- Sukuselvitys

I. Sulostellen todellikin antsaitsi nimensä. Ori oli nimittäin yksi kilteimmistä hevosista, joita maa on päällään kantanut. Kapasiteetikas yleisratsu olisi ollut täydellinen hevonen myös pikkulapsille, sukupuolestaan huolimatta se oli erittäin rauhallinen ja helppo käsitellä. Ori oli kuitenkin sen verran osaava ja hyväsukuinen hevonen, että siitä ei tullut pienten lasten tai edes aikuisten tätien harrasteratsua, vaan yksi oman aikansa menestyneimmistä suomenhevoskilpureista. Ori eläköityi kilparadoilta 16 vuoden ikäisenä, siirtyen siitoskäyttöön. Vieno on yksi orin ensimmäisen siitoskauden varsoista. Monet orin myöhemmistäkin varsoista päätyivät Vienon kaltaisiksi, melko menestyneiksi, mutteivät miksikään huippumenestyneiksi monitoimiratsuiksi.

II. Myrskyn Hyrskyn teki rikkonaisen uran esteillä. Ori oli lahjakas esteratsu, sitä ei ollut kieltäminen, mutta useat loukkaantumiset vaivasivat orin kilpauraa, milloin ongelma oli etusissa, milloin takasissa, milloin selässä. Tämän vuoksi se keskittyikin enemmän siitosratsun hommiin, oli se loukkaantumisistaan huolimatta ehtinyt saada esteradoilta sen verran hyvät tulokset, että hyväsukuista oria käytettiin rohkeasti siitokseen. Useat sen jälkeläisistä nousivat kilpailemaan menestyksekkäästi kansallisella tasolla. Päätyipä yksi orin jälkeläisistä junnuratsastajansa kanssa peräti saksalaisille kilpakentille. Myrskyn Hyrskyn oli syntymästä kuolemaansa kasvattajansa omistuksessa, vaikka tämä ei sillä sen kilpavuosina ratsastanutkaan, vaan ammattiratsastaja. Molemmilta ori keräsi kehuja luonteensa puolesta, olipa sen luonne tunnistettavaksi helpoksi niin selkeäksi, että ori sai kantakirjalausuntoonsa maininnan "koiramainen luonne". Oliko se hyvä vai huono asia, ei koskaan selvinnyt.

IE. Toimaara tuli nuorena tunnetuksi kiukkuisesta luonteestaan, silloin kun takapää ei potkinut, etupää puri. Lopulta tämä käytös johti siihen, että nelivuotiaana tallissa seisoi täysin ratsukouluttamaton tamma, jota kukaan ei uskaltanut käsitellä. Tamma suunniteltiin pistettäväksi teuraaksi, mutta viime hetkellä naapurin yksityistallin pitäjä osti sen vain kymmenen markkaa suuremmalla hinnalla kuin hevosen teurashinta olisi ollut. Uuden omistajansa kanssa tamma kävi monet nokkapokat, mutta kuusivuotiaana Toimaara starttasi ensimmäistä kertaa kouluradoilla. Koskaan tamma ei vihaisesta luonteestaan päässyt eroon, mutta viimeistään kymmenenvuotiaana varsottuaan ensimmäisen kerran tamman saattoi sanoa olevan niin rauhallinen, että sen kanssa pärjäsi kuka tahansa, joka pärjäsi muidenkin hevosten kanssa. Ei siitä koskaan pikkulasten ratsua tullut, mutta omistajansa laajentaessa yksityistallin pidon lisäksi ratsastuskoulutoimintaan, kävi Toimaara muutaman kerran viikossa sennuratsastajien tunneilla. Siitä tuli jopa melko pidetty ratsu, ja sen menehtyessä 20-vuotiaana suolitulokseen, oli suru suuri.

