keskittymiskyky tähän.

Muutinkin ratsukon tehtävää, huutelin heille jatkuvasti ohjeita seuraavaa tehtävää varten, enkä antanut heidän jäädä jankkaamaan samaa asiaa. Tällöin Kaason keskittymiskyky riitti paremmin, eikä se enää purkautunut turhautumistaan vauhtipyrähdyksillä. Kaiken lisäksi saimme käytyä läpi useamman asian vähintään pintapuoleisesti, niin erityyppiset taivutukset, vastalaukan sekä sen vaihdon käynnin kautta sekä askelten kokoamisen ja lisäämisen.