Vähäpellon Kaamostaivas

ERJ-I KERJ-I KRJ-I SLA-I SV-I


© tallin omaisuutta, lisää kuvia alempana

"Kalle"
VH17-018-1217

suomenhevosori
syntynyt 29.05.2017 (8v)
159cm rt

heA 110cm CIC1 noviisi

kasvattaja Vähäpelto
omistaja VRL-13320

ERJ-I KERJ-I KRJ-I SLA-I SV-I

Vähäpellon Kaamostaivas eli Kalle on "aika kiva tapaus" meidän estevalmentajamme mielestä. Kouluvalmentajamme mielestä se on "keskittymishäiriöinen otus" Meidän mielestämme ori on huippuyksilö. Eihän sen keskittyminen mistään parhaimmasta päästä ole, siinä kouluvalmentajamme on oikeassa. Hyppytekniikkakaan ei mikään paras ole, vaikka ponnistusvoimaa löytyykin, joten kai myös estevalmentajamme on omalla tavallaan oikeassa.

Kun Kallen hakee tarhasta, tulee ori höristen portille vastaan. Se tarhasi pitkään vanhan superorimme Komian kanssa, mutta kun aika jätti Komiasta, jäi Kalle ilman tarhakaveria. Se ei ole kaikista lempein tapaus toisia hevosia kohtaan, eikä tallistamme ole löytynyt sopivaa lapasta sen tarhakaveriksi. Tästä huolimatta, tai oikeastaan tämän takia, ihmisseura kelpaa Kallelle mainiosti. Ainoa tilanne, jossa ori ei ihmisseurasta välitä, on alkukesä. Tällöin se on niin uuden laitumen huumassa, että sen saa suorastaan kiskoa sieltä pois.

Hoitoimenpiteet orille saa kyllä tehtyä, mutta se ei aina oli kaikista helpointa. Kiltti ja seurallinen ori on joskus turhankin kiinnostunut ympäristöstään. Sen ulottuville ei kannata jättää mitään, joka voisi särkyä orin hampaissa tai lattialle pudotessa, Kalle tutkii hamuillen kaiken mahdollisen. Hoitotoimenpiteitä vaikeuttaa myös se fakta, että oripoikamme ei ole se kaikista siistein tapaus. Se on lähes poikkeuksetta jo aamulla ulos viedessä lantakerroksen peitossa, Kalle on ehkä tallin sotkuisimpia hevosia karsinassa, ja sitä märempi tarha, sitä suuremmalla todennäköisyydellä se siellä piehtaroi. Satulan ja suitsien laittamisessa ei esiinny mitään sen suurempi ongelmia. Satulavyö kannattaa tarkastaa useampaan otteeseen, muutenkin vähän tanakasta orista on paha nähdä, pullisteleeko se vyötä kiristäessä vaiko ei. Kuolaimet nähdessään se päästelee ilmoille lähes jokaisen hevosen perusreaktion, suuret haukotukset. Näiden haukotuksien aikana kuolaimet on helppo sujauttaa suuhun, kun orin suu sulkeutuu, se sulkeutuu, eikä sitä ole ihan helppo saada auki, vaikka tunkisi puoli kättä Kallen kitaan.

Orin selkään kiivetessä ensimmäiseksi huomaa sen mukavan käynnin. Harvoilla hevosilla kiinnittää huomiota siihen, miltä käynti niiden selästä käsin tuntuu, mutta Kallen kanssa asiaan kiinnittää huomiota. Sen käynti on hyvin pehmeän ja joustavan tuntuista, ja askeleet yllättävän pitkiä ja matkaavoittavia. Yleisesti ottaen kaikki Kallen askellajit ovat mukavia istua. Ravi ei ole mitään kouluratsunravia, vaan ennemminkin pientä töpöttelyä, mutta siitä huolimatta tasaista. Laukka on hyvin käynnin tapaista, pehmeää ja askeleet ovat pitkiä.

