- Sukuselvitys

- Jälkeläiset

- Kilpailukalenteri

- Päiväkirja

11. tammikuuta 2018: Koulukiemuroita Jannican kanssa
Saapuessani Syrjän ratsutallille ratsastamaan oli minulle laitettu suomenhevostamma Kuola valmiiksi, se kun osasi kuulemma olla melkoinen porsas sekä hoitaessa että ratsain, joten tallinväki oli ajatellut säästää aikaani laittamalla neidin kuntoon, jotta oma energia riittäisi ratsastukseen. Päivä oli melkoisen viileä, viidenkin asteen pakkanen tuntui kylmältä ja salaa kiittelin mielessäni Syrjän maneesia, jonne tamman talutettuani suljin ovet ja laitoin valot päälle, ei ristinsielua. Talutettuani Kuolan keskelle kaartoon nousin selkään, kiristin vyötä tarpeeksi ja jalustimet vaikuttivatkin sopivilta, joten pääsimme heti hommiin. Kuola vaikutti reippaalta, mutta malttoi silti kävellä alkukäynnit pitkin ohjin. Kerätessäni ne tuntumalle Kuola säilytti reippautensa ja aloimme tekemään ympyröitä, voltteja, pysähdyksiä ja peruutuksia saadakseni Kuolan paremmin kuulolle.

Hetken kuluttua vaihdoimme suuntaa ja tultuani pituushalkaisijalta muutamia väistöjä molempiin suuntiin sekä keskemmällä maneesia takaosankäännöksiä ohjasin tamman uralle ja otimme kevyttä ravia useita kierroksia vain uraa pitkin, jonka jälkeen aloin kääntämään pikkuhiljaa ympyröitä molemmissa kierroksissa. Kuola painoi hieman kädelle, mutta alkoi kyllä työskennellä paremmalla motivaatiolla itsensä kantaen, kun huomautin asiasta reippaammalla pohkeella. Pirteän tamman kanssa työskentely oli suhteellisen helppoa, vaikka pidätteitä saikin tehdä kyllä tiheään, jottei tamma karannut omiin ajatuksiinsa, vaan keskittyi siihen mitä minulla oli sanottavana. Laukkaa nostaessa tuli muutamakin ryöstöyritys, joka toistui suunnanvaihdoksen jälkeen, mutta nopeasti oli tamma palautettu ruotuun kääntämällä ympyrälle tai aitaa kohden. Loppuharjoitukset laukassa sujuivatkin alun haparoinnin jälkeen jo paremmin ja tamma kulki koottuna pieniä pätkiä. Hieman ylimääräistä sähläystä oli huomattavissa vielä loppuraveissakin, mutta sen verran rauhallisemmalta tamma vaikutti jo niissä, että annoin sen ravailla pidemmällä ohjalla.

12. tammikuuta 2018: Hyppypäivä kera Jannican
Seuraavana päivänä laitoin Kuolan itse valmiiksi ja hikihän siinä tuli! Saatuani neidin viimenään satuloitua (sen jälkeen kun se oli yrittänyt tallata varpaani, purra satuloidessa ja käänsi takamusta suitset otettuani) olimme turvallisesti matkalla kohti maneesia. Tänään olisi tarkoitus hypätä tamman kanssa, mutta aika näyttäisi mitä siitä käytännössä tulisi. Energinen tamma koitti tänäänkin alkuverkan jälkeen laukassa kaiken maailman kolttosia, joilla olisi ratsastajan saanut karistettua kyydistä, mutta täti oli ja pysyi. Turhautuneena se singahteli vielä varmuuden vuoksi laukassa muutaman kerran maneesinseinien natistessa pakkasesta, mutta eipä sekään tulosta tuottanut. Ravitehtävissä tamma painoi jälleen kädelle ja sai palautetta asiasta, tällä kertaa kuitenkin se luovutti helpommin ja alkoi viimein työskennellä hieman paremmalla motivaatiolla ja muodolla varustettuna. Alkuverkaksi olin valinnut suoralle ja kaarevalle uralle sarjan puomeja, joita ylitimme sekä ravissa että ympyrällä myöskin serpentiinimuodossa laukalla. Kuola keskittyi puomitehtäviin oikein kivasti ja eteni tehtävien välillä rytmikkäässä laukassa ja ravissa.

