- Sukuselvitys

- Jälkeläiset

- Kilpailukalenteri

- Päiväkirja

20. toukokuuta 2017: Kantakirjaan päästiin niin että kolisi
Meidän (superhienoksi tilaisuuden jälkeen kehuttu, mutta todellisuudessa vähemmän hieno) Solttu kävi tänään pokaamassa kantakirjaustilaisuudesta kakkospalkinnon. Solttu ei koskaan ole ollut mikään erityinen hevonen, eikä sen luonne ole mitään herkkua, mutta toinen palkinto nosti orin arvostuksen tallilla pohjamudista keskitasolle. Ainakin parin vuoden päästä oria tammanomistajille markkinoidessa olisi siitä jotain positiivista sanottavaa, hymähdin lastatessani Soltun tilaisuuden jälkeen takaisin hevosauton uumeniin.

23. heinäkuuta 2017: Mun päivä (kirjoittanut ScrewDriver)
Aurinko oli noussut muutamia hetkiä sitten, kun tallin ovet avautuivat ja ensimmäinen työntekijä käveli sisään, suunnaten sinne minne ne aina suuntaavat ensiksi aamusta. Osa tallin hevosista jo kolisteli oviaan ruoan perään, enkä voinut kieltää ettenkö itsekin olisi ollut jo nälkäinen. Toisaalta halusin ennemmin ulos, kuin syödä. Ikkunoiden läpi paistava aurinko tuumasi sitä, että olisi mukavan lämmin ulkoilla koko päivä. Olihan sunnuntai, jolloin juuri kukaan ei käynyt työntekijöitä lukuunottamatta meitä häiritsemässä. Tiedossa oli siis vihreää ruohoa, leppoisa ilma ja löhöilyä laitumella. Saatoin vain toivoa etteivät kärpäset olisi tänään häiritsemässä.

Ensimmäiseksi tehtäväkseen Salli, aamun ensimmäinen työntekijä, alkoi viemään hevosia ulos kolme kerrallaan. Olisin seuraavassa satsissa, sillä Salli aloitti aina tallin peräkarsinoista. Kun viimein Salli tuli takaisin hakemaan uuden lastin, aloitimme lyhyen matkan lähimmän laitumen portille. Tytön avatessa porttia Vihuri, yksi meistä kolmesta joita Salli oli viemässä laitumelle, alkoi kuopimaan maata ja vilkaisin kaveriini. Tai no... Kuka tuollaista ääliötä saattoi kutsua kaveriksi. Tiesin ettei orilla ollut mitään hyvää mielessä, ja oletukseni kävi toteen kimon vetäistessä itsensä äkillisesti irti Sallin otteesta riimunnarussa. Kun tyttö päästi ilmoille hämmästyneen ja raivostuneen kiljaisun, oli Vihuri jo viilettämässä kaukana kohti rehuvaraston rikkinäistä ovea. Miksi juuri minun oli asuttava tuollaisen idiootin kanssa saman katon alla? Salli sitoi minut ja Nuhanenän aidantolppaan kiinni, ennen kuin lähti juoksemaan Vihurin perään. Tässä saattaisi kestää tovi...

21. syyskuuta 2017: Penelopeian kouluvalmennus
Päivän kouluvalmennuksessa teemana oli erityisesti laukkatyöskentely. Ruunikon orin Soltun kanssa aloitimme kuitenkin luonnollisesti ensin pienellä ravityöskentelyllä alkuverryttelyn merkeissä. Alkuverryttelyssä ratsukko sai ottaa tehosteeksi käyttöön myös hieman pohkeenväistöjä, jotta ori saataisiin kulkemaan hyvin pohkeiden välissä, molempiin suuntiin taipuisana. Laukkatyöskentelyä toteutimme aluksi kolmikaarisella kiemurauralla, johdatellen hieman vastalaukkaan. Solttu pysyikin vastalaukassa melko näppärästi, mutta laukan tempoa olisi saanut työstää hieman vahvemmaksi. Tämä vaatikin ratsastajalta jo hieman työtä, mutta onnistui toki pienen harjoittelun jälkeen. Otimme vastalaukkaa myös suoralla uralla, jossa se oli orille huomattavasti haastavampaa. Muutamat rikkeet mahtuivat mukaan, sillä ori reagoi hyvinkin pieneen ratsastajan istunnan muutokseen. Istunnan vakaus olikin kaiken A ja O, ja kun ratsastaja sen löysi, alkoivat myös vastalaukkapätkät sujua. Aivan puhtaita laukanvaihtoja ori ei vielä osannut tehdä, mutta lopputunnista treenasimmekin niitä käynnin kautta. Tämä sujui hyvin, kunhan ratsastaja oli apujensa ajoituksessa tarkka ja täsmällinen. Epämääräisiin apuihin ori ei edes yrittänyt reagoida. Onnistumisia saatiin kuitenkin reilusti, ja valmennuksesta jäikin oikein hyvä maku suuhun. Solttu muodosti ratsastajansa kanssa oikein toimivan ratsukon.

