Syrjän Kuolonsyöjä

KTK-III


© AK, lisää kuvia alempana

"Kuolo"
VH17-018-0859

suomenhevosori
syntynyt 06.04.2017 (8v)
154cm rt

ko. heA re. 100cm helppo vaativa

kasvattaja Syrjän Ratsutalli
omistaja VRL-13320

KTK-III

Syrjän Kuolonsyöjä, meille tutuille Kuolo on vähän niin kuin shetlanninponi, vain ylikasvanut sellainen. Ori on nimittäin yleensä kiltti nallekarhu, mutta halutessaan itsepäisin suomenhevonen, johon kukaan on koskaan törmännyt. Jos se päättää, että jotakin asiaa ei tehdä, ei sitä tasan tarkkaan tehdä.

Tarhasta hakiessa orin itsepäisyys ei yleensä ole ongelma. Vaikka se on kopioinut shetlanninponeilta myös niiden huikean kiinnostuksen ruokaa kohtaan, saa sen turvan usein revittyä sieltä ruohotupsusta ihan voimaa käyttämällä ylös. Jos voimaa käyttämällä ei orin kalloon uppoa, että kyseessä ei ole ruokatauko, kannattaa karjaista päälle. Siitä se yleensä ymmärtää, että nyt olisi parempi liikkua kohti tallia ja sassiin.

Hoitaessa Kuolo on aikamoinen nautiskelija. Se tykkää ottaa lungisti, eikä juuri ympäröivästä hälinästä välitä. Jos ori tuntuu rauhattomalta, kannattaa sen turvan eteen lykätä heinää. Tällöin pohjattoman ruokahaluun omaava suomenhevonen ei mitään muuta ajattelekaan kuin sitä. Heinien määrä kannattaa kuitenkin mitoittaa niin, että niitä riittää juuri ja juuri perushoitotoimenpiteiden ajaksi. Jos varusteita laittaessa Kuololla on yhä heinää, saa olla aikamoinen mestari pukiessaan sille suitsia tai kiristäessään satulavyötä. Jos nyt heinistä huolimatta saa varusteet laitettua orille, menee sen saaminen ulos karsinasta luultavasti taas ärjynnäksi. Ei se juuri siitä välitä, että kuolaimet repivät eri suuntaan kuin ori haluaisi, jos sillä on ruokaa.

Selästä käsin saa Kuoloa suorastaan potkia aluksi eteenpäin. Se vaatii napaka ratsastajan, joka uskaltaa näyttää orille alusta asti, että nyt mennään eikä meinata. Jos orin antaa alkuun hidastella, voi olla varma, että se tekee samoin myös jatkossa, ja jos haluaa esimerkiksi esteitä hypätä, ovat hyvät hypyt vain haavekuvia. Samoin kouluratsastuksen puolella orin saadessa lusmuilla jo heti alkuun, on turha olettaa, että se viitsisi myöhemmässäkään vaiheessa lähteä työskentelemään rehellisesti. Jos kuitenkin ratsastaja tietää, että Kuolo pitää saada jo heti alusta asti liikkumaan reippaasti omalla moottorillaan, menee ratsastus luultavasti oikein kivasti. Ori on kokoonsa nähden hyvin kompakti tapaus, se osaa koulussa vahvasti perusliikkeet ja esteillä hämmästyttää ihmiset kapasiteetillaan. Esteillä ori on muutenkin ihan kiva kaveri siihen asti, että se kuumuu. Tällöin Kuolo ei ole enää oikein kenenkään hallinnassa, se kaahottaa menemään hurjalla vauhdilla ja hypyt menevät miten menevät.

Kilpailuihin suomenhevonen on kelpo kaveri. Saattaahan se estekilpailuissa kuumeta jo verryttelyssä, mutta ei se ole koskaan mikään kovin iso ongelma ollut. Sitten ollaan vain jätetty ruusukesijan tavoitteleminen välistä ja yritetty ratsastaa mahdollisimman siisti rata. Matkustaminenkaan ei tuota Kuololle ongelmaa. Ennemminkin se on se koppiin lastaaminen, joka on joka kerralla kamala murheenkryyni. Ori tietää varsin hyvin, että trailerissa ei ole mitään pelottavaa, mutta se osoittaa taas itsepäisen luonteensa lastaustilanteissa, ja aiheuttaakin tilannetta hoitaville ihmisille murheenkryynejä.


