- Sukuselvitys

I. Agentti on hieman yllättävä nimi Salatavan suvussa. Salatapa on erittäin laadukas ratsusuomenhevonen, mutta Agentti on täysin ravisukuinen, ja itsekin menestynyt ravuri. 1.21,7-aikaisella orilla haettiin Salatavan sukuun laadukkaampaa ravia, joka sen emän suvussa oli kärsinyt, kun jalostuksessa oltiin kiinnitetty liiaksi huomiota laukan laatuun. Agentti kilpaili pariin otteeseen kuninkuusraveissakin, sijoittuen lopputuloksissa ihan kärkikahinoihin. Se tunnettiin kovan juoksijan lisäksi hyvätapaisena ja helppona hevosena, se oli jokaisen treenarin unelma. Vaikka ravureiden usein kuvataan olevan ratsuja helpompia käsiteltäviä, oli Agentti poikkeus jopa niiden hyvätapaisten ravihevosten keskuudessa. Menestyksekkään raviuran jälkeen ruunikko, isokokoinen ori siirtyi siitoskäyttöön, ja astuu yhä parikymmentä tammaa vuodessa.

II. Vakooja oli ravuri, hyvästä suvusta polveutuva ja komea ruunikko. Se teki komean uran useilla arvokilpailuvoitoilla, ja oli ehdottomasti yksi aikansa kirkkaimpia tähtiä. Heikot eivät orin periyttäjänlahjatkaan olleet, se sai yli 500 jälkeläistä, joista suuri osa päätyi radoille menestymään. Omistaja kuvasikin oriaan kultaakin kalliimpana, hyvän ystävän lisäksi hevonen oli ollut vanhalle valmentajalle myös tulonlähde, ja jäi miehen viimeiseksi hevoseksi. "Syrän sillä on aetoa kulutaa", vanha mies kuvaili ruunikkoa, isokokoista oriaan. Vakooja eli hyvän elämän uransa jälkeen, siitosorina toimisen lisäksi se kävi pitkillä, sille sopivassa tahdissa tehdyillä kärrylenkeillä omistajansa kanssa. Ori lopetettiin 24-vuotiaana, ja sen omistaja kuoli vain puolta vuotta myöhemmin.

IE. Helmin Täystaru on sellainen hevonen, joka useimmille tulee ensimmäisenä mieleen ex-ravurista puhuttaessa. Radoille pari kautta yritetty, mutta epäonnistunut rautias suomenhevonen, josta on myöhemmin lähdetty tekemään ratsua huonolla menestyksellä. Oli vika sitten kouluttajassa tai hevosesta, Täystarun ratsunura ei valjennut. Ratsastajan se kantoi selässään, liikkui eteen ja pysähtyi, mutta siinä se. Vaikka tamma ei radoilla pärjännytkään, tuli se monen eri mittapuun mukaan kivasta suvusta. Näin ollen sitä epäonnistuneen ratsutusyrityksen jälkeen päätettiinkin käyttää siitokseen, jossa se toimi neljän varsan ajan. Kolme varsoista päätyi jonkinsortin ravuriyritysten jälkeen ratsuiksi, mutta yksi varsoista teki hienon raviuran. Hieman pikkumaisesta luonteestaan nuorena tunnettu tamma onneksi tasoittui vanhemmiten, varsojen myötä siitä tuli suorastaan mukava.

E. Pahatapa oli monipuolinen ratsutamma. Siltä löytyi luontaista kykyä koota itseään, kuten myös ponnistusvoimaa esteille. Tamma kilpailikin omistajansa kanssa kenttäratsastuksessa suomenhevosten mestaruustasolla. Ruunikko oli pienikokoinen, mutta se ei sen menoa haitannut, vaan hädin tuskin hevoskokoinen tamma pisti isompien lajitoveriensa päät pyörälle kovalla menollaan ja näteillä liikkeillään. Ainoan varsansa se sai viisivuotiaana, nelivuotiaana kasvultaan hyvin keskeneräinen tamma oltiin päätetty astuttaa, sillä tamman ratsuttamista ei voitu täysipainoisesti jatkaa tamman kehittymättömyyden vuoksi. Nykyisin tamma toimii oppimestarina omistajansa tyttärelle, ja tutustuttaa tätä kenttäratsastuksen saloihin. Oppimestariksi sitä oltaisiin voitu kutsua jo nuorena ratsuna, ensimäisistä ratsastuskerroista asti se esitteli rautaisia hermojaan ja helppoa ratsastettavuuttaan.