E. Taikapalmikko oli syntyjään ravitallin kasvatti, mutta ei koskaan päässyt radoille asti, tamma oli alusta asti täysin surkea kärryjen edessä. Se pisti opetusvaiheessa palasiksi useammat kärryt, ja ravissa pysyminen oli vauhdikkaalle tammalle aivan ylivoimaista, laukka oli paljon miellyttävämpi askellaji. Niin musta tamma myytiinkin halvalla erääseen ratsastuskouluun, jossa se päädyttiin kouluttamaan ratsuksi. Ratsastuskoulussa pohdittiin, olisiko kannattavampaa ostaa halpa projekti vai kalliimpi, valmis ratsu, mutta myöhemmin paikan pitäjä kiitteli, että oli ostanut halvan projektin kalliimman opetusmestarin sijaan. Ravisukuisesta tammasta paljastui ratsukoulutuksen yhteydessä jopa liiankin laadukas esteratsu ratsastuskoululle, ja se päätyikin kilpailemaan esteratsastuksessa aina Suomenhevosten Kuninkaallisiin saakka ratsastuskoulun pitäjän, innokkaan esteratsastajan kanssa. Aktiivisen kilpauransa jälkeen tamma pyöräytti muutaman varsan ennen siirtymistään eläkeläishevosen vapaa-ajan tappoammattiin, täysipäiväiseksi ratsastuskouluhevoseksi. 16-vuotiaana ensimmäiset tuntinsa tehnyt tamma oli vihattu hoidokki, se näykki hoitaessa, mutta etenkin estetunneille tamman olisivat halunneet ratsukseen jok ikinen tallin ratsastaja. Se oli helppo aloittelevankin hyppääjän ratsastaa, se meni kovaa kun pyydettiin, mutta jos ei pyydetty, se kulki hyvin maltillisesti. Tamma porskuttaa yhä hengissä, tehden muutaman ratsastuskoulutunnin viikkoon, vaikka estetunneilla sitä ei enää nähdäkään.

EI. Liinan Horkko kilpaili koko elämänsä raveissa. Se ei tullut ratsuväelle kuuluisaksi kilpailujen saralta lainkaan, ehei, ei orilla ratsastettu luultavasti koskaan. Tästä huolimatta se varmasti tunnistettiin myös ratsuväen, ja jopa ei-hevosväen keskuudessa sen voitettua Kuninkuusajot kahteen kertaan peräkkäin, rikkoen molemmilla kerralla kilpailujen aiemmat ennätykset. Ori teki myös komean siitosuran, ja sille syntyi jälkeläisiä lähes 400 kappaletta. Yllättävän suuri osa orin jälkeläisistä on jatkanut isänsä jalanjäljissä komeaa kilpauraa. Kaikki eivät ole näin tehneet, osa punaraudikon varsoista on päätynyt ratsuiksi, osa ei ole päätynyt oikein minkäänlaiseen käyttöön. Onpa muutama jälkeläinen päätynyt jo nuorena teuraaksi hulluksi leimaamisen takia, mutta ei tästä pelkästään Horkkoa ole syyttäminen. Eihän ori se helppoluontoisin ollut, ketju sen suusta taluttaessa poikkeuksetta löytyi ja ajaessakaan kuolain ei pehmeimmästä päästä ollut, mutta kukaan ei käskenyt astuttamaan hankalaluontoista tammaa sillä.

EE. Kalman Kauneus oli kova luu kenen tahansa purtavaksi. Nirppanokkainen tamma aiheutti harmaita hapsia suoraan toimintaan tottuneille ravimiehille, ja sen kilpaura oli rikkonainen jatkuvien valmentajan- ja omistajanvaihdosten takia. Tammamaistakin tammamaisempi luonne oli liikaa monille ravimiehille, mutta myös -naisille. Sen sielunelämästä ei päässyt oikein perille, jos siitä olisi ottanut selvää, olisi voinut kovasukuinen tamma olla iso nimi raviradoilla. Koskaan se ei saanut niin kovaa ennätystä, että sillä olisi voinut kehuskella, hankala luonne hankaloitti tamman kilpauraa hieman liikaa. Kalman Kauneus siirtyi siitoskäyttöön jo melko nuorena, kuusivuotiaana. Valitettavasti se ei siitoskäytössäkään ollut se kaikista paras hevonen periyttämisen kannalta. Kaksi sen saamasta kuudesta jälkeläisestä pääsi radoille saakka, mutta kummankin ravistartit on helppo laskea yhden käden sormilla. Kaikista tuli kuitenkin ihan kelpo hevosia, yhtä lukuunottamatta, yksi varsoista päätyi terveysongelmien takia monttuun nopeasti vieroituksen jälkeen.

- Jälkeläiset

- Ominaisuuspisteet

- Päiväkirja

22. kesäkuuta 2019: Gabin kouluvalmennus
Toinen valmennuspäivä Syrjän ratsutallilla ja tällä kertaa ratsastajana Tuukka ratsunaan tamma Vieno. Pelkäsin jo, että millainen vauhtihirmu tällä kertaa olisi tulossa kentälle, mutta Tuukan taluttaessa Vienoa se vaikutti hyvinkin rauhalliselta. Tamma seisoi kiltisti paikallaan kun Tuukka nousi selkään ja sääti satulavyön sopivaksi. Ratsukko aloitti alkuverryttelyn, ensin hetki käyntiä pitkin ohjin, jonka jälkeen Tuukka keräsi ohjat käsiinsä ja aloitti lämmittelyn pysäytyksillä, peruutuksilla sekä ympyröillä. Vieno toimi todella moitteettomasti ja yhteistyökykyisesti, olin jo helpottunut kun löytyyhän täältä sentään tasapainoksi hieman rauhallisempaakin kaveria! Ohjeistin Tuukkaa jatkamaan lämmittelyjä siirtymillä kunkin askellajin välillä. Pian tamma liikkuikin vetreästi ja oli aika siirtyä itse valmennukseen. Myös Elina oli tällä välin tullut katsomaan kentän laidalle valmennuksen kulkua.