© AK

- Sukuselvitys

i. Hengenvaaran Vesihiisi
ERJ-I KRJ-II SLA-II VVJ-I SV-II
ii. Hattuvaaran Hiidenpata
ERJ-I KERJ-I KRJ-I VVJ-II SLA-I YLA1
iii. Hopeasulka
KTK-III ERJ-I KERJ-I KRJ-I VVJ-I SLA-I YLA2
iie. Kurpitsaprinsessa
ie. Huvitutin Pimento
ERJ-I KERJ-II KRJ-I VVJ-I SLA-II YLA1
iei. Hunajaherttua
iee. Prinsessa Ruusunen
e. Tuulenpesän Kuolinsyy
KTK-III ERJ-I SLA-II VVJ-II SV-III
ei. Viisikon Juhlamurha
EV-I KEV-III KV-II SV-I
eii. Murhayon Kirkastus
KTK-III ERJ-I KERJ-II KRJ-II SLA-II YLA2
eie. Wiviika
ee. Mörkövaaran Veriapila
KERJ-I EV-I KEV-II KV-II VV-II SV-III
eei. Hynynen
ERJ-I KERJ-I KRJ-I VVJ-I SLA-I YLA2
eee. Violavanja
ERJ-I KERJ-I KRJ-I SLA-I

- Jälkeläiset

Varsa Syntynyt Emä Omistaja
t. Syrjän Ankeuttaja KTK-II KV-I 26.03.2018 e. Hengenvaaran Opaali VRL-13320
o/t. 00.00.0000 i/e. VRL-