EI. Orjallinen oli suomenhevosten kolminkertainen estemestari ja suoraan ensimmäisellä yrityksellä ykköspalkittu kantakirjaori. Musta komistus oli myös aikamonen tukkajumala, ja kaikkien aikojen komeimpia suomenhevosia kysyessä löytyy ori listoilta. Laadukas laukka, nätti hyppytekniikka ja helppo luonne, niistä Orjallinen oli tehty upean ulkonäkönsä lisäksi. Orin omisti Jukka Turunen, joka oli ostanut hevosen aikuiselle tyttärelleen syntymäpäivälahjaksi, maksaen kaikki hevosen kulut ja mahdollistaen ison volyymin kilpailemisen. Ansiokkaan kilpailu-uran jälkeen ori siirtyi siitoskäyttöön. Se nousi nopeasti ratsuorien astutustilastojen ykköseksi, ja nykyään se löytyy todella monen menestyneen suomenhevosen sukutaulusta.

EE. Pahaako oli oikein tyypillinen suomenhevonen. Suku mikaus ravi- ja ratsulinjoja, varsana takana ajokoulutus, mutta tamma ei kertaakaan ole edes nähnyt ravirataa. Omistajana viisikymppinen perheenäiti eikä koulutustaso ainakaan yhtään Helppoa B:tä korkeampi, jos sitäkään - tamman kykenevyydestä rehtiin peräänantoon oltiin montaa eri mieltä, mutta vika saattoi olla myös ratsastajassa. Tamma oli kuitenkin äärimmäisen rakastettu tapaus, ja eli laadukasta hevosenelämää, kuka nyt ei kilttiin ja helppohoitoiseen, kauniiseen tammaan ihastuisi. Sillä kilpailtiin satunnaisesti pikkuluokissa, mutta eniten sen kanssa vietettiin aikaa metsissä samoillen ja nautiskellen. Muutaman varsankin mukavaluontoinen tamma pyöräytti, pienet suomenhevosenalut olivat Pahaakon omistajan lasten mielestä aivan ihania. Näille lapsille tamma myös opetti ratsastuksen salat, ja toinen näistä innostuikin niin paljon, että ratsastaa nykyisin Keski-Euroopassa kovassa seurassa. Pahaako on yhä elossa, 27-vuotias terösmummo nautiskelee yhä pihattohevosen elämästä ja rauhallisista maastolenkeistä omistajansa kanssa.

- Jälkeläiset

- Kilpailukalenteri

- Päiväkirja

16. helmikuuta 2017: Jaana K:n estevalmennus
Ferni vietiin pois maneesista ja tilalle tuotiin oikein kaunis suomenhevostamma Salatapa. Sillä välin, kun ratsukko hoiti sileällä lämmittelyjä pois alta, aloin koota pientä esterataa maneesiin. Rata muodostui yhdestä isosta ristikosta, okserista, pystystä ja vielä trippelistä, jolla tamma joutuisi venymään kunnolla päästäkseen esteen yli. Aloitettiin aluksi ristikosta ja lisäiltiin pikkuhiljaa esteitä. Ratsukko selviytyi ihan mukavasti tehtävästä, mutta hieman lisää ohjaa Elina saisi antaa hypyissä. Salatavan hyppytyyli oli nopea ja se venyi trippelilläkin oikein kivasti.

Maksimikorkeudella ratsukon suoritus oli jo hyvä ja tyylipuhdas, sekä he etenivät erittäin nopeasti esteeltä toiselle. Välillä Elina joutui pitelemään tammaa, ettei se ihan suuna päänä rynnännyt seuraavalle esteelle, mutta hyvin pysyi hevonen lapasessa ja tehtävästä suoriuduttiin kiitettävästi. Onnistuneita suorituksia oli jo niin paljon alla ratsukolla valmennuksen ajalta, joten annoin luvan aloittaa loppuravit ja -käynnit huikaten samalle heipat. Hienoa työtä!

18. heinäkuuta 2017: Juoksutuspäivä (kirjoittanut Assi)
Olin saanut Elinalta pyynnön käydä hoitamassa ja liikuttamassa tämän suomenhevostammansa Salatavan. Tamma oli minulle entuudestaan tuntematon, joten saavuin Syrjään pienen jännityksen saattelemana. Minut ohjattiin riimu kädessä suoraan tarhoille, jossa ruunikko tamma rouskutteli aamuheiniensä jämiä korviaan heilutellen. Viheltelin tammalle ja huhuilin sitä luokseni, mutta vastaukseksi sain vain hännän heilautuksen ja syvän huokauksen. Onneksi Salatapa antoi kuitenkin helposti kiinni ja lähdimme tamman kanssa kohti tallia. Tallissa kiinnitin sen käytävälle ja sain tallityöntekijältä Salatavan hoitovarusteet ja suitset – kiitin häntä ja kaivauduin tamman harjalaatikkoon. Löydettyäni tarvitsemani purin suomentammalta loimen, asetin sen karsinansa loimitelineeseen ja rupesin puunaamaan tammaa. Granted, se oli loimensa alla todella siisti ja sievä, joten harjaukseen ei kulunut suuresti aikaa. Tämän jälkeen suitsitin tamman ja kaivoin minulle tuoduista varusteista vielä tammalle suojat ja juoksutusliinan deltoineen.