Sileällä huomaa nopeasti, että Kalle ei oikein malttaisi keskittyä. Se tuntuu keskittyvän enemmän ympäristöönsä kuin ratsastajaansa. Se esittelee kyllä hienoja kouluratsastusliikkeitä, mutta yleensä ilman pyyntöä ja mielenkiintoisilla tavoilla. Käyntityöskentelyä treenatessa ei ole mitenkään epätavallista, että Kalle esittelee sulkutaivutuksia laukassa tai ravityöskentelyn aikana passagea, tai ainakin jotain sen tapaista. Jotta ori ei harrastaisi näitä omia tempauksiaan, tulee se pitää koko ajan liikkeessä monipuolisten tehtävien avulla. Sen kanssa on turha haaveilla siitä, että koko tunti voitaisiin treenata avotaivutuksia, vaan tunnin ohjelman tulee olla monipuolinen tai vaihteleva. Jos se ei ole, Kalle tekee siitä monipuolisen ja vaihtelevan itse.

Esteillä vauhtia ja intoa riittää, rauhallinen meno on vieras termi orille. Kalle hyppää kovaa ja korkealta, orin vahva takapää mahdollistaa hyvät ponnistukset. Ori olisi mestaruustasoa, jos sen hyppytekniikka olisi parempi. Kovavauhtiset lähestymiset tai korkea hyppy eivät pelasta sitä seikkaa, että ori on huolimaton jalkojensa kanssa, ja ottaa takasillaan helposti puomit alas. Maastoesteillä orin kanssa ei tämän takia voidakaan ottaa kaikkia iloja irti orin hyvästä ponnistuksesta, riski siitä, että se kolhisi itseään on liian suuri. Maastoesteillä vauhti on taattua, kuten myös rataesteillä. Esteillä orin kanssa pärjää ihan tavallisella nivelkuolaimella, mutta maastoesteille kannattaa varmuuden vuoksi laittaa vahvempaa rautaa suuhun, siinä vaiheessa kun ne jarrut todella häviävät, ei kenelläkään ole enää kivaa. Maastoillessa Kalle on oma itsensä. Rauhallisilla käyntimaastoilla se pysyy rauhallisena, mutta reippaammille lenkeille sille kannattaa ihan turvallisuussyistä pistää taas vahvempi kuolain, ei ole ihan kerran tai pari kun ori on meinannut lähteä käsistä laukkapätkän aikana.

Ketään ei varmaan yllätä se, että kilpailuissa Kallen kanssa on usein… haastavaa näin kauniisti sanottuna. Energiaa tuntuu olevan, keskittymiskykyä ei, kaasu on herkässä ja jarrut rikki. Oria tuleekin heti alusta asti ratsastaa tiukasti ohjan ja pohkeen välissä, sille ei voi antaa tippaakaan tilaa, tai peli on menetetty. Tällöin vaarassa ovat oman kilpasuorituksen lisäksi muut ratsukot, Kalle tuppaa isottelemaan muille oreille ja viekottelemaan tammoja.


© tallin omaisuutta

- Sukuselvitys

i. Kaamospeikko
KTK-II ERJ-I KRJ-I KERJ-I SLA-I YLA2 VSN World Champion
ii. Musta Rakkaus
iii. Porhallus
iie. Lemmenluoja
ie. Elon Leinikkä
iei. Elon Lennokki
iee. Saarikauna
e. Taivaanvalentti
ERJ-I KERJ-I KRJ-I SLA-I
ei. Taivaanvaleri
eii. Valenssi
eie. Taivaanhuntu
ee. Sinituuli
eei. Tuulenhouru
eee. Jäänsini

