- Sukuselvitys

- Jälkeläiset

- Kilpailukalenteri

- Päiväkirja

1. huhtikuuta 2017: Hevosriippuvainen shoppailee
Aprillipäivänä, lauantaina 1.4. vahvistui tallimme hevoskanta kokonaisella hevosautollisella suomenhevosia. Talliimme muutti kaiken kaikkiaan kuusi uutta ja ihanaa suomalaista, joiden kanssa tulee ilo työskennellä tulevaisuudessa. Viisi suomenhevosista olivat nuoria, 2-3 vuotta vanhoja varsoja, vain yksi hevosista oli jo ratsunhommat rutiininomaisesti taitava aikuinen. Kaikki hevoset vaikuttivat oikein mukavilta tapauksilta, jotka sopisivat varmasti hevoslaumaamme.

Kaksi Turmeltajan tammakasvattia, Suvensointi ja Verenvirna pääsisivät jakamaan tarhan, ja niiden seuraksi liittyisi kaksi muuta, samalla kyydillä saapunutta nuorta tammaa, Kuuralehdon Melodi sekä Pirunkorven Ilomieli. Tammat olivat jo hevosautossa haistelleet kipakasti toisiaan, eivätköhän nuoret ja sporttiset tammat hitautuisi ajan kanssa yhteen. Juuri saapuneet orit, nuori Kuukarin Toukotaru ja Muhveli saisivat omat tarhansa ainakin näin alkuun, mutta riippuen nuoren Touko-orin suhtautumisesta naapuritarhaa majoittaviin, niin ikään nuoriin oreihin, saattaisivat ne päätyä jakamaan tarhan.

17. joulukuuta 2018: Kohtuullinen kouluvalmennus (kirjoittanut omistaja)
Kapusin Mellun selkään jakkaralta. Olin eilen ratsastanut kevyet kymmenen tuntia, joista neljä vaativan valmentajan silmän alla kouluvalmennuksessa, ja se tuntui lihaksissa. Sama rääkki jatkuisi myös tänään. Vakivalmentajamme, ruotsalaislähtöinen Karl Westerlund oli luvannut viettää tänään vaikka koko päivän Syrjässä, kunhan tarjoaisin hänelle valmennuspalkkioiden lisäksi lounaan, kahvia ja tarvittaessa vielä päivällisenkin.

Olimme sopineet, että aloittaisimme aamulla yhdeksältä, ja tasan yhdeksän reikä reikä marssitinkin Mellun sisään maneesiin. Karl ei ollut vielä saapunut, mutta kuulin auton oven paukahduksen juuri kivutessani Mellun selkään. Luojan kiitos, allani oli todella varma tamma, yhtään säikymmän tapauksen kanssa tuo yllättävä paukahdus olisi saanut hevosen säikähtämään minut putoamaan selästä - säädin tamman jalustinhihnoja oikean pituiseksi, eli en istunut siellä mitenkään erikoisen tukevasti. Samalla kirosin Tuukan, avokkini ja Mellun edellisen ratsastajan, alimpaan helvettiin, oliko sen hujopin pakko ratsastaa, ja jättää jalustinhihnat minulle noin metrin liian pitkiksi?

Karl talsi sisään maneesiin termospulloa heilutellen. "Emmekö me sopinut, että du skulle keittää kaffea, kun tulen? Otin oikein termospullonkin mukaan, men ethän sinä ollut mitään kaffea keittänyt", viisikymppinen mies marisi ruotsinsekaisella suomellaan. "Pistin kaffen tippumaan, toivottavasti se teidän stallin vesi vilken hanasta tulee e drickbart. Tai eihän se varmaan kaffen seasta huomaa om det smakar lite udda..." mies selitteli sulkiessaan maneesin oven perässään. "Mutta, me voidaan aloittaa nyt. Harjoitellaan tänään ihan perusjuttuja. Haluan nähdä teiltä laadukasta ympyrätyöskentelyä volteilla ja ympyröillä molempiin suuntiin. Idag palaamme perustasolle, ja oletan, että te osaatte, men kertaus on tärkeää, eikä sitä voi tehdä liikaa", mies puhui. Hymyilin miehelle, sen lisäksi, että kokenut hevosmies oli kova kertomaan tarinoita, osasi hän myös valmentaa hyvin.

Perusasioiden kertaaminen tulikin tarpeeseen. Normaalistikin sileällä uniapnean kanssa painiva Mellu oli tänään tavallistakin väsyneempi, tallin kahvihuoneessa Karlia odottava kahvi olisi tehnyt hyvää tammalle. Tamman eteenpäinratsastamisesta ei saanut taukoa hetkeksikään, tein mitä tahansa, tamma meinasi nukahtaa. Edes raipalla muistuttaminen ei vaikuttanut tammaan, vaikka sillä olisi pamauttanut tavallista kovempaa takapuolelle, tai niin reipas pohkeiden käyttäminen, että se tuntui jo hevosen potkimiselta. Peräänantokin oli kaukana, jos hevonen kulki niin pohkeen takana kuin Mellu, ei peräänannosta voinut edes haaveilla.

Tähän käytimme sitten aikaa. Ja todella paljon. Valmennuksen lopussa Mellu kulki jotenkuten eteen. Sen takapään työskentelyyn en ollut vielä tyytyväinen, ja Karl vielä vähemmän, mutta edistystä oli tapahtunut. Tamma kulki oikein päin suhteellisen pitkässä muodossa, mutta se sentään käytti selkäänsä ja kantoi itseään edes vähän. Karl puisteli päätään tammalle ja kehotti minua lisäämään jotain piristeitä sen ruokaan, "Miten suomenhevosilta testataan verta kilpailuissa? Jos lisäät sen ruokaan jotakin piristeitä, voisi se jaksaa muuta kuin kävellä", mies ehdotti. Pahinta tässä oli se, että Karl sanoi sen niin pokerinaamalla, että ennen kuin mies repesi nauruun, en osannut sanoa, oliko hän tosissaan vai ei.

22. elokuuta 2018: Crimis maastoilemassa
Syksy teki jo tuloaan. Aurinko oli piiloutunut harmaiden pilvien taakse ja ilma oli sateisen kostea. Metsä tuoksui raikkaalta. Vihdoin viileä lämpötila oli saanut hevosetkin virkeiksi. Hymyilin aidosti onnellisena, sillä tämä oli täydellistä siitä huolimatta, että istuin vieraan hevosen selässä. Elinan suomenhevostamma Kuuralehdon Melodi eli Mellu oli kyllä ihan mukava tapaus. Raudikko tuntui olevan kuin kotonaan maastopoluilla, ja siltä löytyi sopivasti eteenpäinpyrkimystä: Hevosta ei tarvinnut koko ajan hoputtaa eteenpäin, mutta se ei myöskään yrittänyt karata käsistä. Teimme reippaan lenkin käyden läpi kaikki kolme askellajia. Miellyttävän maastoilun päätteeksi tyytyväinen tamma pääsi syömään iltaruokiaan kuivaan talliin, ja minä lähdin ihan yhtä tyytyväisenä kotiin.