- Sukuselvitys

I. Puhveli oli suvultaan puhtaasti ravihevonen ja sulavalinjainen tummanrautias ori starttasi itsekin raveissa sijoittuen hyvin. Mikään kuninkuusravihevonen se ei kuitenkaan ollut. Kymmenvuotiaana ori päätettiin siirtää ratsukäyttöön ja muutama vuosi siitä ori kilpaili menestyksekkäästi helppo A -tasolla. Tumma ori on periyttänyt kaikille jälkeläisilleen muhkeaa harjapehkoa ja kauniita silmiä. Ravihevosten jalostuksessa Puhvelia ei nähty, mutta kouluratsastusmeriittiensä ja hyvän luonteensa ansiosta sitä käytettiin paljonkin ratsujalostuksessa.

II. Puhku oli ravihevonen myöskin, tosin se pärjäsi paremmin kuin poikansa Puhveli. Puhku kilpaili aikanaan jopa kuninkuusraveissa, mutta jäi viiden sijan päähän kuninkaan tittelistä. Muutoin voittoisan uran jälkeen tummanrautias ori siirrettiin täysipäiväisesti siitoskäyttöön. Puhku oli hyvin suosittu siitosori menestyksensä ansiosta ja se saikin useita kymmeniä varsoja, jotka lähes poikkeuksetta menestyivät raveissa kuten isänsäkin. Puhku ruunattiin hevosen ollessa 18-vuotias, jolloin se myös siirtyi pienelle maalaistallille viettämään ansaittuja eläkepäiviä

IE. Murne oli kaunis mustankimo ravitamma, joka aiheutti ravikansassa ihmetystä erikoisella värillään. Sen emä oli pärjännyt raveissa melko hyvin, samoin kuin isäkin. Itse Murne ei oikeastaan koskaan pärjännyt raveissa kovin hyvin. Sen omisti eräs aikuisiällä raveista innostunut pariskunta, jotka kilpailivat tammalla pienemmissä kisoissa aina silloin tällöin. Murne kävi myöhemmin myös säännöllisesti ratsuttajan luona, toisinaan niin, että ratsuttaja ratsasti sillä ja joskus tamman emäntä kipusi selkään. Murne sai kaksi varsaa, toisen ravihevosen kanssa joka myytiin muualle ja toisen kerran se astutettiin ratsuorilla ja varsa jäi talon emännälle projektihevoseksi. Kummallekin varsalle on periytynyt tamman kaunismuotoinen pää.

E. Maikki puolestaan oli pitkälti ratsuhevonen suvullisestikin. Vaaleanruunikko pienhevostamma polveutuu hyvästä suvusta, mutta syystä tai toisesta se päätyi ratsastuskoululle tuntikäyttöön. Osaava tamma hyppäsi ratsastuskoulun oppilaiden kanssa kilpailuissa 90 cm ratoja ja suoritti helpon Aan ratoja sijoittuen satunnaisesti. Maikki sai ratsastuskoululla ollessaan myös yhden varsan, joka jäi tallille asumaan kun Maikki myytiin takaisin sen kasvattajalle. Kasvattajansa luona Maikki sai vielä muutaman varsan, jotka kaikki myytiin muualle. Eloisa ja vilkas tamma jouduttiin lopettamaan sen ollessa 20-vuotias. Maikki oli loukkaantunut laitumella ja satuttanut jalkansa, jolloin omistaja päätti olla hoitamatta vanhan hevosen jalkaa kuntoon ja päästi sen kivuistaan.

EI. Melkori on varmasti vanhemmille hevosihmisille tuttu nimi. Se oli II-palkinnon kantakirjaori ja kierteli näyttelyissä ja kilpailuissa ympäri Suomea. Se esitettiin muun muassa oripäivillä. Punaruunikko pienhevosori oli liikkeidensä ja värisä puolesta hyvin suosittu siitoshevonen ja se näkyykin nykyään monien suomenhevosten sukutauluissa. Lähes jokainen Melkorin varsoista on perinyt sen ruunikon värityksen ja pienen koon. Melkori lopetettiin 21-vuotiaana vanhuuden vaivojen vuoksi, ja se on haudattu kasvattaja-omistajansa maille.