Kentälle päästyämme asetin Salatavan kävelemään suurelle ympyrälle muutaman kierroksen ajaksi. Se kulki turpa maata hipoen ja askeleidensa tahtiin puhisten, mutta pyytäessäni siltä ravia tamma innostui suuresti. Salatapa nosti päänsä tällä kertaa lähes taivaisiin ja näytti jotenkuten kirahvin ja suomenhevosen risteytykseltä, mutta annoin sen hoitaa hommansa. Tamma ravasi tahdikkaasti eteenpäin ja oikeaan kierrokseen se malttoi jopa laskea päätäänkin alemmas. Kun ravi alkoi mielestäni sujumaan todella hyvin, maiskautin ja pyysin siltä ääneen laukkaa. Päivän kuumuudessa en paljoa tammalta olettanut tai jaksanut itsekään edes pyytää, muutama hyvä kierros laukkaa kumpaankin suuntaan sai tänään riittää. Rennon juoksutuksen jälkeen minut suositeltiin viemään tamma suoraan takaisin tarhaansa, ja minähän tein työtä käskettyä. Siivottuani jälkeni käytävältä lähdin tallista moikaten vielä paikalla olevat työntekijät.

20. kesäkuuta 2017: Onskin kouluvalmennus
Tänään valmennusvuorossa olisi Salatapa. Saapuessani maneesille ratsukko oli jo verrytellyt, joten pääsimmekin saman tien itse asiaan. “Tullaan ensin keskihalkaisijalle, josta tehdään aika jyrkkää väistöä uralle. Kun pääsette uralle, nosta vastalaukka ja lisätyssä laukassa lävistäjä”, neuvoin miiviä. Tamma oli hyvällä päällä ja näytti varsin innokkaalta. Ratsukko esitti siistin väistön, jonka jälkeen Salatapa nosti oikean laukan, mutta ratsastaja korjasi sen nopeasti oikeaksi. Lisäykset tamma näytti upeasti, niistä se olisi kouluradalla saanut loistavat pisteet.

Loppuvalmennuksen ajan tulimme sulku- ja avotaivutusta urilla niin, että ensimmäinen pitkäsivu avoa laukassa, sen jälkeen voltti ravissa lyhyelle sivulle, josta sulkua ravissa toisella pitkällä sivulla. Salatapa taipui ammattitaitoisesti hyvin ratsastavan miivin alla, joten oli aika päästää ratsukko lepäämään.

20. heinäkuuta 2017: Kilpailupäivä (kirjoittanut Sonja P.)
Elina oli kysynyt olisiko Sonjalla ollut lainata yhtä auttavaista käsiparia päivän ajaksi Syrjän Ratsutallille. Naisella ja hänen työntekijöillään oli toki kädet täynnä töitä jo omienkin tilusten pyörittämisessä, joten hän oli päätynyt passittamaan kotona käymässä olleen vanhemman tyttärensä Melodyn tehtävän äärelle. Nuori nainen harppoikin nyt ajomatkan jälkeen vieraan maalaistallin pihan poikki etsien käsiinsä jotakuta kaksijalkaista. Talliin asti tiensä löydettyään nuori nainen löysi kuin löysikin etsimänsä ja ilmeisestikin kisareissua valmisteleva Elina keskeytti työnsä tervehtiäkseen apuun saapunutta nuorta naista.

Melody sai ohjeistuksen päivän työn kulusta ja kannettuaan ensin vesiä laitumille hänen oli määrä ratsastaa Salatapa niminen tamma, jonka laitumen Elina oli hänelle ennen lähtöään näyttänyt. Naista oli varoitettu tamman jöröstä luonteesta ja sitä se toden totta olikin. Melodyn lähestyessä laiduntavaa tammaa sen ainoa ele tunti olevan korvien luimistus ja lähimmän ruohotupsun hamuaminen. Salatapa kuitenkin taipui Melodyn tahtoon ja lähti seuraamaan naista kohti tallia. Melody kiinnitti tamman hoitopaikalle, harjasi ja satuloi sen, läpi kaikkien toimenpiteiden tamma näytti siltä, kuin olisi paljon mieluummin jatkanut vihreän mutustelua omassa rauhassaan, se ei kuitenkaan nyt ollut vaihtoehtona ja kaksikko suuntasi kulkunsa kentän laidalle.