22. syyskuuta 2017: Penelopeian estevalmennus
Tämänpäiväisessä estevalmennuksessa keskityimme radan hyppäämiseen, ja sen harjoitteluun. Alkuverryttelyssä ratsukko sai ottaa melko nopeasti laukkaa mukaan, jotta aikaa oikean ratatemmon löytymiseen olisi tarpeeksi. Solttu liikkui melko energisesti eteenpäin, ja tuntui kuuntelevan apuja melko hyvin tänään. Ratsukko tuli verryttelyhypyiksi muutaman kerran yhtä pystyä ja yhtä okseria, joille hypyt onnistuivat melko virheettä. Itse rata koostui seitsemästä esteestä, jossa oli yksi sarja ja yksi muuri. Radalla ongelmaksi osoittautuivat erityisesti etäisyydet. Solttu tuppasi tulemaan melko vahvaksi esimerkiksi sarjan ja suhteutettujen linjojen välissä, josta johtui se, että jälkimmäinen hyppy tuli useamman kerran aivan liian pohjaan. Ratsastajalta vaadittiinkin nopeaa reagointikykyä ja melko tarkkaa ratsastusta, jotta Solttu saatiin palautettua kuolaimelle ajoissa ennen seuraavaa estettä. Kun tempo ei lähtenyt kiihtymään hyppyihin löytyi sopiva harmonia, ja etäisyydet saatiin kuntoon. Muuria Solttu ei tuijotellut, eikä ori muutenkaan näyttänyt kyttäävän esteitä. Yhtäkään kieltoa ei valmennuksen aikana jouduttu kokemaan, ja ratsukko paransikin otettaan merkittävästi valmennuksen aikana. Viimeisellä kierroksella rata oli oikein sujuva, ja eteni virheettömästi ratsukon ollessa yhteisessä tasapainossa, ilman erimielisyyksiä temmon suhteen.

27. syyskuuta 2017: Sottainen Solttu
Solttu on viime aikoin osottanu sen sotkusemman puolen ittestään. Me tääl tallil ollaan totuttu siihen et se on vähän sellanen tylsä tapaus, joka ei välitä mistään mitää, mut ei asiat taida ollakaa ihan nii. Se osaa nimittäin olla aika ärsyttävä tapaus halutessaa. Ennen se on ollu sellane neutraalin tylsä, josta ei oo oikeen pidetty, ku sillä ei oo huumorintajuu. Nyt siit on kuitenki tullu aikamoine ihme otus. Liekö syksy sekottanu sen pään. Luultavast on.

Se on nimittäi löytän uuen harrastuksen, jota se ei koskaan harrastanu kesällä. Se nimittäin piehtaroi. Me kesäl ihmeteltii miks Solttu ei sitä harrasta, se ei tehny niin koskaa. Mut nykyään se todellakin piehtaroi, eikä vaan ihan vähää. Vaan paljon. Ei oo päivääkään, jolloin se ei olis ihan kamalan mutakerroksen peitossa. Se on ollu yhä päivät laitumel, ja iha ymmärrettäväst sinne on kesän mittaa kertyny paikkoi, joihi ramppauksen voimast on sit kertyny mutaa. Varsinki ku nyt on varmaan viimisen kuukauden satanu joka päivä. Paitsi nytte ku se kesä päätti tulla takasin. Tää harrastus on siitä ihana, et se taitaa aavistaa, milloin pitää piehtaroida oikein kovasti. Joten arvatkaa kuka oli viiden sentin mutakerroksen peitossa just niinä päivinä, kun me valmentauduttiin peräkkäin pari päivää?

Eikä tolle loimeakaan voi laittaa, suomenhevonenhan tuo on ja Etelä-Suomessa asutaan. Ja se nauttii siitä. Solttu on kyllä niin huumorintajuton hevonen, että tuo piehtaroiminenkin on outo juttu. Ei se silloin piehtaroi, kun se olisi hiekkatarhassa, jossa on sen verran hyvä salaojitus, että sinne ei lätäköitä muodostu. Pelkästään silloin, kun se on kuraisella laitumella. Saisko tähän vertaustukea? Vapaaehtoistyövoimaa putsaamaan tota? Anyone?

