- Sukuselvitys

- Jälkeläiset

- Kilpailukalenteri

- Päiväkirja

1. huhtikuuta 2017: Epäaprillipila
Aprillipäivänä, lauantaina 1.4. vahvistui tallimme hevoskanta kokonaisella hevosautollisella suomenhevosia. Talliimme muutti kaiken kaikkiaan kuusi uutta ja ihanaa suomalaista, joiden kanssa tulee ilo työskennellä tulevaisuudessa. Viisi suomenhevosista olivat nuoria, 2-3 vuotta vanhoja varsoja, vain yksi hevosista oli jo ratsunhommat rutiininomaisesti taitava aikuinen. Kaikki hevoset vaikuttivat oikein mukavilta tapauksilta, jotka sopisivat varmasti hevoslaumaamme.

Kaksi Turmeltajan tammakasvattia, Suvensointi ja Verenvirna pääsisivät jakamaan tarhan, ja niiden seuraksi liittyisi kaksi muuta, samalla kyydillä saapunutta nuorta tammaa, Kuuralehdon Melodi sekä Pirunkorven Ilomieli. Tammat olivat jo hevosautossa haistelleet kipakasti toisiaan, eivätköhän nuoret ja sporttiset tammat hitautuisi ajan kanssa yhteen. Juuri saapuneet orit, nuori Kuukarin Toukotaru ja Muhveli saisivat omat tarhansa ainakin näin alkuun, mutta riippuen nuoren Touko-orin suhtautumisesta naapuritarhaa majoittaviin, niin ikään nuoriin oreihin, saattaisivat ne päätyä jakamaan tarhan.

9. tammikuuta 2018: Jannican ratsastus
Tieni vei jälleen tiistaiaamuna Syrjän ratsutallille liikuttamaan suomenhevosia. Niistä ensimmäisenä listalta löytyi Mieli ja rautiaan tamman lähimmästä metsätarhasta bongattuani oletin sen olevan tiine ympärysmuodosta päätellen. Sisälle päästyäni ryhdyin kuitenkin tarkastelemaan Mielen päiväkirjaa tarkemmin ja huomasin ettei se estetreenistä päätellen kyllä tiine ollutkaan, vaan erittäin vähäisellä liikunnalla ja lihomiseen taipuvainen, kuten suokit yleensäkin. Tunnista ei varmasti tulisi helppo, sellainen lista oli tamman luonteenpiirteitä koottu paperille, että siltä ilmeisesti saattoi odottaa mitä tahansa, ainakin jos maastoon mieli lähteä (heh, oli pakko). Tänään oli kuitenkin vuorossa perusteellista koulutreeniä ja miivin toiveesta vaikeampien juttujen kertailua, muutamia esteitäkin saisi ottaa jos mieleni tekisi (no nyt tää jäi jo päälle). Tamma oli kiltti hoitaa ja pääsimme maneesin lämpöön suhteellisen nopeasti puettuani vielä takin päälleni.

Nousin kyytiin suljettuani oven ja aloittelimme jo alkukäynneissä aktiivisuuden haulla pyytäen tamma reippaasti eteen pitkälläkin ohjalla. Laiskanpulskea tamma tallusti uralla kaikessa rauhassa vaikka mitä tein selässä. Lopulta ei auttanut kuin ottaa ohjat käteen ja alkaa toden teolla töihin, jos tamman meinasi jonnekin saada liikkumaan tänään. Teimme paljon siirtymisiä käynnistä raviin, lisäyksiä ja kaikkea muuta millä normaalisti näitä alkutahmeita sai liikkeelle, mutta mikään ei oikein tuntunut saavan Mielessä lisävaihdetta päälle, vaan se puksutti menemään kakkosella uraa pitkin kuin tavarajuna. Treenailtuamme puolisen tuntia ravissa oli tamma jo aivan hikinen ja puuskutti siinä määrin että oli pakko pitää pieni hengähdystauko, ettei se saisi sydänkohtausta. Yrittäessäni työskennellä laukassa tauon jälkeen Mieli yritti muutamaan kertaan ensin ryöstää, sitten se kieltäytyi asettumasta ja taipumasta kulmissa ja lopulta rupesi jumittamaan laukannostoissakin. Muutaman raipankäytön jälkeen ja äänitehostein se kuitenkin tuli siihen tulokseen, että olisi parempi alkaa tottelemaan, jos tänään halusi vielä heinille. Ollessani suhteellisen tyytyväinen laukkatyöskentelyyn (en kuitenkaan aivan) lopettelimme pitkällä ohjalla ravaten kentällä ympyröitä tehden ja siinäkin pitäen jatkuvasti mielessä, että tamma liikkui eteen.