Ajatuksenani oli tässä valmennuksessa keskittyä istuntaan sekä mahdollisesti ajan riittäessä myös painoapujen käyttöön. Pääasiassa Tuukan istunta näytti oikein hyvältä, hän selkeästi hallitsee oman vartalonsa hevosen selässä. Ravissa Tuukka kuitenkin välillä tuntui painuvan hieman lyttyyn. Työskentelimmekin siis paljon ravissa tehden temmonmuutoksia samalla Tuukan yrittäessä pitää ryhtinsä suorassa. Rytyssä istuminen ehkä oli vain alkukankeutta, sillä siirryttyämme seuraavaan tehtävään ei Tuukan istunnassa ollut enää huomautettavaa. Laukkatehtävissä treenasimme paljolti vastalaukkaa sekä vaihtoja ilman ravi siirtymiä. Vastalaukka sujui Vienolta todella hyvin, mutta laukanvaihtoja täytyi hieman hioa ensin. Opastin Tuukkaa antamaan selkeämmät avut vaihdon yhteydessä, jonka jälkeen vaihdot sujuivatkin paljon paremmin. Lopuksi pyysin ratsukkoa ottamaan vielä käynnissä hieman avotaivutuksia, joiden kohdalla ei juurikaan sanomista ollut. Pääasiassa ratsukon yhteistyö sujui moitteettomasti. Vieno kulki todella hyvin Tuukan apujen kanssa ja käytöskin oli todella miellyttävää. Tuukka on selvästi ennenkin treenannut istuntaansa, sillä Tuukan ratsastuksessakaan ei juuri sanottavaa ole. Tietty heti alusta asti Tuukan olisi hyvä katsoa miten selässä on, jotta hyvä ryhti ja tasapainoinen istunta on mukana heti alusta lähtien.

15. marraskuuta 2021: Kouluvalmennus (kirjoittanut lottis)
Mulla oli ollut hieman vaikea kausi vuokrahevoseni kanssa jo pidemmän aikaa. Valmentajani ehdotti, että kävisin valmentautumassa ihan toisenlaisella hevosella ja eri valmentajalla. Vakituisella valmentajallani oli tuttu tallia lähistöllä ja niinpä otin yhteyttä Syrjän Ratsutalliin. Syrjän omistajatar otti minun yhteydenottoni hyvillään vastaan ja saimme sovittua kouluvalmennuksesta.

Olin odottanut viikko sitten sovittua valmennusta kuin kuuta nousevaa. Ehkä saisin tästä uusia eväitä tulevaan ja tarvittavan sätkyn kehittää itseäni ja vuokrahevostani. Syrjän Ratsutallille saapuessani kävelin reippaasti tallin etuovesta sisään ja lähdin etsimään jotain henkilöä, jolta kysyä tallin toimintatavoista. Eräästä karsinasta pilkisti hymyilevät kasvot, jotka paljastuivat tallin omistaja Elinaksi.

Maneesissa nousin Elinan avustuksella suomenhevostamma Vienon selkään. Lähdin suorittamaan ratsuni kanssa alkukäyntejä samalla kun Elina kertoi tammastaan minulle enemmän. Huomasin heti alkuun, että oli parempi laittaa tamma alusta asti töihin, ettei myöhemmin käy kalpaten ja askel jää laiskaksi. Kun aloin pikkuhiljaa lyhentää ohjia ja valmistautua kovempaan treeniin, samalla myös selkeästi Vienon virittyneisyys ja askel parani. Elina oli suunnitellut meille treeniä tempon vaihteluista askellajien sisällä. Alkuun minulla oli hieman vaikeuksia istua satulassa rennosti ja saada Vienon askeleen pidentymään. Sain hyviä ja toimivia vinkkejä Elinalta, jolloin askellajit rentoutuivat mukavasti. Ravi alkoi tuntumaan jo melko liitämiseltä loppuvalmennuksesta, kun ravasimme lävistäjää pitkin kentän keskellä.

Kiittelin vuolaasti sekä Elinaa, että ratsuani Vienoa valmennuksen päätteeksi. Vihdoin onnistuin oikeasti nauttimaan ratsastamisesta ja onnistuin rentoutumaan hevosen selässä. Ehkä tässä tapahtui tarvitsemani herätys oman vuokrahevoseni kanssa treenaamiseen ja rentouden löytämiseen.