24. huhtikuuta 2018: Raskasta ristikonylittämistä
Taas sitä mentiin. Kiristin vielä satulayötä ennen kiipeämistäni Soltun selkään. Ruunikko ori katsoi minua happamasti, sitä ei olisi voinut tänään kiinnostaa työteko sitten ollenkaan. Niin kuin sitä muka joskus kiinnostaisi, huokaisin. Orin ratsastaminen oli erittäin epäkiitollista, onnistumisen oloa sen kanssa ei tunnettu. Päivän ohjelmassa oli pientä estejumppaa. Suurempia esteitä ei olisi ohjelmassa, olin yksin paikalla, joten kukaan ei olisi nostamassa puomeja ylös niiden pudotessa, joten en ajatellut pudotella niitä. Ja paras tapa estää puomeja putoamasta oli pitää esteet tarpeeksi pieninä ja helppoina, joten siitä tuli luonnollisesti päivän suunnitelma.

Soltun kanssa työskentely oli sitä, mihin olin tottunut. Alkuverryttelyissä ori teki mitä pyysi, jos tarpeeksi pyysi, mutta ei missään nimessä enempää. Se ei oikein kulkenut omalla moottorillaan, mikä ei ruunikon orin kanssa yllättänyt. Hyppääminen oli raskasta. Solttu tuli saada hyvään laukkaan ennen esteitä, jotta se selvisi niistä kunnialla ylitse, vaikka esteet olivatkin pieniä. Hyvä, rytmikäs ja reipas laukka oli hankala saavuttaa orilla, jota itseään ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Laukkaa sai olla jatkuvasti ylläpitämässä, ja laukan ylläpidon lisäksi sain samalla huolehtia siitä, että Solttu ei lähtenyt haahuilemaan pois pohkeiden välistä ja vahtimaan orin ponnistuspaikkoja, joiden etsimiseen se ei viitsinyt pistää itse lainkaan vaivaa edes näin pienien esteiden edessä. Ratsastuskerta tuntui tavallistakin pidemmältä, ja sen lopussa olin tyytyväinen siitä, että en ollut edes ajatellut esteiden korottamista, puomit olisivat varmasti kolisseet Soltun pyrkiessä koko ajan jäämään pohkeen taakse.

01. heinäkuuta 2018: Hikeä pukkaa ja aurinko polttaa
Kesäpäivä helli valmiiksi palanutta ihoani ja kirosin aamulla unohtunutta aurinkorasvaa. Olin kuitenkin jo nousemassa hevosen selkään, enää ei ollut aikaa kipittää pihapiirin toisella puolella sijaitsevaan talotapaiseen pelastamaan valmiiksi kärsinyttä ihoa. Huokaisten kipusin Soltun selkään. Ori ei kaipaisi kun kevyen ratsastuksen tänään, reilu puoli tuntia auringossa ei voisi olkapäitäni sen pahemmaksi mitä ne jo olivat. Kai.

Soltun ratsastaminen ei ollut mitään herkkua. Ori teki mitä siltä pyysi, kun tarpeeksi nätisti kysyi, mutta mitään ylimääräistä siltä oli turha odottaa, ja jos vähänkään nyppäisin ohjasta orille epämieluisalla tavalla, jumitti se täysin. Tavoitteena oli ollut rento työskentely, Solttu oli tehnyt viimeisen muutaman päivän ihan kunnolla töitä, mutta ei niin ei. Ori ei tuntunut pystyvän rentoon työskentelyyn, vähän pidemmässä muodossa alas hakeutuminen ei tullut kysymykseenkään, ja orin lisäksi myös minä jouduin näin ahertamaan selässä ihan kunnolla. Vaikka Soltulle rento työskentely kelvannutkaan, välttelin silti vaativampia kouluratsastusliikkeitä. Taivuttelua, raviväistöjä ja siirtymiä, niistä ratsastaminen tällä kertaa tehty.

"Ei tää nyt ihan kevyt ratsastus tainnu olla", totesin jalkauduttuani Soltun selästä kentälle saapuneelle Tuukalle. "Mun oli tarkotus vähän vaan jumppailla ja venytellä tän kanssa rennosti, mut no, kyllä sä Soltun tiiät. Ja arvaa oliko mulla aurinkorasvaa? Mun olkapäät on kirjaimellisesti kuollu." Miehen vastaus siitä, kuinka myös naamani oli epäilyttävän punottava sai minut kääntymään kannoillani ja suuntaamaan Soltun kanssa kohti viileää ja varjoista tallia. Siellä Solttu sai kevyen vesipesun letkulla, suunniteltua rankempi treeni oli saanut orin hikoamaan yllättävän runsaasti.