- Jälkeläiset

Varsa Syntynyt Emä Omistaja
t. Syrjän Kaamosmasennus KTK-III KV-II SV-II 15.09.2017 e. Pirunkorven Ilomieli VRL-13320
t. Syrjän Kaamostanssi SV-II 11.12.2017 e. Turmeltajan Suvensointi VRL-10480
t. Syrjän Ruskariimu SV-II 14.07.2021 e. Kievarinkujan Hämmennys VRL-08179

- Kilpailukalenteri

ERJ: 40 sijaa
02.08.2017 Mörkövaara 100cm 3/30
06.08.2017 Mörkövaara 100cm 1/30
09.08.2017 Mörkövaara 110cm 3/30
01.08.2017 Kettula 110cm 4/30
02.08.2017 Kettula 110cm 1/30
07.08.2017 Kettula 110cm 4/30
09.08.2017 Kettula 110cm 2/30
11.08.2017 Kettula 110cm 2/30
28.08.2017 Kettula 110cm 5/30
29.08.2017 Kettula 110cm 4/30
02.08.2017 Vinkavuo 110cm 2/30
04.08.2017 Vinkavuo 110cm 4/30
06.08.2017 Vinkavuo 110cm 5/30
07.08.2017 Vinkavuo 110cm 2/30
09.08.2017 Vinkavuo 110cm 4/30
10.08.2017 Vinkavuo 110cm 3/30
13.08.2017 Vinkavuo 110cm 1/30
13.08.2017 Vinkavuo 110cm 1/30
19.08.2017 Vinkavuo 110cm 5/30
24.08.2017 Vinkavuo 110cm 5/30
28.08.2017 Vinkavuo 110cm 4/30
16.08.2017 Silverlode 110cm 3/30
20.08.2017 Silverlode 110cm 1/30
21.08.2017 Silverlode 110cm 5/30
22.08.2017 Silverlode 110cm 4/30
23.08.2017 Silverlode 110cm 3/30
24.08.2017 Silverlode 110cm 4/30
25.08.2017 Silverlode 110cm 1/30
26.08.2017 Silverlode 110cm 3/30
28.08.2017 Silverlode 110cm 2/30
19.09.2017 Zurück 110cm 04/30
19.09.2017 Zurück 110cm 03/30
19.09.2017 Zurück 100cm 01/30
21.09.2017 Zurück 110cm 03/30
23.09.2017 Zurück 110cm 04/30
26.09.2017 Zurück 110cm 04/30
02.10.2017 Teilikorpi 110cm 06/40
03.10.2017 Teilikorpi 110cm 02/40
06.10.2017 Teilikorpi 110cm 02/40
09.10.2017 Teilikorpi 110cm 04/40
KERJ: 40 sijaa
08.08.2017 Mörkövaara CIC1 3/30
09.08.2017 Mörkövaara CIC1 4/30
12.08.2017 Mörkövaara CIC1 5/30
14.08.2017 Mörkövaara CIC1 3/30
12.08.2017 Turmeltaja CIC1 4/30
25.08.2017 Turmeltaja CIC1 4/30
27.08.2017 Turmeltaja CIC1 4/30
16.09.2017 Hengenvaara CIC1 5/50
06.12.2017 Turmeltaja CIC1 3/40
10.12.2017 Turmeltaja CIC1 1/40
12.12.2017 Turmeltaja CIC1 4/40
01.02.2018 Huvitus CIC1 5/30
02.02.2018 Huvitus CIC1 2/30
03.02.2018 Huvitus CIC1 5/30
11.02.2018 Huvitus CIC1 5/30
26.01.2018 Mörkövaara CIC1 4/30
09.02.2018 Mörkövaara CIC1 5/30
22.02.2018 Mörkövaara CIC1 1/30
15.02.2018 Mörkövaara CIC1 2/30
22.02.2018 Mörkövaara CIC1 2/30
01.03.2018 Serenity Brook CIC1 3/30
06.03.2018 Serenity Brook CIC1 4/30
07.03.2018 Serenity Brook CIC1 5/30
16.03.2018 Serenity Brook CIC1 3/30
17.03.2018 Serenity Brook CIC1 2/30
18.03.2018 Serenity Brook CIC1 2/30
26.03.2018 Serenity Brook CIC1 2/30
30.03.2018 Serenity Brook CIC1 2/30
25.03.2018 Revuelto CIC1 2/30
08.03.2018 Revuelto CIC1 5/30
12.03.2018 Revuelto CIC1 3/30
22.03.2018 Revuelto CIC1 1/30
16.01.2018 Mörkövaara CIC1 2/30
26.01.2018 Mörkövaara CIC1 4/30
06.02.2018 Mörkövaara CIC1 4/30
09.02.2018 Mörkövaara CIC1 5/30
12.02.2018 Mörkövaara CIC1 1/30
22.02.2018 Mörkövaara CIC1 2/30
06.02.2018 Turmeltaja CIC1 4/40
30.08.2018 KK Bailador KERJ-Cup CIC1 5/77