- Kilpailukalenteri

ERJ: 40 sijaa
11.05.2017 Kisakeskus Lapland 100cm 1/30
12.05.2017 Kisakeskus Lapland 100cm 2/30
13.05.2017 Kisakeskus Lapland 100cm 1/30
24.05.2017 Kisakeskus Lapland 100cm 3/30
27.05.2017 Kisakeskus Lapland 100cm 2/30
27.05.2017 Kisakeskus Lapland 100cm 4/30
24.04.2017 Hukkapuro 100cm 1/40
27.04.2017 Hukkapuro 100cm 5/40
27.04.2017 Hukkapuro 100cm 5/40
23.04.2017 Wolf Sporthorses 100cm 1/40
25.04.2017 Wolf Sporthorses 100cm 4/40
26.04.2017 Wolf Sporthorses 100cm 1/40
01.06.2017 Kisakeskus Lapland 100cm 2/30
03.06.2017 Kisakeskus Lapland 100cm 4/30
05.06.2017 Kisakeskus Lapland 100cm 5/30
07.06.2017 Kisakeskus Lapland 100cm 2/30
08.06.2017 Kisakeskus Lapland 100cm 1/30
09.06.2017 Kisakeskus Lapland 100cm 2/30
09.06.2017 Kisakeskus Lapland 100cm 5/30
10.06.2017 Kisakeskus Lapland 100cm 3/30
12.06.2017 Kisakeskus Lapland 100cm 3/30
13.06.2017 Kisakeskus Lapland 100cm 4/30
14.06.2017 Kisakeskus Lapland 100cm 2/30
17.06.2017 Kisakeskus Lapland 100cm 1/30
22.06.2017 Kisakeskus Lapland 100cm 5/30
24.06.2017 Kisakeskus Lapland 100cm 5/30
28.06.2017 Kisakeskus Lapland 100cm 1/30
11.07.2017 Mörkövaara 100cm 5/30
13.07.2017 Mörkövaara 100cm 4/30
16.07.2017 Mörkövaara 100cm 3/30
19.07.2017 Mörkövaara 100cm 2/30
02.06.2017 Mörkövaara 100cm 3/30
02.06.2017 Mörkövaara 100cm 3/30
06.06.2017 Mörkövaara 100cm 3/30
07.06.2017 Mörkövaara 100cm 3/30
08.06.2017 Mörkövaara 100cm 4/30
10.06.2017 Mörkövaara 100cm 5/30
21.05.2017 Corsett 100cm 2/29
21.05.2017 Corsett 100cm 3/30
22.05.2017 Adina 100cm 3/23
KERJ: 40 sijaa
07.08.2017 Mörkövaara Helppo 2/13
08.09.2017 Wolf Sporthorses Helppo 2/30
13.09.2017 Wolf Sporthorses Helppo 1/30
14.09.2017 Wolf Sporthorses Helppo 4/30
15.09.2017 Wolf Sporthorses Helppo 1/30
18.09.2017 Wolf Sporthorses Helppo 3/30
18.09.2017 Wolf Sporthorses Helppo 1/30
21.09.2017 Wolf Sporthorses Helppo 4/30
23.09.2017 Wolf Sporthorses Helppo 1/30
27.09.2017 Wolf Sporthorses Helppo 5/30
16.09.2017 Hengenvaara Helppo 7/50
01.10.2017 Vähäpelto Helppo 2/30
12.01.2018 Vähäpelto Helppo 4/30
16.02.2018 Huvitus Helppo 5/30
24.01.2018 Mörkövaara Helppo 5/30
25.01.2018 Mörkövaara Helppo 2/30
02.02.2018 Mörkövaara Helppo 4/30
09.02.2018 Mörkövaara Helppo 5/30
15.02.2018 Mörkövaara Helppo 2/30
19.02.2018 Mörkövaara Helppo 3/30
14.06.2019 Syrjän Ratsutalli Helppo 4/30
16.06.2019 Syrjän Ratsutalli Helppo 2/30
17.06.2019 Syrjän Ratsutalli Helppo 4/30
20.06.2019 Syrjän Ratsutalli Helppo 5/30
01.07.2019 Hiivurin Suomenhevoset Aloittelija 1/06
02.07.2019 Erkinheimot Harraste 1/24
04.07.2019 Safiiritiikerin Kilpailukeskus Aloittelija 1/15
05.07.2019 Hiivurin Suomenhevoset Aloittelija 1/06
08.07.2019 Erkinheimot Harraste 2/24
11.07.2019 Hiivurin Suomenhevoset Aloittelija 2/06
12.07.2019 Hiivurin Suomenhevoset Aloittelija 1/06
12.07.2019 Erkinheimot Harraste 3/24
12.07.2019 Winterbourne Court Aloittelija 3/13
14.07.2019 Winterbourne Court Aloittelija 1/13
14.07.2019 Erkinheimot Harraste 4/24
14.07.2019 Hiivurin Suomenhevoset Aloittelija 2/06
15.07.2019 Winterbourne Court Aloittelija 2/13
16.07.2019 Hiivurin Suomenhevoset Aloittelija 2/06
18.07.2019 Winterbourne Court Aloittelija 1/13
20.07.2019 Erkinheimot Harraste 4/24
KRJ: 40 sijaa
12.05.2017 Teilikorpi Helppo A 6/40
14.05.2017 Teilikorpi Helppo A 6/40
15.05.2017 Teilikorpi Helppo A 4/40
17.05.2017 Teilikorpi Helppo A 1/40
25.05.2017 Teilikorpi Helppo A 2/40
27.05.2017 Teilikorpi Helppo A 6/40
14.05.2017 Haavelaakso Helppo A 5/30
15.05.2017 Haavelaakso Helppo A 4/30
17.05.2017 Haavelaakso Helppo A 3/30
18.05.2017 Haavelaakso Helppo A 5/30
18.05.2017 Haavelaakso Helppo A 5/30
23.05.2017 Haavelaakso Helppo A 1/30
28.05.2017 Haavelaakso Helppo A 5/30
24.05.2017 Vähäpelto Helppo A 2/30
11.05.2017 Claridge Helppo A 3/30
12.05.2017 Claridge Helppo A 5/30
15.05.2017 Claridge Helppo A 5/30
17.05.2017 Claridge Helppo A 1/30
22.05.2017 Oldfinion Helppo A 4/40
26.05.2017 Oldfinion Helppo A 4/40
26.05.2017 Oldfinion Helppo A 4/40
21.05.2017 Varjon Oriasema Helppo A 3/40
23.05.2017 Varjon Oriasema Helppo A 5/40
29.05.2017 Varjon Oriasema Helppo A 6/40
23.05.2017 Delicate Helppo A 5/40
29.05.2017 Delicate Helppo A 2/40
11.10.2017 Ketola Helppo A 2/30
15.10.2017 Ketola Helppo A 2/30
18.10.2017 Ketola Helppo A 2/30
19.10.2017 Ketola Helppo A 5/30
20.10.2017 Ketola Helppo A 5/30
01.12.2017 Rustvalla Helppo A 3/40
05.01.2018 Abgelegenheit Helppo A 5/30
08.01.2018 Abgelegenheit Helppo A 3/30
10.01.2018 Abgelegenheit Helppo A 5/30
11.01.2018 Abgelegenheit Helppo A 4/30
11.01.2018 Abgelegenheit Helppo A 3/30
14.01.2018 Abgelegenheit Helppo A 2/30
18.01.2018 Abgelegenheit Helppo A 3/30
18.01.2018 Abgelegenheit Helppo A 2/30
VVJ: 40 sijaa
21.04.2017 Kaunovaara Vaativa 4/30
23.04.2017 Kaunovaara Vaativa 5/30
25.04.2017 Kaunovaara Vaativa 4/30
26.04.2017 Kaunovaara Vaativa 5/30
21.04.2017 Gateaway Vaativa 4/30
24.04.2017 Gateaway Vaativa 5/30
24.04.2017 Gateaway Vaativa 4/30
25.04.2017 Gateaway Vaativa 4/30
27.04.2017 Gateaway Vaativa 1/30
30.04.2017 Gateaway Vaativa 4/30
29.04.2017 Bellgrove Vaativa 3/30
29.04.2017 Bellgrove Vaativa 5/30
30.04.2017 Bellgrove Vaativa 3/30
20.04.2017 Pirunkorpi Vaativa 3/30
23.04.2017 Pirunkorpi Vaativa 2/30
24.04.2017 Pirunkorpi Vaativa 2/30
28.04.2017 Pirunkorpi Vaativa 4/30
02.05.2017 Mustasuo Vaativa 4/30
04.05.2017 Mustasuo Vaativa 2/30
07.05.2017 Mustasuo Vaativa 5/30
07.05.2017 Mustasuo Vaativa 3/30
09.05.2017 Mustasuo Vaativa 3/30
01.05.2017 Tuiskula Vaativa 1/30
04.05.2017 Tuiskula Vaativa 3/30
01.05.2017 Cranleigh Vaativa 5/30
03.05.2017 Cranleigh Vaativa 3/30
05.05.2017 Cranleigh Vaativa 3/30
06.05.2017 Cranleigh Vaativa 4/30
07.05.2017 Cranleigh Vaativa 1/30
08.05.2017 Cranleigh Vaativa 4/30
09.05.2017 Cranleigh Vaativa 2/30
10.05.2017 Cranleigh Vaativa 4/30
3.05.2017 Karhumetsä Vaativa 4/30
04.05.2017 Karhumetsä Vaativa 2/30
06.05.2017 Karhumetsä Vaativa 1/30
09.05.2017 Karhumetsä Vaativa 4/30
09.05.2017 Karhumetsä Vaativa 1/30
01.05.2017 Delicate Vaativa 2/30
03.05.2017 Delicate Vaativa 4/30
31.08.2018 Keilakunkku Vaativa 7/73

