- Sukuselvitys

- Jälkeläiset

- Ominaisuuspisteet

- Näyttelymenestys

- Päiväkirja

2. tammikuuta 2018: VeeraR:n päiväkirjamerkintä
Tänään osallistuin Syrjän ratsutallilla Saara Rajisen koulutunnille. Saara oli tallilla suorittamassa viimeistä työssäoppiaan ja tämä olisi hänen näytönpaikkansa kouluratsastuksen osalta. Olin kumminkin tykästynyt Saaran opetustapaan, kun tämä oli kerran pitänyt yhden tunnin minulle. Oma ratsuni teki minulle tenät kehittelemällä jalkaansa impparin, mutta onneksi Elina lainasi talliltaan lainaksi suomenhevosori Viljamin. Taivaalta tihutti lunta, kun ajelin tallia kohti. Väsymys meinasi painaa silmiäni kiinni, mutta hörpin matkalla huoltoasemalta hakemaani kahvia toiveikkaana äkkipiristymisestä.

Viljami vaikutti hieman turhankin energiseltä tänään. Kun hoidin sitä kuntoon, ori mupelsi koko ajan riimunnarua ja yritti tirkistellä mitä käytävällä tapahtui. Elina oli kehunut orin lempeää luonnetta - mitä se todella vaikuttikin olevan - mutta ensilumi ulkona selkeästi oli saanut kaikki muut paitsi minut virkeäksi.

Alkuverryttelyssä teimme paljon voltteja ja ympyröitä sekä käynnissä että ravissa. Onnekseni maneesissa oli kanssamme vain yksi toinen ratsukko, joten saimme Viljamin kanssa hyvin tilaa suorittaa tehtäviä. Alkuverryttelyt menivät meillä hieman kaahaamiseksi ja saimmekin hyvin suoraa palautetta tästä.. Seuraavaksi teimmekin kiemurauria ja sai tehdä 3 tai 5 kaarisen uran, kunhan ei törmää toiseen ratsukkoon. Teimme Viljamin kanssa suurimmaksi osaksi vain kolmikaarista, sillä toinen ratsukko tuntui aina olevan huonosti edessämme, että olisin saanut viisi kaarista kiemurauraa väännettyä. Lopuksi teimme vielä pysähdys peruutus harjoituksia, sillä Saaran mielestä minun tuli saada ratsuni paremmin kuulolle.

7. tammikuuta 2018: Iisi ja biisi maastossa
Tieni vei tänään iltapäivällä maastoon, jo kolmannen kerran tänään. Lähdimme tallihommissa auttamassa olleen Veeran kanssa maastoon kahden maissa, ehtisimme tehdä kunnon lenkin vielä valoisan aikaan. Veeralle olin merkinnyt ratsuksi Onnin, joka ei ollut erityisen tunnettu tunnettu rauhallisesta etenemisestään maastossa. Tarjosinkin naiselle vaihtoa helpompaan ratsuun, hänelle jo ennestään tuttuun Viljamiin, Onnin kanssa maastoilu ei ollut mikään nautinto. Olisin mielelläni antanut Veeralle helpomman ratsun, ei naisen tarvitsisi lähteä hikoilemaan Onnin kanssa, kun hän oli jo auttanut karsinoiden siivouksessakin päivällä. Veera kuitenkin totesi, että mitä hän nyt hevosta vaihtamaan, joten kiipesin itse rauhallisen Viljami-orin selkään.

Viljami eteni rauhallisesti Onnin edellä, se ei ottanut paineita takana kaahottavasta orista, joka tuli lähes takamukseen kiinni Veeran jarrutteluista huolimatta. Onni oli nopea liikkeistään, mutta nyt se oli hieman turhankin reippaalla päällä. Ehdotinkin Veeralle, että emme nyt päästelisi kovin kovaa, laukan voisi ottaa sitten takaisin tallilla, iso kenttä oli saanut mukavan lumikerroksen päälleen, lumi hieman hidastaisi Onnin menohaluja, eikä se voisi kentältä ainakaan karata. Pääsimme jossakin kohtaa pellolle, jossa ehdotin ravailua. Viljami kulki nätisti, ori oli kiltti kuin mikä, mutta Veeralla oli alkuun pidättelemistä omassa ratsussaan. Pikkuhiljaa se kuitenkin rauhoittui, ja uskalsinkin ehdottaa ratsukon siirtymistä kärkeen paluumatkalla. Ei siinä muuten olisi ollut mitään vikaa kulkea Viljamin kanssa kärjessä, mutta ratsuni oli pikkuhiljaa alkanut ärsyytymään takamuksessa roikkuvasta orista.