KRJ: 40 sijaa
30.08.2017 Escorant Trakehners Helppo A 5/30
29.08.2017 Escorant Trakehners Helppo A 3/30
28.08.2017 Escorant Trakehners Helppo A 3/30
25.08.2017 Escorant Trakehners Helppo A 1/30
17.08.2017 Escorant Trakehners Helppo A 5/30
15.08.2017 Escorant Trakehners Helppo A 1/30
10.08.2017 Escorant Trakehners Helppo A 3/30
06.08.2017 Escorant Trakehners Helppo A 5/30
18.08.2017 Mörkövaara Helppo B 4/30
15.08.2017 Mörkövaara Helppo B 2/30
14.08.2017 Mörkövaara Helppo B 2/30
11.08.2017 Mörkövaara Helppo B 1/30
09.08.2017 Mörkövaara Helppo B 5/30
07.08.2017 Mörkövaara Helppo B 4/30
06.08.2017 Mörkövaara Helppo B 4/30
05.08.2017 Mörkövaara Helppo B 2/30
03.08.2017 Mörkövaara Helppo B 3/30
02.08.2017 Mörkövaara Helppo B 3/30
10.08.2017 Haavelaakso Helppo A 2/30
09.08.2017 Haavelaakso Helppo A 4/30
07.08.2017 Haavelaakso Helppo A 5/30
01.08.2017 Haavelaakso Helppo A 2/30
01.08.2017 Haavelaakso Helppo A 5/30
27.07.2017 Haavelaakso Helppo A 3/30
22.07.2017 Haavelaakso Helppo A 3/30
13.09.2017 Hiprakka Helppo A 3/40
16.09.2017 Hiprakka Helppo A 1/40
16.09.2017 Hiprakka Helppo A 5/40
22.09.2017 Hiprakka Helppo A 5/40
23.09.2017 Hiprakka Helppo A 6/40
25.09.2017 Hiprakka Helppo A 6/40
26.09.2017 Hiprakka Helppo A 2/40
27.09.2017 Hiprakka Helppo A 3/40
26.08.2017 Bellgrove Helppo A 1/30
27.08.2017 Bellgrove Helppo A 3/30
29.08.2017 Bellgrove Helppo A 1/30
29.08.2017 Bellgrove Helppo A 5/30
03.10.2017 Ketola Helppo A 2/30
05.10.2017 Ketola Helppo A 2/30
07.10.2017 Ketola Helppo A 5/30
VVJ: 40 sijaa
01.08.2017 Mörkövaara Noviisi 3/30
06.08.2017 Mörkövaara Noviisi 1/30
09.08.2017 Mörkövaara Noviisi 1/30
04.08.2017 Mörkövaara Noviisi 1/30
05.08.2017 Mörkövaara Noviisi 2/30
05.08.2017 Mörkövaara Noviisi 1/30
06.08.2017 Mörkövaara Noviisi 4/30
11.08.2017 Mörkövaara Noviisi 5/30
14.08.2017 Mörkövaara Noviisi 3/30
15.08.2017 Mörkövaara Noviisi 5/30
02.08.2017 Koistila Noviisi 2/30
03.08.2017 Koistila Noviisi 5/30
05.08.2017 Koistila Noviisi 5/30
07.08.2017 Koistila Noviisi 1/30
11.08.2017 Koistila Noviisi 1/30
12.08.2017 Koistila Noviisi 4/30
16.08.2017 Koistila Noviisi 5/30
17.08.2017 Koistila Noviisi 3/30
18.08.2017 Koistila Noviisi 5/30
18.08.2017 Koistila Noviisi 2/30
20.08.2017 Koistila Noviisi 2/30
25.08.2017 Koistila Noviisi 5/30
27.08.2017 Koistila Noviisi 3/30
30.08.2017 Koistila Noviisi 4/30
01.08.2017 Wyat Shetlands Noviisi 2/40
09.08.2017 Wyat Shetlands Noviisi 4/40
15.08.2017 Wyat Shetlands Noviisi 1/40
16.08.2017 Wyat Shetlands Noviisi 4/40
18.08.2017 Wyat Shetlands Noviisi 6/40
28.08.2017 Wyat Shetlands Noviiisi 1/40
05.08.2017 Koistila Noviisi 2/30
08.08.2017 Koistila Noviisi 5/30
10.08.2017 Koistila Noviisi 5/30
16.08.2017 Koistila Noviisi 4/30
20.08.2017 Koistila Noviisi 5/30
04.08.2017 Hengenvaara Noviisi 1/21
10.08.2017 Hengenvaara Noviisi 3/21
26.07.2017 Härdelli Noviisi 2/26
30.07.2017 Härdelli Noviisi 4/26
06.08.2017 Härdelli Noviisi 3/26