EE. Lemmetär oli kuvankaunis vaaleanrautias nippa nappa pienhevostamma. Lemmetär on ratsusukuinen, mutta se ei koskaan päässyt näyttämään taitojaan kilpailuissa. Omistaja vain tykkäsi ratsastaa tammalla pitkin metsiä, ja vaikka kuinka hänelle yritettiin kertoa, kuinka laadukas tamma hänellä on, ei nainen tahtonut sitä uskoa. Vaan kävipä sitten niin, että eräs suomenhevoskasvatusta aloitteleva pariskunta näki Lemmettären ja he tekivät tammasta ostotarjouksen. Kauppoja ei tullut, mutta seuraavana keväänä Lemmetär sai tammavarsan pariskunnan nimissä. Varsa myytiin kuitenkin ratsastuskoululle, mutta palasi vanhoilla päivillään vielä takaisin.

© Juulia

- Jälkeläiset

- Kilpailukalenteri

- Päiväkirja

1. huhtikuuta 2017: Tämä ei ole aprillipila!
Aprillipäivänä, lauantaina 1.4. vahvistui tallimme hevoskanta kokonaisella hevosautollisella suomenhevosia. Talliimme muutti kaiken kaikkiaan kuusi uutta ja ihanaa suomalaista, joiden kanssa tulee ilo työskennellä tulevaisuudessa. Viisi suomenhevosista olivat nuoria, 2-3 vuotta vanhoja varsoja, vain yksi hevosista oli jo ratsunhommat rutiininomaisesti taitava aikuinen. Kaikki hevoset vaikuttivat oikein mukavilta tapauksilta, jotka sopisivat varmasti hevoslaumaamme.

Kaksi Turmeltajan tammakasvattia, Suvensointi ja Verenvirna pääsisivät jakamaan tarhan, ja niiden seuraksi liittyisi kaksi muuta, samalla kyydillä saapunutta nuorta tammaa, Kuuralehdon Melodi sekä Pirunkorven Ilomieli. Tammat olivat jo hevosautossa haistelleet kipakasti toisiaan, eivätköhän nuoret ja sporttiset tammat hitautuisi ajan kanssa yhteen. Juuri saapuneet orit, nuori Kuukarin Toukotaru ja Muhveli saisivat omat tarhansa ainakin näin alkuun, mutta riippuen nuoren Touko-orin suhtautumisesta naapuritarhaa majoittaviin, niin ikään nuoriin oreihin, saattaisivat ne päätyä jakamaan tarhan.

2. toukokuuta 2018: Assi maastoilemassa
Vapun riennettyä ohitse oli aika palata taas arkeen. Onneksi arkeen palaamista kuitenkin lievensi uusi tuttavuus, olin nimittäin sopinut Elinan kanssa, että hoitaisin tänään hänen suomenpienorinsa Muhvelin liikuttamisen ja hoitamisen. Saavuin uljaalla kuplallani Syrjän Ratsutallille, jossa karsinassa odottelikin jo minua likaistakin likaisempi Muhveli, joka oli selkeästi löytänyt tarhansa mutalammikot ja nauttinut vapun sadekeleistä. Aloitin päivän siis puunaamisella, mutta loppujen lopuksi käytävällä seisoi kiiltelevä Muhveli ja pölystä ruskea Assi. Tärkeintä on onneksi ratsun ulkonäkö, pohdiskelin yrittäessäni hieman puhdistaa vaatetustani. Epäonnistuneen puhdistusyrityksen jälkeen hain Muhvelin varusteet, sillä vaikka aamulla ilma oli näyttänyt kurjalta, oli nyt poutaantunut ja hieno keli siis maastoiluun.

Elina oli kertonut tallilta lähtevän suora maastolenkki, jota seuraamalla edes kaltaiseni onneton suunnistaja ei voisi eksyä. Aloitin kuitenkin ensin kentällä lämmittelyllä, sillä halusin hieman tutustua uuteen ratsuuni ennen maastoon siirtymistä. Muhveli osoittautui erittäin iloiseksi ja hauskaksi tapaukseksi, joka ei korvaansa lotkauttanut edes vierestä rymisevää heinäkuormaa. Uskalsinkin lähteä pienen ravilämmittelyn jälkeen jo maastoa kohti, jonne ori lähti mukavan rennosti. Luonto ei vielä ollut puhjennut parhaimmistoonsa ja välillä maisemat eivät muistuttaneet siitä, että vajaan kuukauden päästä alkaisi kesä, mutta Muhveli onneksi oli niin ihastuttava seuralainen, ettei maisemiin edes kiinnittänyt huomiota. Sopivan pätkän tullessa otimme reippaan laukkasuoran, mistä Muhveli innostui, mutta pysyi kuitenkin hyvin avuilla. Ja niinhän siinä kävi, että päädyimme noin varttitunnin päästä takaisin tallille, kuten Elina oli lupaillut. Tallilla harjasin maastoilun aiheuttamat jäljet pois herrasta ja rapsuttelin ruunikkoa vielä hetken, ennen kuin siivosin jälkeni pois ja lähdin iloisin mielin kohtia kohti.