11. tammikuuta 2018: Jannican kanssa esteillä
Jynssättyäni puolisen tuntia tarhan pahimmassa kohdassa piehtaroinutta Mieleä ennen ratsastusta pääsimme viimein suuntaamaan maneesille. Olin ajatellut tänään hypätä myös Mielen kanssa, joten olin jättänyt esteet valmiiksi Kuolan hyppytreenin päätyttyä. Kiristin vyötä ja annoin sitten tamman lähteä liikkeelle. Rauhallisen olemuksen omaava Mieli olikin melkoinen muutos sähköjäniksen jälkeen, mutta ihan tervetullut sellainen! Alkukäyntien jälkeen tein herätteleviä liikkeitä käynnissä ja ravissa, joiden jälkeen teimme vielä laukassa hetken töitä ympyröiden ja siirtymisten kautta. Kevyessä ravissa otin myös muutaman väistön, jotka eivät ihan sujuneet tänään. Hetkisen käveltyämme oli aika aloittaa hyppyosuus, joista matalat treeniesteet sujuivat ongelmitta.

Lisää energiaa tammaan oli kylläkin saatava mikäli meinasi ristikkoa isompia esteitä hypätä tänään. Otimme siispä parit laukka-ja ravilisäykset lävistäjällä, joiden jälkeen hyppäsin ympyrän molemmilla puolilla olevaa matalaa verkkaestettä. Nyt se sujui jo paremmin, vaikkakin muutamalla hyppykerralla askel ei oikein sopinut. Muutamia isompiakin esteitä otimme mukaan treeniin, mutta korkeudet pysyivät melko maltillisina, kun oli kyseessä kuitenkin melko vieras hevonen minulle. Loppuverryttelyssä keskityimme herkistämiseen avuille, siirtymisiin ja laukannostoihin vielä hetkisen, ennen kuin tamma sai ravailla pidemmällä ohjalla kaulaa venyttäen ja sitten kävelimme pidemmät loppukäynnit. Talutettuani Mielen talliin otin varusteet pois ja nostin ne telineeseen siksi aikaa, kun hoidin tamman verkkaisesti. Hikikohdat olivat jo sen verran kuivuneet, ettei se tarvinnut loimea vaan sai jäädä jo sisälle syömään iltaheiniä toisten kanssa.

17. kesäkuuta 2019: Raivostuttava ratsastusyritys
Mielen kanssa ei ollut ollenkaan mukavaa tehdä oikeastaan mitään. Nyt tamman liikuttaminen oli kuitenkin langennut minun vastuulleni. Kenttä pöllysi, maneesissa oli kuuma ja maastossa Mieli oli perseestä. Joten päädyin valitsemaan sileän työskentelyn kentällä. Ensin tamma tulisi kuitenkin saada raahattua laitumelta talliin ja jonkun taikatempun avulla saatua satulavyö edes ensimmäisiin reikiin. Ihan kuin tammalla ei olisi ollut massaa ihan tarpeeksi jo ilman laiduntamistakin, tuhahdin. Ellu oli kuitenkin vaatinut kaikkien pihattotammojen päästämistä laitumelle, olisi kuulemma ollut hankalaa, jos osa olisi pitänyt jättää pieniin pihattotarhoihin, kun laitumet kerran aukesivat suoraan pihatolta. Ehdotustani ottaa ei-laiduntavat tallin pihan tarhoihin kesäksi ja niiden tekemistä väliaikaisesti karsinatallin asukeiksi ei oltu kuunneltu.

Kauanhan siinä meni, ennen kuin Mieli seisoi satula selässä ja kuolaimet suussa käytävällä. Olin joutunut hakemaan tammalle pidemmän satulavyön, vaikka Elina kiven kovaan väittikin, että vanha oli ihan hyvä. Se ei ollut meinannut mennä edes ensimmäisiin reikiin, nyt parikymmentä senttiä pidemmän vyön sai jopa kiristettyä. Ei tuo tamma tarvitsisi laidunta enää päivääkään, pudistelin päätäni.

Ratsastaminen Mielellä oli aivan yhtä raivostuttavaa, kun muistinkin. Helvetinmoisen työn sai tehdä, jotta Mieli ei kulkenut pää maata laahaten etupainoisena. Kannuksetkin olin pitkästä aikaa laittanut jalkaani ja napannut raippatelineestä mukaani pitkän kouluraipan, mutta laitumella ennestään laiskistunut Mieli vähät välitti yhtikäs mistään. Raivostutti. Melkein tunti me tamman kanssa väännettiin, ja sen jälkeen minä olin huomattavasti tammaa hikisempi. Olimme työstäneet aivan perusjuttuja, hyviä teitä ja täsmällisiä siirtymisiä, eivätkä nekään olleet onnistuneet edes suunnilleen. Teki mieli paiskata kypärä nurkkaan ja käydä kuskaamassa Mieli jonkun ratsastuskoulun pihaan, eikö ratsastuskouluissa suosittu laiskanpulskeita hevosia?