- Päiväkirja

29. heinäkuuta 2017: Puunauspäivä
Tänään Kalle pääsi oikein tehopuunauksen kohteeksi, nuori ori suuntaisi huomenna kohti Suomenhevosvarsojen laatuarvostelua. Askellajeiltaan laadukas ja muutenkin komea ori voisi pärjätä näissä laatuarvosteluissa hyvin, jos se vain malttaisi keskittyä. Keskittyminen ei olisi itsestäänselvyys, kaksivuotias oli hyvinkin tietoinen siitä, että se oli Ori isolla O-kirjaimella, ja piti itsestään isoa meteliä muiden hevosten edessä. Todellakin toivoin, että tähän käytökseen vaikuttivat nuoren orin hörmonihöyryt, ja vähän kasvettuaan se rauhoittuisi.

Takaisin tehopuunauksen pariin. Kalle, kypsässä kahden vuoden iässä, oli paljastunut jo vuosi sitten yhdeksi tallimme pahimmista sottapytyistä. Nytkin se seisoi pesupaikalla hyvin viattoman näköisenä. Tai niin viattoman näköisenä, kun noin viiden sentin mutakerroksen alta pystyi näyttämään. Ja olisipa se muta ollut edes sellaista perinteistä "mä tossa vähän pyörähdin piehtaroiden", mutta ei. Mutaa, ällöttävää märkää mutaa, oli orin iholla asti. Ja nyt on heinäkuu! Mistä ihmeestä se ori oli ylipäätään löytänyt koko laitumelta kohdan, jossa oli noin mutaista?

