- Sukuselvitys

i. Stalkkeri syntyi eräänä harmaana syysaamuna ylöjärveläiselle ratsastuskoululle. Stalkkeri on varsasta asti ollut kasvattajansa Anne Pajun silmäterä, eikä ori ole muuttanut synnyintalliltaan koskaan pois. Vaikka Stalkkeri syntyikin vasta syksyn koleisiin säihin, oli se jäntevä ja suurikokoinen varsa. Ison 165-senttisen olemuksensa se peri isälinjaltaan, josta löytyy varsin komea kokoelma yli 160-senttisiä vonkaleita. Punarautias Stalkkeri on luonteeltaan jääräpää ja vastarannan kiiski, joka on selkeästi yhden ihminen hevonen. Vain kourallinen muita ratsastajia on kasvattajan lisäksi kiivennyt Stalkkerin selkään ja lähes kaikki ovat sieltä leppäkeihään tavoin lentäneet alas. Stalkkeri hyväksyy rinnalleen vain harvat ja valitut, mutta kun luottamus syntyy, on se elinikäistä. Stalkkerilta löytyy runsaasti sijoituksia este- ja kouluratsastuksessa ja onpa ori startannut kenttäratsastusluokissakin menestyksekkäästi.

ii. Kyttä AK47 oli aikanaan varsin suosittu jalostusori eikä suotta. Vaaleanpunarautias 163-senttinen ori hurmasi paitsi pitkällä silkkisellä harjallaan, mutta myös taituruudellaan koulukentillä. Kytän kasvattaja myi orin 2-vuotiaana nuorelle Johanna Suonpäälle, joka ratsuttajaisänsä avustuksella koulutti Kytästä kilparatsun itselleen. Johanna valmentautui säännöllisesti Kytällä ja ratsukko nousi nopeasti vaativalle tasolle. Luonteeltaan Kyttä oli kiltti ja ystävällinen, mutta kovasuinen ja kuuma ratsastaa. Orin erinomaiset tulokset kouluratsastuksessa saivat tammanomistajat liikkeelle ja ori saikin elämänsä aikana useita kymmeniä jälkeläisiä, joiden joukosta on noussut useita menestyneitä suomenhevosia. Eräs pohjalainen vanha suomenhevoskasvattaja totesikin eräissä suomenhevosten karkeloissa, että "sole kouluhevonen eikä mikhän jossei sole kyttälääne". Vaikka Kyttä AK47 tunnetaan koulupuolen osaamisestaan, huhutaan sen olleen myös erinomainen estehevonen. Omistajansa Johanna ei kuitenkaan ollut innostunut esteistä nuorempana sattuneen onnettomuuden vuoksi, joten Hilurin tulokset esteradoilla jäivät vähäisiksi. Sen sijaan osa Hilurin varsoista on kyllä ollut varsin taitavia estehevosia, kuten poikansa Stalkkeri.

ie. Sorvin Saara on alunperin ravisukuinen, mutta tamman juoksu ei kulkenut sitten millään. Kasvattaja myi rautiaan tamman halvalla ja pienen ratsastuskoulunpitäjä Anne Paju tarttui syöttiin. Sorvin Saara vaikutti olevan luonteensa puolesta juuri passeli ratsastuskouluun, vaikka olikin melkoisen energinen ja raakile. Anne Paju koulutti hartaasti tammaa ja huomasi pian 155-senttisellä tammalla olevan lahjoja muuhunkin kuin tienoon lasten kyyditsemiseen uraa pitkin. Sorvin Saaran energisyys oli eduksi esteradalla ja ratsukko kilpailikin useita vuosia 100-110cm tasolla pitkin Suomea. Myöhemmin Anne lopetti kilpailemisen ja siirtyi täysin tuntien pitämiseen, jolloin Sorvin Saarakin aloitti virallisesti tuntiratsun työt. Tätä ennen tamma oli pyörähtänyt satunnaisesti kokeneiden tunneilla ja oli hyvin pidetty ratsu. Tuntiratsun työn lomassa Sorvin Saara astutettiin ja Stalkkeri jäi sen ainoaksi varsaksi. Tamma siirtyi vihreämmille laitumille 19-vuotiaana, kun sen jalkaongelmat äityivät niin pahoiksi, että lopetus oli ainoa vaihtoehto.

