- Sukuselvitys

- Jälkeläiset

- Kilpailukalenteri

- Ominaisuuspisteet

- Muut kilpailut

- Päiväkirja

13. lokakuuta 2020: Karmiva kouluvalmennus (kirjoittanut omistaja)
Vähän kauhulla odotin päivän valmennusta. Ratsunani oli Halo, "vain" Helppo B -tasolla kilpaileva suomenhevosori, itse taas olin kiertänyt jopa kansainvälisiä kouluratsastusluokkia alle parikymppisenä, mutta seuraavan tunnin kulku kauhistutti minua silti. Karl Westerlund oli minulle tuttu valmentaja jo nuoruusvuosiltani, eikä ruotsalaislähtöinen mies ollut vieläkään lopettanut naureskeluaan siitä, että olin vaihtanut äidin puoliveriset tyttöystävän suomenhevosiin.

Karl oli tyypilliseen tapaansa myöhässä, ja sain verrytellä Halon kanssa kaikessa rauhassa. Ori kulki alusta asti mukavasti eteen omalla moottorillaan, sen kanssa ei tarvinnut lähteä etsimään talliin jäänyttä takaosaa tai ihmetellä laiskoja etusia. Vaikka moottori olikin käynnissä ja liike periaatteessa oikein päin, pyöristyneellä selällä tapahtuvaa, minua turhautti se, miltä Halo näytti peilistä katsottuna ryntäistä kohti turpaa. Tärkeintä oli toki oikein liikkuva hevonen, eikä Helppo B -tason puksuttimelta juuri voinut muuta pyytääkään, mutta kyllä ne niskat olisi pitänyt saada vähän ylöspäin.

Karlin saapuessa kävelin pitkin ohjin, oli tarpeeksi tyytyväinen verrytellyn Halon liikkumiseen, ja lopuista ongelmista saisi huolehtia Karl. Mies loi minuun pitkän katseen ja aloitti tyypillisen saarnansa niin nopealla ruotsilla, että hädin tuskin sain selvää:
"Noh, noh, taas sitä ollaan hypätty tuollaisen puksuttimen selkään. Ratsastaisit edes niillä teidän paremmilla hevosilla, jos et ole vieläkään kunnon hevosta saanut ostettua, tuon rakenteella ei kovin kummoisia koulukiemuroita tehdä."
"No, hyvä se toki on hevoseton on huoleton -herran sanoa. Mutta mä lupaan sulle sen, että tänään pääset saarnaamaan mulle sydämesi kyllyydestä, kun mä olen ihan oikeasti aivan kädetön tän kanssa. Liike on kivan energistä eikä oikein päin liikkuminen ole ongelma, mutta kaikki muut palikat mulla on kyllä hukassa", enteilin Karlille egobuustia.

Karl ei sanojansa säästellyt päästessään työn touhuun. Hän määräsi minut tekemään käynti-ravi-siirtymisiä, jotka tuntuivat kuin paluulta lapsuuteen.
"Aktiivinen istunta, aktiiviset jalat, hiljaa oleva käsi on kaunis, mutta tällä hevosella et saavuta sillä tuloksia", kuului kentän reunalta jatkuvalla toistolla. "Pohje irti-kiinni-irti-kiinni, istunta ratsastaa myös käynnissä, ei vaan eteen vaan myös ylös. Ylös!"
Sain tehdä tosissani töitä. Kaasun kanssa ei ollut ongelmia, mutta se nappula, josta Halon saisi ylös ilman, että selkä valahtaisi alas, oli hukassa. Monet olisivat lähteneet hakemaan koko pakan ylös pelkällä ohjalla, mutta se ei ollut ratkaisu. Jos niin tekisi, olisi mukava, selän läpi pyöreästi kulkeva liike mennyttä. Tästä muistutti minulle myös Karl, oikotietä onneen ei ollut.

"No, eiköhän me lopetella tältä päivältä", totesi Karl ensin kommentoituaan piikittelevästi ravi-laukka siirtymiämme. Kuin norsu valahtaisi virtahevosksi, kuulemma. Nyökkäsin kuitenkin onnellisena, loputtomalta tuntunut valmennus oli vienyt minusta kaikki mehut, eikä Halonkaan moottori käynyt enää samoilla kierroksilla kuin tunti takaperin. Touhu tuntui tuloksettomalta, mutta Karlin mukaan toivo ei ollut menetetty, kyllä tuolla nykymenollakin rämmittäisiin kenttäkilpailujen koulukoe niin, että matka saisi jatkua kohti maastorataa.

15. marraskuuta 2021: Vuokrauspäivä (kirjoittanut lottis)
Kylmä viima tuiversi kasvoihini, kun pyöräilin kohti Syrjän Ratsutallia. Tiesin, että tilanne oli toivoton - nenäni oli punainen kuin paloauto, eikä siitä tuskin tulisi laskeutumaan ainakaan seuraavaan pariin tuntiin. Vaistomaisesti kuitenkin nostin epätoivoisesti tuubihuiviani kylmästä hohkaavien kasvojeni peitoksi, sillä matkaa oli vielä kilometrin verran jäljellä.

Olin kesästä asti käynyt vuokraamassa Syrjän Ratsutallin muutamaa hevosta kahdesti viikossa. Tänään olisi suomenhevosori Halon vuoro. En ole Halolla kovinkaan montaa kertaa päässyt ratsastamaan, mutta sen kanssa oli helppoa tulla toimeen. Kesän ajan olin oikeastaan vain tehnyt orin kanssa maastakäsin töitä ja nyt vähitellen siirtynyt myös selästä käsin työskentelyyn. Maltti onkin ollut valttia, sillä yhteinen sävel on löytynyt ja kehitystä tapahtunut mukavasti.

Tänään tarkoituksena oli käydä ensin mukava rento maastolenkki, jonka jälkeen olisi hyvä hypätä kunnon hikitreeni. Tallille saavuttuani kävin rakentamassa esteet kentälle ja sitten lähdin hakemaan Haloa tarhasta. Orin hoitaminen ja varustaminen kävi ripeästi, sillä se on lunki ja helppo hoidettava. Olimme sopineet tallikaverini kanssa, että hän tulisi maastolenkkimme jälkeen avustamaan esteiden kanssa. Maastolenkki sujui hyvin, vetreydyimme molemmat ja olimme valmiita kentällä odottaviin mataliin lämmittelyesteisiin. Estekorkeuksien noustessa Halo virittyi mukavasti, se onnistui tekemään loistavia teitä eikä hypyissäkään ollut moittimista. Orilla oli sopiva imu esteelle, mutta kyyti ei tuntunut liian päätä huimaavalta. En tiedä oliko treeni erityisen kehittävä, kun virheitä ei juurikaan tullut ja yhteistyö oli helppoa. Takuulla siitä kuitenkin jotain hyötyä oli, vähintään molempien itseluottamuksen kohottajana.