7. toukokuuta 2018: Meiju K:n kanssa päiväkävelyllä
Saavuin Syrjän Ratsutallille jokseenkin tyytyväisestä hyräillen, olivathan kelit juuri muuttuneet mitä parhaimmiksi ja itselläkin alkoi olemaan kaikki aika hyvin reilassa, enää odoteltiin vain muutamaa varsomista… Elina oli kutsunut minut tallilleen palluttelemaan Muhveli nimistä suomenhevosoria ja minähän karskina, vahvana ja itsenäisenä naisena suurin piirtein saman tein sulin nähdessäni tuon suloisen hevosen. Hetken aikaa sain keräillä itseäni – Muhvelikin oli siirtynyt turvallisen välimatkan päähän katselemaan pienoista hermoromahdustani – ja kun hommat olivat taas suhteellisen hyvässä reilassa oman mielentilani kannalta, pyydystin orin tarhastaan ja taapersin tämän karsinaansa hoitotoimenpiteitä varten.

Sukiessani oria en voinut kuin toistella sitä, kuinka suloinen tuo pallero olikaan ja hyräilin harjaillessa hieman huolestuneesti minua vilkuilevaa oria, mutta eipähän tuo mitään tehnyt. Vähän hörähti, kun näki kauempana tarhoissa liikehdintää, mutta muuten tämä keskittyä vahtimaan, etten minä vain menettäisi viimeisiäkin järjen rippeitä. Orin ollessa suittu ja puunattu (innostuinpa minä letittämään tämän ihastuttavan mustan harjankin), kävin noutamassa tälle pitkän liinan ja orikuolaimen, väkerrellen ne paikalleen ennen kuin lähdimme mukavalle päiväkävelylle. Tarkoituksena oli tosiaan kartoittaan vähän Syrjän tiloja ja siinähän sitten kävelin, välillä ihastellen oria ja välillä ihastellen ympäristöä. Muhveli oli kovin kiltti taapertaessa vierelläni, kuunnellen ja katsellen hitaasti heräilevää luontoa, hieman säpsähtäen edestä singahtavaa jänistä, mutta muuten suhtautuen erittäin rauhallisesti vieraan tädin kanssa tapahtuvaan talsimiseen.

Palatessamme talliin oli siellä jo Elina meitä odottelemassa ja samalla kun rupattelimme, harjasin Muhvelin ja annoin tälle nopeahkon hieronnan, ihan vain koska hän niin kovin kauniisti napotti vierelläni. Melkein olisin halunnut jäädä palluttelemaan oria, mutta viimein Elina käski minut kahville kanssaan ja minä palautin orin kiiltävänä tarhaansa, katsellen häntä vielä hetken.

31. toukokuuta 2019: Kärryillä kuusimetsän siimekseen
Tänään Muhvelin ohjelmassa olisi reipas kärryttelylenkki. Olimme ajaneet uutta hiekkaa maillamme risteileville pelto- ja metsäteille, ja tiet olivat juuri nyt sekä täydellisen pehmeät että täydellisen kovat samanaikaisesti. Voisi painatella ihan reippaasti hyvillä pohjilla, ei tarvitsisi muistella ja rautakenkien äänestä päättelemällä pohtia, millainen pohja missäkin kohtaa oli, ja millaisia monttuja tiellä olisikaan.

Taaksensa Muhveli sai ihka oikeat treenikärryt. Ei mitään valjakkovaunuja tai edes koppakärryjä, tänään lenkille lähdettäisiin hakemaan hikeä pintaan ja unohdettaisiin ratsujutut. Ei Muhveli koskaan ole käynyt edes raviradalla, mutta treenikärryt ovat hyvä keksintö myös ratsusuomenhevosille - meillä kun kaikkien nuorten treeni aloitetaan kärryiltä, tulevaisuuden suunnitelmista välittämättä, ja hevosten ollessa vanhempiakin pyritään niitä ajamaan säännöllisesti, ihan vaihtelun vuoksi. Ja jos kuskin pistää jonon keskivaiheille koppakärryihin, voi tehtävään pistää kokemattomammankin hevostelijan, kun taas omapäisten suomenhevosten selkään ei ketä tahansa uskalla reippaalle lenkille laskea. Nyt koppisten sijaan Muhvelin perään valikoituivat treenikärryt kahdesta syystä: pikalukolliset koppikset olivat tällä hetkellä kovassa käytössä, myös parhaillaan, nuorten ajokoulutuksen takia, ja ne muutama pari perinteisen valjastuksen koppiksia, mitä meiltä löytyi, olivat ihan älyttömän epämukavia kovemmassa vauhdissa. Pehmusteet olivat kuluneet, eivätkä ne muutenkaan voineet metsäteillä ajaessa voittaa jousitettuja treenikärryjä.