Pitkäjänteinen työskentely tuotti tulosta myöskin puomien jälkeen, kun siirryimme hyppäämään verkkaesteille ja tamma suoritti helpot pienet tehtävät hyvin ja helpon oloisesti. Annoin sen kävellä samalla, kun kävin korottamassa esteitä. Mitään erikoista emme tänään hyppäisi, olihan tämä vasta toinen kertani tamman kanssa. Lennokkaassa ravissa ylitetyt kavaletit tuntuivat kiinnostavan Kuolaa ja niinpä päädyin nostamaan niitä vielä hitusen jumpaksi. Otin samalla muutamia in-and-out esteitä, joista Kuolalla oli ilmeisesti hieman vähemmän kokemusta, koska eka hyppy oli sekä lähestymisen että hypyn aikana hieman epävarmaa. Toisella kerralla kuitenkin tempo oli tasaisempi läpi tehtävän ja tamma työskenteli jopa mielellään kanssani. Ilmeisesti se tykkäsi esteistä enemmän kuin koulunväännöstä, kukapa ei.. Mikään kovin varma hyppääjä ei tamma kyllä missään nimessä ollut ja esteiden noustessa tuntui tarvitsevan jo 80cm tasolla apua ratsastajalta. Otimme lopuksi vielä parempaan suuntaan yhden metrin esteen yksittäisenä apupuomien kera, joka sujui hienosti! Sen jälkeen tamma ansaitsikin rennot loppuverryttelyt ravien ja käynnin muodossa lähimaastossa, josta nautimme molemmat.

19. toukokuuta 2018: Pierren vuokrahevoskokeilut
Olin lähtenyt katsomaan ja koeajamaan lupaavaa ravihevosta, joka oltiin kuitenkin ehditty jo myydä ja lastata uuden omistajansa kyytiin, ennen kuin itse edes ehdin paikalle. Kieltämättä hieman kismitti ja päätinkin etten ajanut montaa sataa kilometriä tyhjän takia, vaan hetken aikaa FB:n hevosryhmiä selattuani varasin sitä kautta itselleni tunniksi suomenhevostamman, jota tarjottiin varsin joustavasti vuokralle arki-iltapäivien ajaksi. Sääkin sattui sopivasti kohdalleen auringon lämmittäessä vielä mukavasti, eikä taivaalla näkyvistä yksittäisistä pilvenhattaroista varmasti sataisi pisaran pisaraa.

Tämän piti olla rentouttava iltapäivä hevosten parissa, mutta tarhassa minua odotti epäluuloisesti pälyilevä raudikko, joka ei ottanut askeltakaan porttia päin. “Toi on Kuola, se aina vähän kummeksuu vieraita” minut tarhoille ohjannut tallityttö tokaisi hymyillen ja lähti jatkamaan omia askareitaan. Jäin itse pyydystämään hevosta tarhasta, mihin tuhrautui varmasti reilu kymmenen minuuttia aikaa. Hoitaessakaan tamma ei ollut kovin kiva kaveri, enkä enää uskonut ratsastuksenkaan olevan poikkeus.

Saatuani Kuolan varustettua talutin sen nopeasti kentälle, josta aiemmat ratsukot olivat juuri poistumassa. Tamma ei aluksi ollut tyytyväinen jäädessään kentälle vain minä seuranaan, minkä se osoitti viskelemällä päätään ja liikkumalla pois alta yrittäessäni nousta satulaan. Pari yritystä se otti, ennen kuin olin päässyt selkään asti. Liikkeelle Kuola lähti ennen kuin ehdin edes mitään pyytää ja antamiani pidätteitä se vastusteli minkä kerkesi. Käteni olivat hellinä jo alkukäyntien ajalta ja antaessani tammalle pohjetta siirtyäksemme raville, sinkoutui se eteenpäin ja ehti ottaa pari askelta laukkaa ennen siihen puuttumistani. Olin aluksi haaveillut rentouttavasta maastolenkistä kentällä tehdyn lyhyen tutustumisen jälkeen, mutta tunteroinen kului äkkiä jääräpäisen tamman kanssa nahistellessa ja ideani oli susi jo syntyessään. Loppukäyntien aikana Kuola osasi kävellä jo varsin maltillisesti ja sain itsekin lyhyen hengähdystauon.