Paluumatkalla Onni onneksi malttoi kulkea edellä, niin me saimme Viljamin kanssa edetä omassa tahdissamme heidän takanaan, ja saimme ravailla heitä kiinni. Vajaan tunnin melko rauhallisen lenkin jälkeen Veera sai revitellä Onnin kanssa hieman kentällä, minun suunnatessa Viljamin kanssa kohti maneesia, Onnin rento päivä tarkoitti Viljamille vielä puolisen tunnin tehotreeniä. Avo- ja sulkutaivutukset tulivat maastossa lämmenneeltä orilta vähällä pyytämisellä, ja nautin kun sain orin tekemään laadukasta työskentelyä vähällä vaivalla. Tämän jälkeen palasin orini kanssa talliin, jossa Veera oli jo loimittanut oman ratsunsa kuivumaan karsinaan. Tein tämän saman Viljamille, jonka jälkeen lähdimme yhdessä Veeran kanssa syömään, meillä viimeisiä päiviä työssäoppimassa oleva Saara lupasi hoitaa oripojat takaisin ulos myöhemmin.

12. kesäkuuta 2018: VRL-05772:n kouluvalmennus
Tulin Syrjän Ratsutallille valmentamaan suomenhevosori Viljamia sekä Elinaa. Saavuimme ratsukon kanssa samaan aikaan kentälle ja rupattelimme Elinan kanssa samalla kun hän lämmitteli Viljamia. Ori oli vähän jäykän oloinen ja käskytinkin heidät jäämään pääty-ympyrälle ravissa. Ravin jälkeen kävimme myös laukan läpi molempiin suuntiin pääty-ympyrällä ja pikkuhiljaa Viljami alkoi kulkea kauniisti muodossa ja kantaa itseään paremmin. Elinalla oli toki täysi työ saada orille työmoodi päälle mutta täpäkkä nainen sai oriin nopeasti kulkemaan oikein päin. Varsinaisena harjoituksena olimme aluksi ajatelleet taivutuksia ravissa ja pitäydyimme tässä suunnitelmassa. Aloitimme avotaivutuksilla ja Viljamille ne selkeästi olivat peruskauraa. Elina tuki takapäätä hyvin pohkeella eikä ori lähtenyt tunkemaan uran sisäpuolelle missään kohtaa. Kävimme avotaivutukset läpi kummassakin suunnassa ja koska nämä onnistuivat niin hyvin, jatkoimme hetken levähdyksen jälkeen sulkuihin. Sulut tuntuivat hankalammilta ratsukolle ja Viljami ei tuntunut hyvästä asetuksesta huolimatta pysyä taivutuksessa vaan väisti takaosaansa takaisin uralle. Lähdimme purkamaan tätä yksinkertaisesti voltilla kulmassa ja siitä suoraan sulkutaivutukseen. Tätä ei tarvittu kuin pari hassua toistoa ja Viljami onnistui upeasti myös suluissa! Loppuun teetin ratsukolla vielä lyhyen harjoituksen jossa pääsivät vaihtamaan avosta sulkuun ja takaisin. Tehtävä suoritettiin pituushalkaisijalla, jossa heti alkuun tehtiin voltti, josta jäätiin avotaivutukseen, puolessa välissä uusi voltti ja siitä sulkutaivutuksessa loppuun. Kävimme viimeisen harjoituksen läpi ensin käynnissä ja lopuksi myös ravissa. Tämäkin tuntui Viljamille vähän haastavalta ensimmäisellä kierroksella mutta jälleen heti kun ori hiffasi tehtävän jujun, se sujui moitteetta. Valmennuksesta jäi varmasti koko porukalle hyvä mieli ja hyvät eväät myös kotitreeneihin.

22. helmikuuta 2019: Hankkarivamman hoitoa
Joskus meillä tallilla kävi Elli, mutta tällä kertaa elli. Eläinlääkärin visiitit eivät koskaan olleet kovin mieluisiakin, nytkään en hymyillen toivottanut luottoeläinlääkäriämme Olavi Pohjolaa vastaan. Olen itsekin eläinlääkäri, mutta niistä töistä ei ole kokemusta harjotteluja enempää, joten parasta oli aina kutsua paikalle kokenut ammattilainen. Joskus toivoin, että olisin lähtenyt opiskelemaan jotakin muuta, eläinlääkärin koulutuksesta ilman työkokemusta oli harvemmin hyötyä tallinpitäjän ammatissa muuten kuin pirujen maalailussa seinille.

Tänään onneksi ei ollut tapahtunut katastrofia, vaan hoidettiin vanhempaa vammaa parempaan kuntoon - kyseessä oli hankositeen jännevamman kontrollikäynti. Viljamilta oltiin nyt kuukausi kyseistä vammaa paranneltu, ja vaikka kaikki menisi hyvin, olisi vielä muutama edessä. "Hyvältä näyttää, katso nyt. Täähän paranee hyvää vauhtia, eiköhän me saada tosta vielä ihan käyttöratsu", kommentoi Olavi ja viittasi minuakin katsomaan ultraäänen avulla muodostettua kuvaa. Nyökkäsin hyväksyvästi, oltiin sitä pahemmistakin käyttöhevosia tehty. Eiköhän tuosta orista olisi ensi kesänä laiduntamaan ja siitokseen olisi, saisi nauttia pitkän kesän ihan rauhassa ja omilla ehdoilla liikkuen.