Muhvelin kanssa pääsimme lähtemään lenkille kauniissa ja aurinkoisessa säässä. Ori kulki kärryjen edessä korvat hörössä ja pää pystyssä, se ei ollut hetkeen päässyt lenkkeilemään kärryt perässään. Sen olemuksesta huokui kuitenkin sen into tätäkin lenkkeilymuotoa kohtaan, pieni ori kulki terhakkana ja liikkui hyvin eteen pyytämättäkin. Ruunikko oli suorastaan rakastettavan ihana, ja myös oma päiväni piristyi onnellisen orin korvia katsellessa. Jos hevoshommat olisivat aina yhtä mukavia, huokasin ja maiskauttamalla pyysin Muhvelin siirtymään hölkälle. Ravissa ori liikkui pyytämättäkin reippaassa hölkässä, ja keräilin hieman lisää ohjia käteeni, tästä reilu kilometrin päässä olisi pitkä, suora ylämäki, jossa olisi hyvä ottaa reippaampi spurtti. Laukassa tai ravissa, sillä ei ollut minulle merkitystä: vaikka kuinka ravivaljastuksella oltiin liikenteessä, ei Muhvelista ravuria saisi tekemälläkään.

Päästyämme ylämäkeen Muhveli nostikin kauniisti laukan ilman pyytämistä. Laukassa hymyilin ruunikon askelten tahtiin keinuvien kärryjen istuimella, koppakärryjen kanssa meno olisi ollut armotonta pomppimista. Nyt Muhveli saattoi liikkua omaan tahtiinsa enkä minä menettänyt matkustusmukavuutta. Mäen päällä hidastin Muhvelin lyhyen hölkkäpätkän kautta käyntiin. Luonnollisesti mäkeä seuraisi alamäki. Alamäki tulisi olemaan sen verran jyrkkä, että sinne ei kannattanut rynnätä yhtään liian kovaa, tai oltaisiin äkkiä nurin tai vähintään etusvaivaisia. Loppu lenkin ajelimme reipasta hölkkää. Muhveli ei menettänyt menohalujaan missään vaiheessa, ja ihan hyvässä kunnossa ori vaikutti turhan paksusta ulkomuodostaan huolimatta olevan. Se oli vielä loppulenkistäkin innokas, eikä olisi millään malttanut siirtyä käyntiin loppukäyntien koittaessa. Hikinen ori pärski onnellisena ja ravisteli päätään.

"Jos nyt käytäisiin vähän ensiksi pesulla", puhelin orille, kun olin riisunut sen varusteista. Kauttaaltaan hikinen ori olisi mielellään suunnannut laitumien suuntaan, olihan se muutamaa päivää aikaisemmin päässyt vihreän makuun siirtyessään laidunvuorolle, mutta hikien poispesu kuului suunnitelmiini. Niin kauan kun kaivossa riitti vettä ja ilma oli lämmin, viileästä suihkusta ei haittaakaan ollut, ja kai se oli hevosestakin mukava saada viilennystä hikoilun jälkeen. Nätisti Muhveli viitsikin vielä seistä paikallaan pikaisen letkupesun verran, mutta sen jälkeen kiire laitumelle oli kova. Menkööt sitten, hymähdin, ja pidensin askeleitani kiirehtivän orin vierellä. Ensimmäiset laidunpäivät olivat hektisiä, mutta eiköhän touhu viikon jälkeen tasoittuisi, oriemme määrän huomioiden yksin laiduntaville herrasmiehille ei ollut kovin suuria lohkoja riittänyt, ja ne olisivat nopeasti kaluttu tyhjäksi.

Jäin vielä hetkeksi katselemaan Muhvelin turpa maassa etenemistä, jonka jälkeen suuntasin viereisen laidunlohkon asukin luo.
"No, Muhvelin kanssa käytiin jo, joten mentäiskö me nyt, Silakka?"