Petteri Punakuono oli poni nimeltään

Nimen tarinaa on edes turha kysyä, kovin moni ei ole innoissaan selittämässä sinulle tarinaa eräästä turhankin uteliaasta ponivarsasta, joka sai siililtä turpiinsa ja nätin nenäverenvuodon kaupanpäälisiksi...

Petteri on nuori ja menevä poniori. Vahinkovarsanahan se on syntynyt, mutta siitä ei puhuta, kahdesta täysin toisilleen sopimattomasta ponista syntyi kolmas, aivan mahdottoman ihana tapaus. Kovin moni ponin ensimmäisiä vuosia läheltä seurannut ei olisi uskonut, että ponista kehkeytyy yhtään mitään, mutta jo nyt se on osoittautunut ylivertaiseksi tapaukseksi työskennellessään Niinan kanssa.

Ori syntyi silloin joskus juhannuksen tienoilla pihattoon. Sen emä on suomenpienhevonen, ja suokkipiirit olivat varsasta aika kauhuissaan. Petterin isä taas on kevytrakenteinen ja jalo welsh part bred -ori First Place Again, joka on edustanut pikkuponeja myös maajoukkuetasolla. Puolivuotiaana omistajalle tuli kiire myydä Petteri, ja ori päätyi Niinalle, joka oli siihen aikoihin köyhä opiskelija. Nainen maksoi tallivuokrat tallitöillä ja ponin osamaksulla, vaikka sen hintalapussa ei suurta summaa ollutkaan.

Petteri todisti olevansa hankala varsa jo alusta saakka, mutta se ei saanut Niinaa lannistumaan. Monet sanoivat viimeistään orin ratsukoulutuksen alkaessa, että ei siitä ratsuksi olisi, mutta onneksi nainen ei antanut periksi, onhan poni nykyisin oikein oiva ja monen rakastama tapaus.

Nykyisin Petteri on luonteeltaan aika simppeli. Onhan se orimainen, tarhasta hakiessa kannattaa ketju sen leuan alle pujottaa, mutta suuhun sitä ei tarvitse laittaa. Huuteleminen on sen lempipuuhaa, mutta ei se ihan kamalasti yritä karata tammojen luokse.

Hoitaessa poni on usein mitä herttaisin, mutta siihen ei kannata tuudittautua. Ulkona hoitaessa takaa kulkeva tamma saattaa olla maailman ihanin tapaus, jolloin kiinnityssysteemit ovat lujilla. Tämä on tilanne, jossa piinkovat nylon-riimut ovat paikallaan. Varsinaiset hoitotoimenpiteet eivät kuitenkaan ole ongelmallisia, kavioiden putsaus on ongelma lähinnä silloin kun ori on keskittynyt johonkin täysin muuhun. Varustaessa Petteri osaa kyllä kaikki mahdolliset konnankoukut, mutta on päivästä kiinni, rupeaako se niitä harrastamaan.

Ratsastaessa poni testaa ratsastajaa, oli ratsastaja sille tuttu tai ei, kokenut tai aloittelija. Ei sen kanssa tarvitse olla taitava ratsastaja pärjätäkseen, kunhan osaa olla tarpeeksi napakka. Kun ponin kanssa saa välinsä selvitettyä, alkaa työskentely sujumaan. Petteri liikkuu ratsastajan alla juuri niin hyvin kuin ratsastaja pyytää, jos ratsastaja ei osaa pyytää siltä tarpeeksi ei pohjimmiltaan laiska poni tee tippaakaan ylimääräistä työtä. Sen askellajit ovat mukavat, ravissa on helppo istua ja laukka on ihanan pehmeää, ja rullaa nätisti kovemmassakin vauhdissa.

Esteillä ainakaan vauhdista ei ole pulaa, ja orin astellessa kilpailuissa radalle pistää jo sen itsevarma olemus kilpakumppanit tutisemaan. Vaikka se meneekin kovaa, osaa se itse katsoa lähestymiset hyvin ja hypyt onnistuvat myös vaikeista paikoista. “Mennään eikä meinata” -asenne on vienyt vasta nuoren orin kärkikahinoihin useissa kilpailuissa. Maastossa Petteri on löymätön. Vaikka se tykkääkin ignoorata ratsastajan antamat pidätteet, ei se pelkää mitään, eivätkä myöskään maastoesteet tuota ongelmia.