Ennen selkään nousua nuori nainen tarkisti vielä satulavyön kireyden ja jalustimien pituuden ennen kuin kiipesi satulaan. Päivän ratsastuksen ei ollut tarkoitus olla kovin raskas tai tiivis paketti kouluvääntöä, vaan alkuverryttelyn jälkeen Melody tyytyi taivuttelemaan tammaa ympyröillä ja tekemään muutamia avotaivutuksia ja näiden välillä tekemään siirtymisiä niin askellajista toiseen kuin askellajien sisälläkin. Tavoitteena oli parantaa hevosen notkeutta ja suoruutta. Kun Melody oli tyytyväinen tamman tehtäviä kohtaan osoittamaan panokseen, nainen kiitti Salatapaa, antoi sen kävellä loppukäynnit ja talutti sen lopulta talliin kevyttä vesipesua ja juottoa varten. Lopuksi Melody vei tamman vielä takaisin laitumelle ja Salatapa pääsi viimein jatkamaan laidunnustaan siitä, mihin oli törkeän keskeytyksen jälkeen jäänyt. Nuori nainen naurahti tamman puuhille ja jatkoi itse seuraaviin päivän askareihinsa.

6. tammikuuta 2018: Pimeän metsän siimeksessä
Huokasin ja kiipesin Salatavan selkään. Tamma ei kuulunut suosikkeihini, mutta sen ratsastaminen olisi vielä tämän illan pakollinen paha - tamman olisi pitänyt päästä jo päivällä maastoon, mutta Tuukka, jonka tamma oli tänään pitänyt ratsastaa, makasi sängyssä flunssan kourissa. Se oli sitä miesflunssaa, pudistelin päätäni, että niiden miesten piti aina kipeänä ollessaan olla niin teatraalisia.

Pimeässä maastoilu ei ollut suosikkiasioitani, mutta tehokkaan otsalampun ja noin miljoonan heijastimen voimalla siitäkin selvisi. Näkyisimme varmasti Tallinnaan asti, tuumasin ohjatessani Salatavan kohti merenrantaa vievää tietä. Tamma kulki allani nätisti, onneksi. Koko päivän töitä kahden ihmisen edestä tehtyäni en olisi jaksanut lähteä taistelemaan Salatavan kanssa, jos tamma olisi keksinyt säikkyä olematonta, olla kuuntelematta apujani tai mitään sen tapaista, olisin lyönyt hanskat tiskiin ja kääntynyt saman tien kohti tallia. Nyt teimme reippaan lenkin merenrannan tuntumassa mutkittelevaa metsätietä pitkin. Paluumatkalle kääntyessämme valitsin kahden vaihtoehdon välillä; joko palaisimme takaisin tallille samaa reittiä, jota pitkin olimme tulleetkin, tai kävelisimme kilometrin pätkän autotien reunaa, jossa autot ajoivat kahdeksaakymppiä. Luottavaisin mielin suuntasin kohti autotietä, tuskin siellä enää yhdeksän aikaan kukaan ajelisi, sen verran syrjässä kuitenkin oltiin. Tämä olisi mukavampi reitti, kilometrin pätkän jälkeen pääsisimme takaisin metsäteille.

Olin oikeassa, ja pääsimme kotitallille asti näkemättä auton autoa. Se ei näin syrjässä yllättänyt, ei Syrjän Ratsutalli ollut tyhjästä saanut nimeään. Tallissa loimitin hikisen Salatavan ja tamman kuivuessa lähdin hakemaan muita hevosia sisään - ne olivat saaneet ulkoilla tänään vähän pidempään, en ollut yksinkertaisesti ehtinyt hakemaan niitä sisään aiemmin. Se ei tuntunut niitä haittaavan, pääsiväthän ne suoraan syömään karsinoissa valmiina odottaneita heiniä. Tällä aikaa Salatapa oli kuivunut hyvin loimen altaan. Tamman karva oli vielä hieman kosteaa kainaloista ja ryntäiltä, joista loimi ei ollut sitä kunnolla kuivannut, mutta tamma pärjäisi lämpimässä tallissa hyvin ilmankin loimea. Paksukarvainen suomenhevonen ei arvostaisi, jos se joutuisi aamuun asti seisomaan loimi niskassa. Harjasin tamman kuitenkin vielä nopeasti läpi, ei siihen kulunut kuin muutama minuutti. Nyt se oli valmis painumaan yöpuulle, kuten minäkin pitkän päivän jälkeen.