e. Arman Sikarikas on suvultaan laadukas ja ulkonäöltään juuri sellainen, kuin sporttisen ratsusuomenhevosen tulee ollakin. Maitovarsasta asti Arman Sikarikasta on kuljetettu kissanristiäisistä toiseen ja sillä onkin plakkarissa useita I- ja II-palkintoja näyttelyistä. Erityisen paljon tamma on saanut kiitosta askellajeistaan, jotka on huolellisen jalostustyön tulosta. Tummanrautias 154cm korkea Arman Sikarikas ei ollut halpa varsa, kun Joonas Kaskinen osti sen kasvattajalta itselleen kilpahevoseksi. Ja joka pennin väärti on ollut, muistaa Joonas aina mainita, kun joku kauhistelee tamman kauppahinta. Arman Sikarikkaan kilpailu-ura ei ollut suoranaista ilotulista, mutta jonkun verran sijoituksia tamma on haalinut este- ja kouluratsastuksessa. Tämä saattaa johtua sen oikukkaasta tammamaisesta luonteesta, joka on aiheuttanut jonkin verran vaihtuvuutta sen mielialoihin. Sen sijaan parhaimmillaan Arman Sikarikas on ollut jalostustammana, sillä voidaan sanoa, että yhtäkään huonoa varsaa ei tästä tammasta ole putkahtanut maailmaan. Yhteensä tamma on varsonut seitsemän varsaa ja on tiinehtynyt jokaisella astutuskerralla samantien.

ei. Pentti-Pentti sai ristimänimekseen Sentti-Pentti, mutta kirjoitusvirheen vuoksi siitä tuli rekisterissä Pentti-Pentti ja sellaiseksi se jäi. Kaiken lisäksi huvittava nimi ei tuntunut sopivan mustalle 156-senttiselle totiselle orille alkuunkaan, sillä huumoria tämän hevosen luonteessa ei ollut pätkääkään. Pentti-Pentin omisti vähintäänkin yhtä vakava eläinlääkäri Tuomas Kojo, joka kilpaili orilla kenttäratsastuksessa. Kaksikolla on palkintokaapissaan useita SM-tason sijoituksia sekä myös kaksi kenttäratsastuksen Suomen mestaruutta. Lisäksi Tuomaksen tytär Sallamaaret Kojo kilpaili Pentti-Pentillä este- ja kouluratsastuksessa helpommalla tasolla. Pentti-Pentti periytti yli neljällekymmenelle jälkeläiselleen hyvää työmoraalia, kapasiteettiä sekä kaunista ja pyörivää laukkaa. Eläkkeelle ori jäi 16-vuotiaana, jonka jälkeen se eli pitkään oloneuvoksena ja jalostusorina. Oria ei ruunattu, sillä se oli aina ollut helppo käsitellä erilaisissa tilanteissa. 22-vuotiaana Pentti-Pentti sai vakavan suolenkiertymän, jonka vuoksi ori lopetettiin ja haudattiin Kojojen mökin tontin reunamille.