- Näyttelymenestys

NJ:
31.12.2017 kutsu irtoSERT
13.01.2018 kutsu irtoSERT

- Päiväkirja

00. kuuta 2019: Merkinnän otsikko
Praesent blandit dolor. In vel mi sit amet augue congue elementum. Morbi in ipsum sit amet pede facilisis laoreet. Donec lacus nunc, viverra nec, blandit vel, egestas et, augue. Vestibulum tincidunt malesuada tellus. Ut ultrices ultrices enim. Curabitur sit amet mauris. Morbi in dui quis est pulvinar ullamcorper. Nulla facilisi. Integer lacinia sollicitudin massa. Cras metus. Sed aliquet risus a tortor. Integer id quam.

00. kuuta 2019: Merkinnän otsikko
Morbi mi. Quisque nisl felis, venenatis tristique, dignissim in, ultrices sit amet, augue. Proin sodales libero eget ante. Nulla quam. Aenean laoreet. Vestibulum nisi lectus, commodo ac, facilisis ac, ultricies eu, pede. Ut orci risus, accumsan porttitor, cursus quis, aliquet eget, justo. Sed pretium blandit orci. Integer id quam. Ut eu diam at pede suscipit sodales. Aenean lectus elit, fermentum non, convallis id, sagittis at, neque. Nullam mauris orci, aliquet et, iaculis et, viverra vitae, ligula. Morbi mi. Nulla ut felis in purus aliquam imperdiet. Maecenas aliquet mollis lectus. Vivamus consectetuer risus et tortor.

© Syrjän Ratsutalli 2017-2021       |       virtuaalitalli       |       virtuaalihevonen

VRL-00816