Sanotaan vaikka niin, että operaatio Kalle puhtaaksi ei sujunut ihan kamalan onnellisissa merkeissä. Kalle pyöri ja hyöri ympäriinsä minkä kerkesi, ja onnistui kerran jopa pudottamaan vesiletkun kädestäni niin, että sain oikein kunnon kylvyn jääkylmällä kaivovedellä veden suihkutessa päälleni. Kahden tunnin, lukuisten kirosanojen, läpimärkien vaatteiden ja tallottujen varpaiden jälkeen Kalle oli kuivaamista vaille valmis. Orin olisi voinut kuivattaa helposti kesäisessä auringossa ulkona, mutta mieleeni piirtyi kauhukuvia mutaisesta varsasta. Tämän takia päädyinkin loimittamaan Kallen ensin kuivatusloimella, ja orin kuivuttua ohuella puuvillaloimella ja jättämään sen vastasiivottuun karsinaan. Loimen köytin kiinni vielä ylimääräisellä loimivyöllä - sotkuinen orimme on aikamoinen houdini loimien kanssa.

20. syyskuuta 2017: Penelopeian liikutusnakitus
Olin saanut muutamaa päivää aiemmin puhelun, jonka päätteeksi löysin itseni lupautuneena liikuttamaan suokkiori Kallen tuon vakituisen ratsastajan sairastumisen vuoksi. Mitä orista kuulin etukäteen, se oli melko hyvällä tasolla suorittanut kilpahevonen. Mutta kuten jokainen kilpahevonen, myös Kallella oli rentoja päiviä, ja tänään olisikin yksi niistä. Tehtäväni olikin hoitaa Kallen treenistä palauttava liikutus, ja olin ajatellut hoitaa sen mukavan maastolenkin kautta.

Kallen kotitallille saavuttuani hain orin tarhasta, jossa se oli selkeästi ottanut kaiken ilon irti syksyn mutakeleistä. Perusteellisen harjauksen jälkeen etsin käsiini suomenhevosen varusteet, ja varustin sen ratsastuskuntoon. Orin kotitallin maastot olivat minulle onneksi ennestään tutut, joten tallipihasta lähdimme luottavaisin mielin. Kalle osoittautuikin oikein mainioksi kaveriksi. Se oli selkeästi rohkea hevonen, ja sen maastoeste tausta olikin huomattavissa myös pienellä lenkillämme. Ori ei ollut moksiskaan rätisevistä oksista tai tuulen suhinasta puskissa, mutta menohaluja sillä kyllä oli vaikka muille jakaa. Aivan pelkkään köpöttelyyn en oria alkanutkaan pakottaa, ja saimmekin otettua kaksi varsin vauhdikasta laukkapätkää mukavilla hiekkasuorilla. Kun palasimme tallipihaan, olin positiivisesti yllättynyt. Vaikka Kallessa olikin näkyvissa kilpahevosen säpäkkyyttä, se oli silti ehta suomenhevonen, fiksu ja luotettava. Tallissa ori saikin juotavakseen aimoannoksen melassivettä, ja tehokkaan pesun hikisille kohdille. Pikainen harjaus, ja sitten ori saikin palata omaan tarhaansa. Ja tokihan se meni ensiteoikseen piehtaroimaan juuri siihen tarhan likaisimpaan nurkkaan. Niin kuin hevoset yleensäkin.

21. marraskuuta 2017: Laydan kallepäivä
Silitin Kallen, tuon kauniin, harmahtavanrautiaan orin pehmeää turpaa tyynesti etelän auringossa ruskettuneella kädelläni. Hevosen omistaja Elina oli ollut huolissaan siitä, saako hevonen huomiota, joten oli tarjoutunut pitämään sille seuraa yhden päivän ajaksi. Olimme jo käyneet rauhallisella maastolenkillä nähden hirven, joka säikäytti Kallen pahemman kerran, ja ihmetelleet outoja asioita tallin pihassa, kuten traktoreita ja muovisäkkiä, jonka sisällöstä emme kumpikaan tienneet. Kallella ja minulla oli todella alkanut synkkaamaan, vaikka myönnän olleeni aluksi hieman stereotyyppinen tuota suomenhevosoria kohtaan. Nyt oli kuitenkin aikani lähteä, ja jättää tuo hieno hevonen taakseni, palata omalle tallille omien hevosteni luokse. Annoin viimeisen halin tuolle pehmeälle Kaamostaivaalle, joka jäi katsomaan minua kummastuneena kun astelin haikein mielin pois tallilta, kohti omaa autoani ja sitä kautta omaa talliani. Kuinka voikaan ihastua hevoseen niin kovasti niin lyhyessä ajassa?