ee. Keskiarvo oli pieni ja pyöreä 152-senttinen tummanpunarautias tamma, joka syntyi Valtion hevoslaitoksella ja myytiin sieltä vuotiaana varsana pieneen viiden hevosen talliin Taivassaloon. Kylmän merituulen armoilla kasvanut Keskiarvo oli sitkeä ja sinnikäs tamma, joka elämänsä vastoinkäymisistä huolimatta jaksoi aina olla reipas ja rohkea hevonen. Keskiarvo sokeutui vasemmasta silmästään 5-vuotiaana huitaistuaan sen vahingossa oksaan laitumella. Silmä jouduttiin poistamaan, mutta tamma pärjäsi hyvin ilman toista silmää. Valitettavasti heti seuraavana vuonna Keskiarvon tarhakaveri potkaisi tammaa polveen niin pahasti, ettei se koskaan kuntoutunut kilpailukäyttöön. Omistaja ei kuitenkaan halunnut myydä hyväsukuista tammaa, vaan astutti tamman seuraavaan kiimaan. Keskiarvo tiinehtyi huonosti ja varsomisissakin oli hankaluuksia, joten tamma ei saanut kuin kolme varsaa, joista yksi kuoli kohtuun ja toinen kuoli kolmen päivän päästä syntymästään. Arman Sikarikas oli näin ollen ainoa Keskiarvon hengissä säilynyt varsa. Omistaja totesi, että tämä hevonen on syntynyt epäonnen viitta selässään ja raskain mielin teki päätöksen lopettaa tamma 13 vuoden iässä.

- Jälkeläiset

- Kilpailukalenteri

- Näyttelymenestys

- Päiväkirja

13. syyskuuta 2016: Josefinan (VRL-14426) kouluvalmennus
Vainooja oli jälleen yksi valmennettava miivin hevosista. Tähän mennessä en olekaan nähnyt miiviltä yhtäkään epäonnistunutta valmennusta, mutta ei tämäkään valmennus pettymystä tuottanut! Vuorossa valmennettavana oli kovapäinen ori, joka oikeastaan tykkää tehdä sitä mistä itse pitää, eikä aina välitä kuskin mielipiteistä. Päätin laittaa tänään tehtäväksi pysähdyksiä suoraan ravista. Ratsukko oli ehtinyt jo hyvin alkuverrytellä saavuttuani paikalle. Pyysin miiviä ratsastamaan kummallekin pitkälle sivulle kaksi pysähdystä suoraan ravista ja siirtyä paikaltaan mahdollisimman nopeasti takaisin raviin. Ensimmäisiin pysähdyksiin miivi joutuikin ottamaan hieman tiukemmin oriaan kiinni, sen viipottaen eteenpäin hieman itsepäisesti. Ei pysähdykset aluksi nyt ihan huonoja ollut, mutta ei niistä kouluradoilla kyllä hyviä pisteitä olisi tullut. Hetken pähkäiltyämme pysähdyksien kanssa, oripoika alkoi kuunnella ihan oikeasti ratsastajaansa ja toteuttamaan pysähdyksiä niin kuin pitikin. Valmennuksen loppuun toteutimme muutamia pysähdyksiä myös laukasta, jotka eivät olleet parhaimmasta päästä, mutta harjoittelulla hyvä tulee. Heitin ilmaan myös muutamia hyviä verryttelyvinkkejä kovapäisen pojan suhteen, ja lopettelimme valmennuksen loppuverryttelyyn.

20. syyskuuta 2016: Josefinan (VRL-14426) estevalmennus
Tämä suokkiori olikin jo minulle tuttu kouluvalmennuksen merkeissä. Tänään kuitenkin otettiin meille uusi yhteinen laji alle ja rakensin kentälle muutamia esteitä. Tehtävään tässä valmennuksessa kuului hieman vinoja lähestymisiä ja perus kolmoissarja. Ratsukko verrytteli ensin puomien ja pienien ristikkojen avulla. Tämän hevosen kanssa pitää olla erityisen tarkka puolipidätteiden kanssa, että ne osuvat juuri oikeisiin kohtiin. Ratsukko sai ensimmäiseksi suorittaa pari kertaa vinoja lähestymisiä 60cm korkuisilla pystyillä. Ori säntäsi esteitä kohti turhan reippaassa tahdissa ja ottikin ensimmäisen esteen puomin alas. Toistojen jälkeen miivi sai ratsunsa paremmin jo haltuun, eikä meno näyttänyt enää niin häsläämiseltä. Siirryimme hyppäämään hetkeksi kolmoissarjaa, jossa kaksi ensimmäistä estettä olivat pystyjä, noin 70cm korkuisina ja viimeisenä oli okseri noin 90cm korkuisena. Hevonen oli jo huomattavasti kiinnostuneempi yhteistyöhön ja hyppäsi sarjaa hyvin. Toistimme vielä harjoituksen muutaman kerran, kumpaakin suuntaan. Loppu valmennuksesta ratsukko ei pahemmin enää suuria virheitä tehnyt, ja pääsimme hyppämään myös lyhyen radan pätkän 90-100cm korkeuksilla.

13. heinäkuuta 2018: Jirka uittamassa
Päätin että nyt lähdettäisiin uimaan! Päivä on ollut erittäin lämmin ja taivas pilvetön. Vainooja tuli tarhan portille minua vastaan. En tiedä laineiliko maisema silmissäni kuumuuden takia, vai oliko ori oikeasti niin lämmin että ilma sen ympärillä väreili. Nappasin orin talutukseen ja lähdimme kohti tallia. Pidin kokomatkan ajan oria varulta todella napakassa otteessa, vaikka se vaikutti olevan rauhallisempi tänään. Oli ihana kesäinen päivä, ei tuullut kirjaimellisesti yhtään, mikä teki auringon porotuksesta vielä kuumemman. Hyttyset lentelivät ympärillämme ja jossain kaukana kukkui käki. Vedin syvää henkeä ja aloin laulaa hiljaa. Ori nosti väsyneen oloisen päänsä välittömästi ja katsahti minuun. Olipa se kaunis hevonen, ajattelin. Kohta olisimme tallin pihalla. Keräsin tarvittavat kamppeet reppuuni ja nakkasin sen selkään. Vainoojalle laitoin vain suitset ja nousin jakkaralta selkään. Lähdimme kohti rantaa. Matkaa ei ollut kilometriä pidemmin joten puolet käveltyämme päätin laukata loppu matkan. Ori kulki yllättävän nätisti, ehkä kuumuus oli vienyt siltäkin voimia. Olimme vihdoin rannalla. Ratsastin suoraa kohti vettä heittäen repun selästäni kuumalle hiekalle. Kun pääsimme veteen Vainooja selvästi innostui, laskeuduin selästä se vierelle ja uimme hieman syvemmälle. Vesi raja kulki nyt puolessa välissä ori lapaa. Se olisi riittävä syvyys. Hetken polskittuamme nousin taas Vainoojan selkään. Otin repustani pyyhkeen jolla kuivasin ori kasvot. Söin pienet mukaan ottamani eväät, samalla kun ori paistatteli auringossa. Sitten oli aika lähteä kotimatkalle. Orin selkä oli jo kuiva joten hyppäsin selkään kiveltä. Matka kotiin meni nopeasti, menimme hieman ravia ja laukkaa. Päästin sen vielä takasin tarhaan ja jäin hetkeksi katselemaan kun se laukkaili ympäriinsä todella tyytyväisen näköisenä.

21. heinäkuuta 2018: Jannican maastoreissu
Matka Syrjän ratsutallille ei ollut helpoimpia reissuja, kuten tallinkin etusivulla sanotaan, sinne todennäköisesti eksyy mikäli tallin löytää. Vihdoin puolen tunnin ja lukuisten puhelinminuuttien ajan Elinan kanssa päädyin oikealle tallitielle, jossa oli viimein joku kyltin tapainenkin. Esittelimme itsemme, Tuukka oli kuulemma heinäpellolla, joten päätimme lähteä maastoon Elinan kanssa. Ratsukseni valikoitui Vainooja ja Elina valitsi itselleen Raukkiksen, joka kieltämättä ei ollut yhtään nimensä veroinen. Jo käytävällä iso ori uhitteli Vainoojalle, joka tapitti silmät hämillään toisen oriin käytöstä. Olimme kuitenkin pähkäilleet, että toinen ori olisi parempaa maastoseuraa, kuin tamma kuumana käyvälle orille. Etenkin kun suurella osalla tammoista oli kiimat. Hakiessani Vainoojaa laitumelta orikuolaimen kanssa se käyttäytyi suhteellisen fiksusti, vaikka kiirehän sillä tietenkin talliin oli, kun karsinassa tiesi odottavan heinätukon, jonka se sai aina ennen liikuntaa. Harjailin oria kiireettömästi, maastokaveri oli kauempana laitumella ja sen kiinnisaaminen oli kuulemma aina tahtojen taistelua. Vihdoin puolen tunnin kuluttua hikinen ja muutamia kirosanoja sinkoileva Elina talutti yltäpäältä kurassa olevan hevosensa suorinta tietä pesupaikalle ja sanaakaan sanomatta huuhteli sen kuivaten erityisesti satulan paikan huolellisesti. Hänen saatuaan suojat jalkaan hain myös Vainoojalle varusteet ja suuntasimme sitten tallipihalle nousemaan kyytiin.