31. toukokuuta 2018: Hullu hevonen, hullumpi hombre selässä
En ollut lainkaan odottanut tätä, kun Elina talutti suomenhevosori Vähäpellon Kaamostaivaan, Kallen, eteeni. Orilla oli selässään estesatula, sen jalat oli suojitettu huolella ja satulasta roikkuivat paukkuliivin kiinnitysnarun. Toisessa kädessään Elina piteli Kallen ohjia, toisessa paukkuliiviä. "Sä lähet nyt hyppäämään maastoesteitä!" nainen kajautti. Katselin häntä kauhuissani, suunnitelmiini ei kuulunut itseni tapattaminen laitumella viikon seisseen orin selässä. "Anteeks että mitä sä just sanoit?" kysyin. Kauhistukseni paistoi varmasti läpi äänestäni, vaikka olinkin pyrkinyt pitämään naamani peruslukemilla. "Just niin kun mä sanoin. Mä tulen Humpan kanssa mukaan, se on mulla tuolla käytävällä suitsia vaille valmiina. Kalle saa olla hyvä esimerkki, Humppa on arastellut tota vettä yksin, ni pääsette kato päräyttämään sinne meidän eellä ja me tullaan perässä, tolla nuorella on kisavietti niin verissä, että se varmasti tulee perässä, että ei vaan jäisi jälkeen", Elina selitti suunnitelmansa, johon oli alistuttava. Niin me päädyimme Kallen kanssa harrastamaan maastoestehyppelyä. Elinalla ja Humpalla oli omat ongelmansa, joka oli ihan ymmärrettävään nuoren hevosen kanssa, mutta oma hermoni meinasi palaa Kallen pelleilyyn. Siinä vasta kisahevonen, ori oli kisannut kenttää aina CIC1-tasolle asti, mutta nyt se vaikutti pelkältä duracell-pupulta. Se hyppi, pommpi ja loikki ihan miten sattui, välittämättä siitä, miten minä siellä selässä heiluin. Hypätessämme lähes sivuttain ylös banketille kiitin sitä, että orin ratsastuksen kaupantekijäisiksi oli tullut paukkuliivi, Kalle tuntui olevan tänään normaaliakin omapäisemmällä päällä.

Jätinkin Elinan yksin keskelle peltoa Humpan kanssa, ja nostin itse reippaan laukan tarkoituksenani ottaa muutama spurttikierros pellon ympäri. Kalle oli hankala ja jopa vaarallinen käydessään esteillä kierroksilla, mutta tunsin orin niin hyvin kuitenkin, että tiesin ainakin melko turvallisesti voivani painaa kaasun pohjaan ja antaa orin mennä. Pitkä laukka tuntuikin olevan Kallelle mieleinen, ja painatimme pellossa niin kovaa, että vesi vain virtasi silmissä ja korvissa suhisi. Muutaman laukkakierroksen jälkeen ori olikin kummasti paljon paremmin käsiteltävissä, ja palasimme maastoesteiden luo.

"No, minne se Humppa ei siis suostunut mennä? Eiköhän me Kallen kanssa selvitä esteestä kun esteestä kun käytiin vähän selvittelemässä välejä, tuut sit vaan perässä ja toivot, että Humppa lähtee Kallen imuun eikä kiellä ja heitä sua selästä", sanoin virnistäen Ellulle. Sain vastaukseksi pitkän katseen, ja hetken neuvottelun jälkeen jatkoimme Ellun kanssa yhteisymmärryksessä treenejämme.

© Syrjän Ratsutalli 2017-2021       |       virtuaalitalli       |       virtuaalihevonen

VRL-00816