Tänään ei ollut ehkä ihanteellisin ilma maastoiluun: vettä sateli ja illaksi oli luvattu ukkoskuurojakin. Vielä niitä ei onneksi näkynyt. Vainooja sai varmempana maastoilijana kulkea edellä poistuessamme pihalta soratietä pitkin. Ori tuntui hieman laiskalta jopa, mikä oli kuitenkin hyvä asia, koska mieluummin maastoilin rauhallista tahtia minulle vieraan hevosen kanssa. Kuljettuamme jonkin matkaa tallitietä pitkin Elina osoitti vasemmalle lähtevää metsäpolkua, josta käännyimme heti seuraavasta risteyksestä oikealle. Maa oli märkä sateen jäljiltä, joten emme ravanneet nurmipohjalla liukastumisvaaran vuoksi. Käveltyämme eteenpäin vastaan tuli lopulta kuitenkin hiekkatie, jossa pääsimme ravailemaan. Molemmat käyttäytyivät oikein kivasti ja asiallisesti, jopa Raukkis, jolla ei pahemmin maastoiltu. Laukkaamisen jätimme kuitenkin suosiolla tänään ohjelmasta, koska molemmat olivat niin rauhallisia, emmekä halunneet niitä innostaa liiaksi. Kotona pyyhkäisin pahimmat hiet sienellä oriista ja tarjosin sille melassiveden jalkojen harjaamisen jälkeen. Sitten molemmat pojat pääsivät vielä laitumelle takaisin, kun ei kerrankin aurinko porottanut liian kuumasti ja ukkostakaan ei kuulunut tulevaksi.

5. lokakuuta 2020: Ihme meininkiä
Vaikka Vainoojan metkut oli vuosien varrella oppinut tuntemaan melko hyvin, elämä suurehkon ja vankkarakenteisen rautiaan kanssa ei aina ollut ruusuilla tanssimista. Nytkin normaalisti hyvin alkukankeuksien jälkeen kouluratsastustehtävissä suorittava ori nyppi kuolainta ja huiski häntäänsä. Joku sitä ärsytti, mutta kun vain olisi tietänyt, mikä. En uskonut vian olevan omassa ratsastuksessani, vaikka omakehu vähän inhottavasti nyt haisee, voin väittää olevani taitava ja hevosystävällinen ratsastaja, joka kyllä osaa omia hevosiaan ratsastaa. Vian täytyi olla siis joko ympäristössä tai hevosen kipeä, huokaisin. En olisi millään halunnut uskoa Vainoojan olevan kipeä, se oli viimeksi toissapäivänä sillä ratsastaessani toiminut oikein hyvin, mutta en kyllä ymmärtänyt, mikä ympäristössäkään voisi olla vialla. Kaksi ja puoli vuotta oltiin samassa maneesissa treenattu ilman ongelmia.

Puoli tuntia yritettiin löytää yhteistä säveltä, mutta sen jälkeen päätäni pudistellen totesin olevan aika lopettaa. Saisi ori pitää muutaman vapaapäivän, jos se auttaisi ongelmaan, joka sillä nyt näytti olevan. Sitten voisi katsella, pitäisikö varata aika klinikalle, vai voitaisiinko palata normaaliin treeniin ja unohtaa tämän päivän outous.